Näytetään tekstit, joissa on tunniste luento. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luento. Näytä kaikki tekstit

23.5.2023

Puutarhaharrastus tutustuttaa kivoihin ihmisiin

Puutarhaseuran kautta monessa mukana



Nyt viikonloppuna on museoiden superviikonloppu. Lauantaina Porissa museoiden ympärillä on monenmoista kivaa tapahtumaa. Satakunnan puutarhaseura, jonka toiminnassa olen mukana, oli Porin kaupungin kanssa yhdessä järjestämässä Kulttuuritalo Toivon pihassa tapahtumaa. Tuulikki Kiilo piti esityksen Pihat, portit, aidat -teemasta. Itse pidin alla näkyvän oman ennalta sovitun luennon ja pioniluennon peruunnuttua lisäsin aiheita kompostointiin ja No Soap in Garden-teemaan. Aika kului aivan siivillä. Tupa oli täynnä kuulijoita ja oli oikein mielenkiintoisia kysymyksiä. Itsekin aina innostuu vielä lisää, kun kuulijat ovat hengessä mukana näin voimakkaasti. Kaksi tuntia putkeen täyttä asiaa ja silti oli kivaa. 



Itselläni oli myös myytävänä perennojen jakotaimia. Myyntikin sujui kivasti. En ole koskaan aiemmin myynyt kasveja. Nyt innostuin siitä toden teolla. Minulle on nimittäin ihan mahdoton ajatus, että heittäisin taimia pois, kun niitä pitää jakaa kukkapenkissä. Tutuilla on jo kaikkea riittävästi, eli heillekään ei voi enää niitä tyrkyttää. Nyt olen alkanut ruukuttamaan niitä ja ensi kertaa sain myyntiin ne. Syksyllä on taas seuran peräkonttikirppis ja aion valmistaa sinne myyntiartikkeleita lisää. Tosi hauskaa. Aion kunnostaa nimittäin kukkapenkkini tänä vuonna. Niiden lautareunukset ovat aivan lahonneet ja rikki. Samalla jakotaimia tulee runsaasti ja on kiva, kun ei tarvitse edes miettiä, mitä niillä tekisi. Ruukkuun vaan.




17.5.2023

Perennoja myynnissä 20.5. Kulttuuritalo Toivossa

 Museoiden superlauantaina on paljon tapahtumia


Tervetuloa Poriin Kulttuuritalo Toivoon kuuntelemaan luentoja ja ostamaan perennojen jakotaimia. Käyntiosoite: Varvinkatu 19 – Juhana Herttuankatu 15, Pori, Viidesosa kaupunginosassa aivan torin tuntumassa.

Olen pitämässä luentoa NoDig- ja kateviljelystä ja muuna aikana myyn perennojen jakotaimia. Lisäkseni on muitakin luennoitsijoita ja perennamyyjiä.





Mukanani on muun muassa kallionauhusta, vuohenjuurta, vuorenkilpeä, sinivuokkoa, särkynyttä sydäntä, peurankelloa, kuunliljaa, pikkusydäntä, iiristä, maksaruohoa, isoja raparpereja (hyvin juurtuneet ja talvehtineet ruukussa jo), aitoukonhattua, alpia, suikeroalpia, akillleijaa ja tarhaukonhattua. Yhteensä 133 ruukkua, eli kaikille pitäisi riittää 😀.


Tässä päivän ohjelma:

Näyttelyiden avajaispäivänä 20.5. näyttelyiden esittelyt sekä pihoihin ja puistoihin liittyvää ohjelmaa Rakennuskulttuuritalo Toivon pihapiirissä klo 11.00-15.00

 

klo 11.00           Pihat, portit ja aidat -näyttelyn esittely. Tuulikki Kiilo,  Rakennuskulttuuritalo Toivo

klo 12.00           Kyl käy katteeks. Parhaat neuvot ja vinkit leppoisaan puutarhailuun kompostoinnin ja kateviljelyn keinoin. MMM Tina Halin, Satakunnan Puutarhaseura 

klo 13.00           Pionit.  Juttua pionilajeista ja -lajikkeista. Ahti Valli, Satakunnan Puutarhaseura

klo 13.45           Puistot kuntoon! Emil Nordbergin kädenjälki Porin kaupunkipuistoissa. Timo Nordlund,        Satakunnan Museo. 

Väliajoilla slideshow perinneperennoista. Pihalla Puutarhaseuran esittelypiste, perennojen myyntiä ja puffetti.


16.5.2023

Nähdään luennolla Porissa Kulttuuritalo Toivossa 20.5.

 NoDig ja kateviljely-luento


Tule kuuntelemaan esitystäni Porissa Kulttuuritalo Toivoon. Toukokuussa on mielenkiintoinen tapahtuma, jossa olen mukana yhdessä Satakunnan puutarhaseuran kanssa. 




Kerron NoDig-puutarhanhoidosta eli siitä, että ei kaiveta ja kuokita maata, vaan annetaan maan omien prosessien hoitaa työ puolestamme. Samalla totta kai kerron kateviljelystä, sillä nämä kaksi ovat yhdessä lyömätön yhdistelmä helppoa puutarhanhoitoa.


Kateviljely vähentää kastelua ja kitkentää.


Kasvu on vahvaa ja puutarhanhoito helppoa.



Maahan ei tule rikkaruohoja, kun kaikki multa on koko ajan peitettynä. Multaa paljastetaan vain siitä kohden, mihin kylvetään tai istutetaan. Viherkesanto on houkuttelee hyönteisiä ja estää rikkaruohoja valtaamasta aluetta. Tässä helposti kylvettävää hunajakukkaa.



Katteeksi kelpaa monet orgaaniset aineet. Tässä kuvassa merilevä-, järviruokomörskää.




2.5.2023

Kompostointi-luento Eurassa 4.5. klo 18:00 Anttilantie 4.

Saatko kompostisi toimimaan kunnolla?


Haluaisitko kompostoida keittiön ja puutarhan biojätteet, mutta jostain syystä kompostointi ei tunnu onnistuvan?


Luennon jälkeen tiedät, mihin kiinnittää huomiota ja miten saat korjattua ongelman. Käyn läpi myös Bokashointia.



Tervetuloa!



20.4.2023

Nähdäänhän Porin puutarhamessuilla 22-23.4.

Olen messuilla kertomassa No Dig- ja kateviljelystä



Nyt on tulossa huikeat messut. Satakunnan puutarhaseura on isosti mukana omalla osastollaan ja luennoilla. Itse pidän Seija Viitasen kanssa pari esitystä lavalla ja seuran osastolla olen vastailemassa kysymyksiin esimerkiksi maaperästä, kasvualustasta ja biohiilestä. Voit kysellä kompostoinnista, kateviljelystä ja mistä vain. En tietenkään osaa vastata mihin tahansa, mutta osastolla on mukana puutarhuria, floristia, pajutilan emäntää, kukkakauppiasta ja vaikka ketä, eli kysellään sitten heiltä lisää. Meillä on nimittäin loistava talkootiimi kasassa. Odotan ihan valtavan antoisia keskusteluja ihmisten kanssa.

Seura myy myös edulliseen hintaan 4 litran biohiilipusseja 1 pss/5,5 eur, 2 pss/10 eur. 

Koti- ja piha 2023 Facebook

Koti- ja piha 2023 kotisivut


Puutarhurin toiseksi tärkein apuri vasemmalla, neiti Kuoppavastaava. Apuri ei tosin ota vastaan mitään ohjeita kuopan sijainnista, syvyydestä eikä leveydestä. Mutta tehokas hän on, sitä ei käy kieltäminen. 


 ps. vähän on etunimeni väärin tekstiosuudessa... mutta ei se haittaa, on Tina yhdellä i:llä ☺.

15.3.2023

Mielenkiintoinen luentosarja tarjolla

 Puutarhaliiton järjestämänä


    


 
Tässä saamani viesti Puutarhaliitosta: 


Luentosarja aloitteleville puutarhaharrastajille sekä puutarhayhdistysten järjestämät tapaamiset

PUUHA-hanke järjestää huhti- ja toukokuussa luentosarjan, joka on suunnattu aloitteleville puutarhaharrastajille/puutarhayhdistysten tuleville uusille jäsenille. Luentosarjaan kuuluu kolme luentoa ja luennoitsijana toimii Riitta Peräinen. Luennot järjestetään etäluentoina Teamsin kautta tiistai-iltoina 18.4., 25.4. ja 16.5. klo. 18.30–20.00.

18.4. Puutarhan kasvuolosuhteet

Kasvuvyöhykkeen, pienilmaston ja valo-olosuhteiden merkitys puutarhan hoidossa
Puutarhan maaperän merkitys kasvivalinnoissa, pH ja ravinteet
Vanhan puutarhan huomioiminen uutta istuttaessa

25.4. Puutarhan hyöty- ja koristekasvit
Yksivuotisten ja monivuotisten taimien istutus ja hoito
Istutusalueiden valmistelu
Puutarhan kevättyöt

16.5. Puutarhan hoidon perusteet
Rikkakasvit ja niiden hallinta puutarhassa
Puutarhan haittaeläimet ja -eliöt ja niiltä suojaaminen
Maan hoitaminen, lannoitus ja kastelu

Tarkoituksena on, että luentosarjan aikana uudet harrastajat pääsisivät tutustumaan puutarhayhdistysten jäseniin ja niiden toimintaan esimerkiksi puutarhayhdistyksen järjestämän puutarhaillan tai pihakävelyn muodossa. Tapaamisten aikana voidaan yhdessä perehtyä käytännön asioihin puutarhassa, saada ja jakaa vinkkejä ja keskustella puutarhanhoitoon liittyvistä asioista paikan päällä. Mikäli haluatte ilmoittaa tapaamisten ajankohdan etukäteen, laittakaa siitä sähköpostia Jaanalle, niin päivitämme tiedon hankkeen kotisivuille.

Luentosarjaan voi ilmoittautua lähettämällä sähköpostia osoitteeseen: jaana.ojanen@puutarhaliitto.fi Luentosarjaan ilmoittautuneita pyydetään omien yhteystietojensa lisäksi kertomaan minkä puutarhayhdistyksen jäseniä he ovat tai minkä yhdistyksen toiminnasta he ovat kiinnostuneita, jotta voimme välittää tiedon eteenpäin ko. yhdistykselle.

Ystävällisin terveisin

Jaana Ojanen
Hankekoordinaattori, Puutarhaliitto ry
+358 50 518 5715
jaana.ojanen@puutarhaliitto.fi


www.puutarhaliitto.fi

28.11.2018

Alasatakunnan Viherpeukaloille kiitos kivasta illasta!



Kiitos ihanalle yleisölle maanantaina 26.11. Kauttualla!

Illan aikana oli mukavaa keskustelua ja esititte mielenkiintoisia kysymyksiä.

Rauhallista joulun odotusta kaikille puutarhureille ja puutarhatontuille.