3.4.2019

Kevätsiivousta verhokaapista puutarhaan

Uuteen käyttöön vanhat valoverhot


Viime vuonna kaalin tuholaiset olivat sankoin joukoin liikkeellä. Jopa Ilmatieteenlaitos näki tuholaisparvet mittauksissaan. Ammattiviljelijätuttu kyseli, joko on kaalini syöty vai ovatko ne harson alla, mihin sanoin, että ei ole mitään tuholaisen haittoja näkyvissä. Saman päivänä töistä kotiin palattuani tein tavanomaisen kierroksen puutarhassa ja voi hirvitys, ruusukaaleihin oli kuin olikin mokoma kaalinkauhistus päässyt.

Tänä vuonna, vahingosta viisastuneena, ajattelin peittää kaikki kaalikasvit joko harsolla tai verkolla. Porkkanoiden suojausta jatkan edellisvuosien hyvien kokemusten kannustamana harsolla tai jos verhoja riittää, niin verhoilla.

Harsojen alla voi kuumuus nousta haitallisen korkeaksi ja siksi päätin kokeilla vanhojen valoverhojen tehoa korvaamaan kaupasta ostettavaa melko hintavaa verkkoa. En vielä päässyt varastoon asti ajatuksineni, mutta muutaman laatikon muistan vieneeni sinne täynnänsä valoverhoja. Nuorempi sukupolvi ei enää välttämättä edes tiedä, mitä valoverho on, joten kerrottakoon sen olevan yleensä valkoinen harsomainen keinokuitukangas, joka oli aikoinaan kaikilla ikkunassa sivulla olevien somistusverhojen lisäksi. Valoverho nimensä mukaisesti suodattaa ulkoa tulevaa liiallista auringonvaloa kesällä ja talvella estää näkymästä ulos kaikkea, kun ulkona on pimeää ja sisällä valot päällä.

Netistä löytyy kyllä toisenlainenkin merkitys valoverholle, optinen valoseinä, mutta sellaista en ole kyllä nyt puutarhaani suunnitellut. Vaikka toisaalta, olisihan se aika mahtavaa saada optinen valoseinä varottamaan tunkeilevistä öttiäisistä.

Tulee aika iäkäs olo netin syövereissä.... hakusanalla "valoverho" ei tule niitä vanhoja perinteisiä verhoja, vaan tyystin kaikkea muuta. Milläköhän vuosisadalla olenkaan syntynyt? Kirpputoreilla niitä kyllä sentään onneksi vielä on. 

Hieman pitää ensin "guuglailla", että minkä kokoinen verkon silmä saa enintään olla, jotta kaalikoit ja muut harmitukset pysyvät ulkona.

2 kommenttia:

  1. Satun tietämään valoverhot ja mulla on niitä alkuperäisessä käytössäkin vielä muutamat. Mistäköhänjuuri luin niidenkin kuin myös harsojen mikromuovivaivoista. Tämä on nyt sitä aikaa, kun kaikessa on kaikkea, mistä saa kantaa huonoa omaatuntoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, että kaikkea muovia ei saa pois käytöstä hetkessä. Korvaavia materiaaleja ei joko ole tai kaikkea ei pysty ostamaan uusiksi yhdellä kerralla.

      Poista

Mukava kun kävit blogissani, kerro mitä ajatuksia se herätti sinulla