Näytetään tekstit, joissa on tunniste talkoot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste talkoot. Näytä kaikki tekstit

23.5.2023

Puutarhaharrastus tutustuttaa kivoihin ihmisiin

Puutarhaseuran kautta monessa mukana



Nyt viikonloppuna on museoiden superviikonloppu. Lauantaina Porissa museoiden ympärillä on monenmoista kivaa tapahtumaa. Satakunnan puutarhaseura, jonka toiminnassa olen mukana, oli Porin kaupungin kanssa yhdessä järjestämässä Kulttuuritalo Toivon pihassa tapahtumaa. Tuulikki Kiilo piti esityksen Pihat, portit, aidat -teemasta. Itse pidin alla näkyvän oman ennalta sovitun luennon ja pioniluennon peruunnuttua lisäsin aiheita kompostointiin ja No Soap in Garden-teemaan. Aika kului aivan siivillä. Tupa oli täynnä kuulijoita ja oli oikein mielenkiintoisia kysymyksiä. Itsekin aina innostuu vielä lisää, kun kuulijat ovat hengessä mukana näin voimakkaasti. Kaksi tuntia putkeen täyttä asiaa ja silti oli kivaa. 



Itselläni oli myös myytävänä perennojen jakotaimia. Myyntikin sujui kivasti. En ole koskaan aiemmin myynyt kasveja. Nyt innostuin siitä toden teolla. Minulle on nimittäin ihan mahdoton ajatus, että heittäisin taimia pois, kun niitä pitää jakaa kukkapenkissä. Tutuilla on jo kaikkea riittävästi, eli heillekään ei voi enää niitä tyrkyttää. Nyt olen alkanut ruukuttamaan niitä ja ensi kertaa sain myyntiin ne. Syksyllä on taas seuran peräkonttikirppis ja aion valmistaa sinne myyntiartikkeleita lisää. Tosi hauskaa. Aion kunnostaa nimittäin kukkapenkkini tänä vuonna. Niiden lautareunukset ovat aivan lahonneet ja rikki. Samalla jakotaimia tulee runsaasti ja on kiva, kun ei tarvitse edes miettiä, mitä niillä tekisi. Ruukkuun vaan.




1.2.2021

Mitä kaikkea voi kasvattaa itse edullisesti?

Perusjuttuja, taviselämää


Lisääntynyt kotonaoloaika lisäsi viime keväänä monella suomalaisella puutarhaharrastusta. Lehtien sivuilta ja netistä on voinut seurata mitä hienompia puutarhaluomuksia ja erikoisempia kasvatussuunnitelmia. Lupasin kuitenkin itselleni syksyllä, että ensi keväänä on "back to basics"-aika ja siitä pidän kiinni. Olen Satakunnassa kasvuvyöhykkeellä II. En hörhöile, hifistele enkä kokeile uutuuksia. Kotipihassa kunnostin nyt syksyllä kasvatuspenkkejä, joita ajanhammas eli mikrobit olivat jo popsineet. Vuorasin loputkin kohopenkit kasvihuonemuovilla sivuseinistä tapahtuvan haihtumisen vähentämiseksi. Näistä laitoin kuvia tänne blogiinkin.

Viime kesänä tuli tosi hyvä perunasato, niin määrällisesti kuin laadullisestikin. Valitettavasti käyttäjäkunta pieneni ja olin melko ihmeissäni, mitä teen yli 200 kilolla perunaa. Pojan koululuokka tuli talkoilemaan perunannostoon ja lahjoitin yli 100 kiloa luokalle myyntikäyttöön luokkaretkirahan keräämiseksi. Oli kyllä valtavan hienoa nähdä nuorten innostus työhön. Moni oli luullut, että perunamaalla on tylsää, tyhmää tai rankkaa, mutta työthän loppuivat kerta kaikkiaan ihan kesken. Myyntiäkin olisi saatu enemmänkin aikaiseksi, lopulta lahjoitin ennalta sovitun 100 kilon lisäksi vielä ylimääräistä. Tiedä, vaikka jollekin jäi itämään puutarhailusiemen ja uusia omavaraistelijoita kasvaisi näistäkin nuorista.


Perunaa, porkkanaa, hernettä, yrttejä


Perheessä on nyt monta kokkia, mutta soppa ei ole siitä huonontunut. Käytännössä tämä tarkoittaa, että useammalla on nyt ajatuksia, mitä meidän puutarhassamme pitää ehdottomasti kasvaa ensi kesänä. Tämän vuoksi nyt onkin tehty ihan eri tavalla viljelysuunnitelmaa. Kukin saa listata omat Must! -tuotteensa ja siitä sitten katsotaan, että mihin rahkeet ja kasvatus-alat riittävät. Ajattelen niin, että jos jokaisella on jotain omaa, niin sadon hyödyntäminenkin helpottuu. Aiemmin olen joutunut muistuttamaan, että sitä, tätä ja tuota kasvaa/kasvoi ihan omassakin puutarhassa, eikä tarvitse/tarvitsisi ostaa kaupasta.


Latva-artisokkien taimet ovat nyt talvehtimassa. Toivottavasti selviävät talven yli. Satoa muodostuu talvehtineista taimista aikaisemmin, mutta muuta eroa en huomannut viime kesänä, kun vertasin talvehtineita taimia ja uusia taimia. Osa kukinnoista pääsi kehittymään liian pitkälle, ensi kesänä pitää olla tarkempi ja aikaisempi sadonkorjuussa.




Kurkkuja tulee ehdottomasti ensi kesänäkin kausariin eli kausikasvihuoneeseen, jonka lämmitän keväällä hevoskalla. Samoin herneitä on listattuna kasvatettaviksi, sillä niin taivaallisia ovat oman maan herneet talvella pakkasesta otettuna.






Perunat ja porkkanat pysyvät kaiken aikaa kasvatettavien listalla. Perunat syödään meidän perheessä ympäri vuoden kuorineen, joten on ehdottoman tärkeää tietää, missä ja miten ne on kasvatettu. Torjunta-aineet tai väkilannoitteet eivät lukeudu meidän ruokavalioomme, eikä niiden aiheuttamat makuvirheetkään innosta ketään.




Kesäkurpitsasta oli viime kesänä taukoa, mutta syksyllä sitä kannettiin siinä määrin kaupasta, että pääsipä sekin ensi kesän kasvatettavat -listalle takaisin.




Pinaattikin oli jostain syystä pudonnut pois puutarhastani, mutta ensi kesänä sekin palaa, sillä syksyn viiletessä ulkoilun jälkeen samettinen pinaattikeitto on yksi parhaista lämmittäjistä.







Valkosipulit ovat puutarhassani aina ja iankaikkisesti. Kun on kerran saanut nauttia oman maan valkosipuleista, ei ole enää paluuta vanhaan. Nyt syksyn kylvöissä laitoin liki 300 kynttä. Enemmän kuin milloinkaan.




Olen addiktoitunut todella "pahasti" myös omiin viinirypäleisiin. Niiden makua ei voi verrata lainkaan kaupan rypäleisiin, joiden sokeripitoisuus on todella korkea. Näissä kotona, avomaalla kasvatetuissa, makeus on huomattavasti matalampi ja aromit tulevat muualta. Migreenipotilaana en voi käyttää mitään viinejä, mutta viinirypäleiden mausta totean silti, että niissä on viininen maku.




Maisseja kasvatan myös, vaikka viime kesänä ne eivät olleetkaan mikään menestys maun kannalta. Lajike oli eri kuin aiemmin. En siis tiedä, että johtuiko mauttomuus lajikkeesta vai kesän kasvuolosuhteista. Alla kuvassa on edellisen vuoden satoa ja samaa makeaa lajiketta aion laittaa ensi kesänäkin. Niitä voi syödä suoraan taimesta, kypsentämättä.






Janojuomaa työn touhuun ja vähän muutenkin 


Tuleeko sinulle joskus tarve saada jotain vähän hapokasta juomaa työn touhun lomassa janoosi? Et kuitenkaan halua juoda limonadia tai mehua. Itselleni käy juuri näin, sillä en välitä kovin makeista juomista ja toisaalta, jos laimentaa mehun kovin laihaksi makeuden vähentämiseksi, lähtee makukin. Makeutusaineita en käytä migreenin vuoksi. Onneksi ystäväni Reija tuli maininneeksi kombuchasta ja sai minutkin innostumaan siihen. Valmistus on helppoa ja vaivatonta ja ennen kaikkea edullista. Kunhan keittelee teetä scobyn (ns. volgansieni vaikka ei olekaan sieni) kasvatusalustaksi, laittaa mikrobien ravinteeksi sokeria ja odottelee noin viikon päivät. Eri makujakin voi toki tehdä pullottamisen yhteydessä maustamalla, mutta itse pidän siitä juuri tuollaisena, ihan tavallisena.  Jopa äitini 82 v. innostui siitä, samasta syystä kuin minä itsekin. Facebookissa on monia ryhmiä, joista saa vertaistukea ja ohjeita sekä valmistuksessa käytettävän scopyn joltain sinua lähellä asuvalta harrastajalta.




Oma maa mansikka, muu maa mustikka


Pensasmustikoita minulla pihassa monta pensasta. Niistä riittää koko satokauden napostelumustikat, mutta pakkaseen joudun hankkimaan ahkerilta poimijoilta. Mansikkamaan perustaminen tuntuu olevan ikuisuushanke. Ostin viime vuonna varmennetut Polka-taimet, mutta kevään kuivuus esti taimien istuttamisen. En pääse kastelemaan palstaani. Osan penkeistä ehdin kuitenkin tehdä jo valmiiksi ja siitä jatkan taas ensi keväänä lumien sulattua. Varmaa siis on, että ainakin noihin valmiisiin penkkeihin saan taimet. Osa ei selvinnyt kesän yli, sillä en siirtänyt niitä ajoissa lepopaikkaan maahan, vaan pidin niitä niissä pikkuruisissa ruukuissa. Sitkeimmät laitoin syksyn lämpimien päivien jatkuessa ja toivon niiden selviävän nyt näistäkin huippupakkasista (-25 astetta). Omavaraisuus mansikoista on siis edes hivenen lähempänä kuin milloinkaan aiemmin. Voihan olla, että nuo kesästä selvinneet sitkeät taimet ovat oikeita valioyksilöitä ja tuottavat hurjat sadot ja kestävät jatkossakin vähän kehnompiakin sääolosuhteita.


Kirjoitussarja, jonka osa tämä kirjoitus on


Tämä kirjoitus on osa omavaraistelusta kertovaa blogisarjaa, johon osallistuu lisäkseni moni muu bloggaaja. Uusi teksti julkaistaan aina kuukauden ensimmäisenä maanantaina klo 9:00. Kaikki eivät välttämättä osallistu joka kuukausi ja matkan varrella voi tulla uusia bloggaajia mukaan. Omavaraistelu on kullakin omannäköistä puuhastelua ja elämäntapaa. Emme rajoita näkökulmia, emmekä ole mitenkään tiukkapipoisia omavaraisuuden määritelmästä ja siksi meidän joukkomme onkin niin iloista ja mukaansatempaavaa porukkaa. Alta löydät linkit kasvuvyöhykkeittäin jaoteltuna muiden kirjoituksiin. Nautinnollisia lukuhetkiä! 


Helmikuu

Vyöhyke 1

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/helmikuu2021/

Laura eli Javis https://lauraelijavis.wordpress.com/2021/02/01/urbaania-omavaraisuutta-2-2021-lajikevalinnat/

Toivolan Puutarha https://toivolapuutarha.blogspot.com/2021/02/kultaakin-kalliimpaa.html

Sateenkaaria ja serpentiiniä https://www.sateenkaariajaserpentiinia.fi/2021/01/kohti-omavaraisempaa-elamaa.html

Apilankukka http://www.apilankukka.fi/?p=162

Vyöhyke 2

Urban farming https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2021/02/pienesti-ja-mukavasti-omavaraistelua.html  eli tämä juuri lukemasi kirjoitus

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2021/02/mehu-pihan-marjoista-omavaraisuus.html

Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2021/01/suunnittelun-helppous.html

Villavaltaus https://villavaltaus.blogspot.com

Vyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus2021-osa-2/

Mummon kirja https://mummon-kirja.blogspot.com/2021/2/juomat.html

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2021/02/suuntana-omavaraisuus-2021-osa-2.html

Villa Kotiranta http://www.villakotiranta.fi/kotipuutarhurin-helmikuun-kuulumiset-omavaraisuus-osa-2-2021/

Mikä itä https://mikaita.fi/?p=659

Caramellia https://caramellia.fi/helmikuu2021

Villifarmi http://www.villifarmilla.fi/2021/02/suuntana-omavaraisempi-elama-kesa.html

Luomulaakso https://luomulaakso.fi/?p=20967

Majalevon pientila https://majalevo.blogspot.com/2021/02/suuntana-omavaraisempi-elama-2021.html

Metsäläisten elämää https://metsalaistenelamaa.blogspot.com/2021/02/omavaraisempaa-elamaa-2021-osa-2.html

Vyöhyke 4

Korkeala https://www.korkeala.fi/ryystetaan-omavaraisesti/

Puutarhahetki (linkki nimessä)

Puutarha päiväkirja https://puutarhapaivakirjapuutarhapaivakirja.blogspot.com/2021/01/itse-tehty-minttutee.html

Vyöhyke 5

Korpikuusen tila https://korpikuusentila.blogspot.com/2021/01/suuntana-omavaraisuus.html

Vyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2021/02/01/helmikuu-2021-juomat/

8.10.2018

Muistetaan huomioida vieraslajit puutarhuroinnissamme

Erittäin ajankohtainen asia juuri tällä hetkellä, kun siistimme tai muuten käsittelemme puutarhamme jätteitä, on haitallisten vieraskasvien asianmukainen huomioiminen. Iki-ihana kukka, naapurilta saatu lahja tai muuten vain silmäterämme kukkamaassa saattaa luontoon päästessään olla haitallinen vieraslaji.

Haitallinen vieraslaji on kilpailukyvyltään ylivoimainen kotoisiin lajeihimme nähden. Sen siementuotanto, juurikasvuteho tai kyky erittää muita kasveja haittaavia kemikaaleja juuristostaan, ovat hyvinkin yllättäviä.

Aikanaan jättipalsami oli ihan kiva kukka.... kunnes sitä ilmestyi aivan joka paikkaan kadottaen luonnonkasvit. Erittäin pahana tilanne on Porin Hevosluodossa ja sen lähiluodoilla. Kaupunki on järjestänyt talkoita palsaminen kitkemiseksi, mutta enemmän tarvittaisiin väkeä mukaan.

https://www.pori.fi/uutinen/2018-06-25_porin-luonnon-hyvinvointia-edistetaan-kesalla-vieraslajitalkoilla

Tärkeää onkin tilanteiden ennaltaehkäisy, eli käsitellä puutarhajätteet asianmukaisesti. Netissä on onneksi kaikkien ulottuvilla erittäin hyvät ohjeet. Suosittelen vilkaisemaan ja todentamaan, onko omien kasvien joukossa erityisesti huomioitavia lajeja.

http://www.vieraslajit.fi/fi/ohjeita-ja-oppaita

Sastamalassa törmäsin etelänruttojuureen, joka on levinnyt Kokemäenjoen reunaan. Saatamme saada siis näitä ikäviä tuliaisia joen mukana Poriinkin.