28.6.2023

Mökkikasvimaa sai lisää kylvöksiä ja perunakokeilu etenee

 Herneet kylvettiin ihan reunaan

On niin kiva napostella omia herneitä, vaikka ne valmistuisivat paljon myöhemmin kuin kaupasta ostettavat. Toisaalta, kun kaupassa ja torilla herneet alkavat olla ylikasvaneita, puumaisia, on nämä omat parhaimmillaan.

Varastosta löytyi aitaverkkoa, josta tehtiin tukirakennelma. Tähän herneiden on helppo tarttua. Samalla tuli vähän rajattua kasvimaata, niin alkaa muodostua pienimuotoinen puutarha-alue pikku hiljaa.



Viikko sitten istutettiin kukkapurkeissa taimetetut siiklit. Jos muistat, maa oli tosi kovaa ja lähinnä sain pienen kuopan taimelle Varsinaisesti multaa ei ole, mutta tämä ruohosilppukate on ollut oivallinen. Maa on pysynyt helteistä huolimatta tosi kosteana.  Ehkä täältä jotain satoa saa jossain vaiheessa.


Rantahiekkaan istutetut hauskat kokeilut selvisivät ainakin ensimmäisestä rankkasateesta. Varsin terhakoita nämä ovat ja sitä paitsi ne ovat kasvaneet enemmän kuin varsinaisessa kasvimaassa olevat.

Nämä ovat ihan vedenrajassa, mutta hyvin näkyvät pärjäävän.


Nämä ovat vähän kauempana vedenrajasta. Yhteensä näitä kokeiluja on kolme perunaa ja kolme sipulia. Olisi aika hauskaa, jos todella täältä tulisi satoa. Tätä rantahiekkaa on kyllä niin paljon, että ensi vuonna voisi kasvattaa enemmänkin, jos kokeilu onnistuu.



Ei varmaankaan sipulikärpäsiä ole ihan lähettyvillä, kun lähimpään toiseen kasvimaahan on valtavan pitkä matka.















27.6.2023

Itsestään lisääntynyt tammi pääsi parempaan

 kasvupaikkaan mökillä

Mökillämme on 50-60 vuotta vanha tammi. Niitä oli aluksi kolme, mutta niistä kaksi on jouduttu kaatamaan. Niistä tuli liian suuria kasvupaikkaansa. Isovanhempani saivat ne joltain vieraaltaan lahjaksi.


Muistatko kirjoitukseni kotoa kukkapenkistä löytyneestä tammesta? Se on jotain ihan eri lajiketta, sillä lehtien muoto on erilainen ja terho, joka näkyi vielä maassa, huomattavasti suurempi kuin näistä meidän tammistamme tulevat.

Mökillämme on aiemmin ollut isot nurmikentät. Maa on kuitenkin kuivaa ja karua, eli nurmikko ei ole mitään nättiä koskaan. Nyt olen päästänyt niitä niityiksi ja puut saavat myös vallata alaa. Tämä tammi pääsi lähelle järven rantaa, venepoukaman viereen. Siellä se mahtuu kasvamaan, miten suureksi tahansa ja aikanaan suojaa järveltä tulevaa viileää tuultakin, toivottavasti ainakin.

26.6.2023

Torjuntajoukot laajentuneet

uusilla jäsenillä

Jo aiemmin keväällä ihastelin keittiön ikkunasta, kun orava naposteli ties mitä omenapuun oksalla. En edelleenkään voi olla varma, oliko se vain vegaaniseen elämään ihastunut, vai löytyikö kukkien uumenista jotain herkkuproteiinipatukoita.

Niin tai näin, oravaa oli kiva katsella. Pahoittelen videon huonoa laatua, sillä se on kuvattu puhelimella ikkunan takaa.



Orava omenapuussa

Kesäkuussa tuli seuraava hauska oravakohtaaminen luumupuussa. Poikani kuvasi oravaa. Kuvissa näkyy, kun orava nautiskelee kirvoilla lehtien alapuolella. 


Kuva: Karo Koskinen


Kuva: Karo Koskinen


Kuva: Karo Koskinen






25.6.2023

Vähän näppärämpi tapa saada

 altakastelu-allas toimintakuntoon

Ohjeissa mainitaan aina tapa, joka ei ole minun mielestäni mitenkään hyvä. Ohjeiden mukaan vesialtaasta nousevat putket täytetään mullalla. En mitenkään ymmärrä, että mullan sotkeminen altaan veteen olisi hyvä juttu. Multa menee myös kasaan kastuessaan, eli on melko hankalaa painaa multa niin tiiviiksi, että ei jäisi välikohtaa pussiin.

Olen itse ottanut käyttöön kastelukankaan ja käytän samaa tekniikkaa nykyään kaikissa ruukkujutuissa. Näitä altakastelusysteemejä saa tehtyä ihan itsekin. Olenkin tehnyt mökillä DIY-version, jossa altaana on tavallinen laatikko, putkina vesijohtoputkia ja altaan päällä laudat, joiden varassa multasäkki makaa. Ei maksanut mitään, koska kaikki tarvikkeet olivat valmiina. Kuvat ihan alinna siitä.



Tässä työvaiheet, joilla saat tosi kätevästi kaiken onnistumaan. Laita ensin multasäkki maahan ja kansi nurinpäin sen päälle. Leikkaa veitsellä putkien kokoiset reiät muoviin.




Laita kastelukankaasta soirot multasäkkiin.



Pujota soirot kasteluputkista.






Laita pohjasäiliö päälle ja käännä ympäri.



DIY-versio









Altaan täyttöputki  sivulla.