Näytetään tekstit, joissa on tunniste maurin makea. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maurin makea. Näytä kaikki tekstit

10.5.2023

Vadelmanpenkin kunnostus jatkuu ja tuennasta vinkki

 Keltainen vadelma hiiletetty, peruslannoitettu ja aseteltu riveihin

Meillä on kotipihassa kaksi pientä vadelmapenkkiä, lähinnä tuoresyöntiä varten. Niistä ei siis riitä pakkaseen satoa. Nyt kun ei ole enää palstan vadelmien hoitoa, on enemmän aikaa katsoa kotipihan penkkejä kuntoon. Viimeksi kunnostin maurin makean, nyt oli vielä keltaisen vadelman penkki hoitamatta.


Molemmissa penkeissä on päätytuet menneet lähes poikki, eli nekin on vaihdetta kokonaan. Muuten ei saa laitettua vaijereita, joihin kiinnitän vadelmat. Ennen työn aloitusta tuntui molemmissa penkeissä, että uusia varsia oli liian vähän. Totuus oli toinen, kun kaikki oli kaivettu ylös ja irroteltu toisistaan. Molemmissa oli lopulta tilanne se, että kaikkea ei meinannut saada edes mahtumaan. Laitoin aika tiiviisti, sillä ajattelin, että ehkä joku ei selviä käsittelystä.

Uusi vadelma viime keväältä

Viime vuonna ostin tällaisen vadelman, joka on melko matala ja kasvaa pensasmaisesti. Istutin sen anoppini tekemään suureen saviruukkuun. Talvehtiminen on ilmeisesti onnistunut hyvin, sillä uutta kasvua tulee runsaasti. Viime vuonna ei tullut vielä satoa, joten mausta ei ole mitään tietoa.


V-tuenta

Olen jo vuosia käyttänyt vadelmissa V-tuentaa, jolla satovarret kiinnitetään tukiin ja uusi kasvusto saa tilaa penkin keskellä. Sadonkorjuu on myös helppo, kun varret ovat penkistä ulospäin.

Tässä aiemmin tekemäni kirjoitus kuvineen ja ohjeineen.


19.6.2019

Parsakaalin ensimaistiaiset ja hyvä marjasato tulossa


Ei ainakaan marjat lopu ensi talvena, kai


Mustaherukka



Marjasinikuusama






Omena


Päärynä




Tei-vadelman pitkuliainen muoto alkaa jo erottua.




Vadelmien raakileet ovat ajankohtaan nähden mielestäni aika isoja jo. Näyttäisi tulevan hyvä vadelmavuosi.










Mustikat ovat myös jo ihan mukavan kokoisina raakileina.

'




Valoverhotunnelissa kasvaneet parsakaalit ovat jo antamassa ensimmäisiä maistiaisia.




Tästä maistoin jo raakana, tosi herkkua. Kohta tiedän, miten hyvää se on hieman kypsennettynä voisulan kanssa tarjoiltuna. Nam....