30.4.2024

Hevoskan lämmitysvoima on hurja

 Taimet pääsivät kasvihuoneeseen


Luitko postauksen, jossa kerroin hevosenlannan talikoimisesta? Lämpötilan kehittymistä on ollut hausta seurata, sillä otin siitä kuvasarjan "muistikirjaksi". Kuvilla saa helposti dokumentoitua asioita puutarhassa. Kuvaan jää selvästi kuvaushetki. Ei tarvitse muistella, että milloin mitäkin tapahtui.

Toki aina olen seurannut lämpöä, mutta se on ollut vain lukemien katselua. Kun olimme maanantaina täyttäneet kasvihuoneen pohjan, oli lämpötila noussut vähän yli 20 asteesta 32 asteeseen keskiviikkoon mennessä. Levitys taas laski lämmön takaisin noin 20 asteeseen, mikä ei ole riittävän lämmintä, jotta taatusti yöpakkaset pysyisivät pois taimilta. Alla kuvasarja lämpötilakehityksestä.


Keskiviikkona levityksen jälkeen.

Torstaina, seuraavana päivänä levityksestä.

Perjantaina, kaksi päivää levityksestä.

Lauantaina, kolme päivää levityksestä.


Nyt lämpö on niin korkea, että yöpakkasta ei voi enää tulla harson alle laitettaville taimille. Pinta on toisaalta liian kuuma, joten taimilaatikoita ei voi laittaa suoraan patjan päälle. Alakuvassa taimet on nyt siirretty kasvihuoneeseen. Aiemman kokemuksen mukaan, taimista tulee huomattavasti vantterampia, kuin sisällä kasvatettuna. Taimista teen erikseen oman kirjoituksen. Kylvön samalla lisää kasveja kasvamaan, nyt kun saa kaiken laitettua ulos.




Lämmön lisäksi kompostoituminen tuottaa hiilidioksidia, joka on tehostetta kasvien kasvulle. Kaupallisessa kasvihuoneviljelyssä käytetään hiilidioksidin lisäämistä tehostamassa tuotantoa.



28.4.2024

Kotipuutarhoilla on suuri merkitys

 2 miljoonaa puutarhaa on paljon

Kasvattamasi sato tarvitsee kasvualustan, joko tavanomaisen maaperän tai jonkun muun, esimerkiksi vesiviljelylaitteiston. Kasvatukseen tarvitaan taimet tai siemenet, lannoitteita ja vettä. Saatu sato vaikuttaa ostokorisi sisältöön. Tässä luettelen vain joitakin asioita, joihin vaikutat ja joista on keskusteltu Riikka Aron Ruokakansalaisuus-tutkimuksessa. Maaperässä vaikutat muun muassa luontoon, luonnon monimuotoisuuteen ja ravinteiden kierrätykseen. Kasteluveden käytössä voi olla periaatteena hyödyntää mahdollisimman paljon kerättyä sadevettä tai vesijohtovettä. Kaikilla valinnoillasi on vaikutusta muiden toimintaan, palveluntuottajiin ja tavaroiden valmistajiin. Kotipuutarhureita on pari miljoonaa, niin meidän vaikutuksemme on oikeasti todella suurta.





Mietipä, jos jokainen kotipuutarhuri kasvattaisi kesän syömisiä varten omat porkkanat ja vaikkapa saisi vielä joulun porkkanalaatikkoporkkanat soseutettua pakkaseen. Montako porkkanapussia jäisi myymättä kaupoissa ja montako valmisporkkanalaatikkoa jäisi kylmätiskiin? Tuskin tuottajat osaisivat siihen varautua. Yhdessä perheessä syöty porkkanamäärä ei ole varmastikaan huima, mutta 2 miljoonassa kodissa syödyt määrät ovat jo tosi suuria laskettuna yhteen.



Tai jos kotipuutarhurit eivät ostaisi lainkaan kevään uusia perunoita ja kesäperunatkin otettaisiin omasta maasta. Se olisi aika iso perunamäärä vai mitä? Uudet biojätteiden erilliskeräysmääräykset voivat parhaimmillaan mullistaa multakaupan. Omasta kompostista voi saada niin paljon multaa, että kaupasta jää ostettavaksi vain kylvömullat. Kahden miljoonan puutarhan multapusseista tulee jo aika monta rekkalastillista, vai mitä?

Tein ihan huvikseni ChatGPT:lle kysymyksen kotitarvepuutarhan hyödyistä. Aika hienosti se koosti samoja ajatuksia, kuin mitä ruokakansalaisuus-tutkimuksessakin on tullut esille. Tällaisen vastauksen sain:

Kotitarvepuutarhan ylläpitämisellä on monia hyötyjä, jotka kattavat terveyden, ympäristön, taloudelliset ja sosiaaliset näkökohdat. Tässä on joitakin keskeisiä etuja:
1. Tuoreet ja Ravinteikkaat Kasvikset:
• Kotitarvepuutarhasta saatavat vihannekset ja hedelmät ovat yleensä tuoreempia ja ravinteikkaampia kuin kaupan ostettavat. Voit nauttia tuoreista sadonkorjuista, jotka ovat täynnä vitamiineja, kivennäisaineita ja muita ravinteita.
2. Säästöt Ruokakustannuksissa:
• Kotitarvepuutarha voi auttaa säästämään ruokakustannuksissa pitkällä aikavälillä, sillä kotona kasvatetut tuotteet vähentävät tarvetta ostaa niitä kaupasta.
3. Ympäristöystävällisyys:
• Kotitarvepuutarhan ylläpito voi olla ympäristöystävällinen vaihtoehto, sillä se vähentää ruoan kuljetuksesta aiheutuvia päästöjä ja tukee paikallista kestävyyttä.
4. Maku ja Laatu:
• Omat kasvit voivat tarjota parhaimman mahdollisen maun ja laadun, kun voit valita lajikkeet, joita kaupan valikoimasta ei aina löydy. Voit myös vaikuttaa kasvatusolosuhteisiin, kuten maaperän ja kastelun, parantaaksesi makua.
5. Liikunta ja Vapaa-aika:
• Puutarhanhoito tarjoaa liikuntaa ja ulkoilmaa, mikä on hyväksi fyysiselle terveydelle ja mielenterveydelle. Puutarhanhoito voi myös olla rentouttavaa ja stressiä lievittävää toimintaa.
6. Oppiminen ja Taitojen Kehto:
• Kotitarvepuutarhan ylläpitäminen antaa mahdollisuuden oppia uusia taitoja ja kasvattaa puutarhuri-tietämystä. Se voi olla innostava ja opettavainen kokemus, etenkin jos olet aloittelija.
7. Yhteisöllisyys:
• Puutarhanhoito voi luoda mahdollisuuksia yhteisöllisyyteen. Voit vaihtaa ideoita, kasveja ja kokemuksia muiden puutarhureiden kanssa, mikä voi vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta.
8. Harrastus ja Stressinlievitys:
• Puutarhanhoito voi olla mielekäs harrastus, joka tarjoaa mielihyvää ja stressinlievitystä. Kasvien hoitaminen ja näiden kasvun seuraaminen voi olla tyydyttävää ja motivoivaa.
9. Itsensä Riippumattomuus:
• Kasvattamalla omia ruoka-aineitasi voit tuntea itsesi riippumattomammaksi ruokajärjestelmän suhteen ja olla enemmän omavarainen.
10. Visuaalinen Kauneus:
• Kotitarvepuutarha voi lisätä visuaalista kauneutta ympäristöösi. Värikkäät kukat ja terveet kasvit voivat tehdä puutarhastasi kauniin ja miellyttävän paikan.
Nämä hyödyt korostavat, kuinka kotitarvepuutarhan hoitaminen voi vaikuttaa myönteisesti elämääsi monin tavoin. Lisäksi se tarjoaa mahdollisuuden vaikuttaa henkilökohtaiseen terveyteen, ympäristöön ja yhteisöön.







25.4.2024

Nyt on taas SE aika vuodesta

kun talikoimme urakalla hevoskaa

Joskus kevät alkaa helmikuussa ja joskus näemmä vasta huhtikuun puolivälissä. Minun kevääni alkaa nimittäin siitä, kun saan kasvihuoneeseeni lämmityksen päälle. Jos olet lukenut blogiani jo kauemmin, saatat muistaa hevoskan, mutta jos olet ihan uusi lukijani, saat ehkä vinkkejä omaan puutarhaasikin.



Tässä lähtötilanne lantalavasta, melko täysi jo.


Sunnuntaina ajoimme tutulle hevostallille. Meillä on käytössämme 3 metrinen peräkärry. Nykyinen kasvihuoneeni on noin 2 m* 2,4 m, jonka pohjan kaivan aina syksyllä tyhjäksi kasvukauden mullasta. Kasvimaa saa tämä mullan pintaansa, eli tavallaan joka vuosi kasvimaan multa uusiutuu kasvukerroksen osalta. Tämä on yksi syy, miksi vuoroviljely ei ole juuri niin tärkeää minulla. Maahan ei voi tulla suuria ravinnepuutoksia, sillä kasvihuoneen pohjalta tulee runsaasti palanutta hevosenlantaa. Lisäksi koko talven kompostimullat laitetaan vielä keväällä maahan. Melkoinen orgaanisen aineksen lisäys siis vuosittain. 


Kyllä lavasta aika paljon lantaa lähti meidän kyytiimme.


Kasvihuone muistutti vielä viikko sitten lähinnä kahluuallasta. Tämä kevät on ollut hyvin poikkeuksellinen veden osalta. Nyt jo on sadevettäkin liki 2000 litraa kerättynä. Sateet ovat olleet todella runsaat maan ollessa jäässä, joten maan alapuolella oleva kasvihuoneen pohja on toiminut hyvänä ojana pihassamme. Nyt onneksi vesi oli jo imeytynyt maahan, joten lämmityksen uskalsi aloittaa. Ihan veteen ei olisi massaa kannattanut laittaa. Tuskin olisi alkanut lämmetä.


Rampit auttavat kottikärryjen kanssa touhuamisessa.

Tänä vuonna tallissa oli muutettu kuivikkeiden käyttöä. Ensinnäkin heillä on pihatto, josta talven lannat oli juuri siivottu lantalavalle. Lannan seassa oli sen vuoksi runsaasti hiekkaa. Painoa tuli hurjasti enemmän kottikärrylliseen. Massa oli myös märempää kuin aikaisemmin. Hiekka sitoo vettä massaan näemmä tosi paljon. Kuivikkeiden osalta heillä oli tullut turpeen tilalle olkipelletit, ne samat, joihin laitoin osterivinokkaani kasvamaan. Olimme nimittäin samaan aikaan pellettiostoksilla hevosten omistajan kanssa.





Pellettikuivikkeet ovat kostuneet ja hajonneet täysin, ja lannassa se näemmä tarkoittaa nyt tasaisempaa massaa. Vähän jännitti, että mitenköhän tämä uusi massa toimii, sillä aiemmin lanta on alkanut jo heidän lavallaan palaa ja höyry on noussut talikoidessamme massaa. Nyt lämpenemistä ei juurikaan huomannut.

Huoleni osoittautui turhaksi, sillä peräkärry tyhjennettiin maanantaina ja nyt keskiviikkona massa oli jo lämmennyt 32 asteeseen. 

Ostin viime keväänä suursäkin biohiiltä. Alunperin se piti mennä mökille uutta kasvimaata varten, mutta suunnitelmat eivät aina mene kuten toivoo ja säkki on edelleen kaupunkipihassamme. Nyt päätin, että sekoitan biohiiltä hevoskaan kasvihuoneen pohjalle. Siellä se lisää nyt massan huokoisuutta, tulee ladattua kesän aikana ja lisää vedenpidätyskykyä kasvukaudella.



Lopuksi tyhjensin vielä toisen multavarastokompostin ja päälle harsokerros lämmöneristeeksi. Nyt vain pitää odotella pari päivää ja voin siirtää taimet autotallista kasvihuoneeseen luonnonvaloon. Massa lämmittää taimilaatikoita alapuolelta ja harso pitää lämmön sisällä ja kylmän ulkopuolella. Taimista tulee vantteria. Heti levityksen jälkeen lämpö oli 20 astetta massassa.




Ovi kiinni ja odottelemaan lämpöjen nousua.

22.4.2024

Valkosipulit pinnalla

 Aika isot erot itusipuleissa ja kynsistä laitetuissa

Itusipulit  ovat niitä valkosipulin kukkasta muodostuvia pikkuruisia sipuleita, joista voi lisätä valkosipuleita. Ensimmäisenä vuonna niistä kasvaa vain yksikyntinen sipuli ja toisena vuonna se jakautuu kynsiin. Meillä tuli itusipuleita niin valtavasti, että emme jaksaneet laittaa niitä väljästi multaan, ei meillä olisi kyllä kasvimaan pinta-alakaan oikeasti riittänyt. Laitoimme kaikki siis ihan hajakylvönä tosi tiheään. Hienosti ne kasvoivat, tosin rikkaruohoja ei niiden väleistä pystynyt lainkaan nyppimään. Eipä tuntunut haittaavan, vaikka vasta syksyllä revin ylimääräiset maasta pois. Nyt tänä keväänä samaiset sipulit ovat jo aloittaneet ajat sitten kasvunsa. 


Itusipulien "miljoonapenkki".


Syksyllä siirsimme joitakin itusipuleita väljempään kasvuun kasvimaalle kynsistä kasvatettujen viereen. Nyt keväällä on hauska seurata, miten näiden molempien kasvu etenee.

Itusipulien siirrännäinen. Oikeasti paljon hennompia kuin yläkuvassa olevassa miljoonapenkissä.


Tällä hetkellä itusipulisiirränteet ovat huomattavasti heikommin kasvussa, kuin alkuperäisessä tiheässä kasvupaikassa olevat. Kynsistä lisätyt ovat jo jonkin verran tulleet mullan pintaan. Kasvu näyttää vankalta. Perustin kasvualustan huolella kompostista ja laitoin vielä lisälannoitusta, sillä valkosipuli tarvitsee runsasravinteisen maan.


Kynsistä lisätyt kasvavat vahvoina.

Maahan tulee kate, kunhan kaikki ovat nousseet pintaan, etten vahingossa peitä uutta kasvua liikaa.