2.3.2020

Esikasvatus, edullista, työlästä, kallista vai mukavaa?

Kaapit on niitä täynnä, roinalta se näyttää, mutta silti tuiki tarpeellista

hetken aikaa, keväisin nimittäin 

Esikasvatusvälineitä


En tiedä johtuuko se iästä, laiskuudesta vai mistä, etten enää jaksa innostua kaiken maailman valmiista esikasvatussysteemeistä. Nuorena niitä tuli innoissaan ostettua joka kevät. Aina yhtä toivorikkaana, että nyt kyllä onnistuu, kun on näin "pro" systeemit. Ja kattia kanssa! Ei ne välineet mitään auta, jos moni muu asia on pielessä, ja usein on tai ainakin silloin tällöin yhtä sun toista ketuillaan.

No mitä sitten tarvitaan, minun mielestäni. Kylvömultaa, jossa ei ole rikkaruohojen siemeniä, jonka ravinnepitoisuus ei ole kovin korkea, jotta se ei haittaa taimen itämistä ja juurtumista. Suuret ravinnepitoisuudet kasvattavat niin sanottua johtolukua ja käytännössä se vaikuttaa kasvin juurien kykyyn ottaa ravinteita maasta. Karrikoidusti ja kovasti yksinkertaistaen asian voi esittää niin, että jos on kovin vahva maa (=liikaa ravinteita), kasvin juuresta menee virtaukset väärään suuntaan. Kylvömullan voi laittaa pinnalle, sellaiselle paksuudelle että siemenen alapuolelle tulee sitä pieni kerros. Alapuolelle voi laittaa jo valmiiksi kasvumultaa siten, että ensimmäiset heiveröiset juuret ovat kulkeneet ensin kylvömullan läpi ja saavuttavat sitten vihdoin kasvumullan, jossa on jo enemmän ravinteita.

Kasvatusalustat tarvitaan tietenkin myös, mihinkäs sitä muuten mullat laittaa. Voit fiilistellä ja hankkia hienoja astioita, mutta voit myös hyödyntää erilaisia ruokapakkauksia. Suurtalouskeittiöistä vapautuu hurjat määrät muovisia laatikoita, jotka ovat oivallisia kylvölaatikoiksi. Voit laittaa lecasoraa salaojitukseksi pohjalle tai porata valutusreiät liialle vedelle.








Valkoisesta muovista voit leikata nimikylttejä ja kirjoittaa veden pitävällä tussilla kylvökset. Vaikka miten luulee, että kyllä sitten muistan, mitä kylvin mihinkin, niin en ainakaan minä muista yhtään mitään puolen tunnin päästä.

Kommenteissa mainitut ammattialustat, jotka ostin kirpputorilta.

ruukku 3 cm * 3 cm, ja niitä on 12*12 kpl

ruukku 5 cm * 5 cm, ja niitä on 8*8 kpl

Viime vuodelta stryrox-laatikoissa kasvatusta alla, tätäkin menetelmää jatkan vielä tänä vuonna. Kuvissa pienimmissä taimissa värit ovat hassun hailakat, koska kausarissa auringon valo heijastui välillä ihan oudosti kuvissa, enkä lähde muokkaamaan kuvia ns. näteiksi.







Lannoitetta tarvitaan kasvukaudelle, sillä siemenen oma vararavinto on kulutettu hyvin nopeasti, eikä kylvömultakaan riitä pienen taimen tarvetta pidempään. On sinun oma valintasi, käytätkö nestemäistä lannoitetta, jota lorautat aina kastelun mukana, vai laitatko hitaastiliukenevia orgaanisia lannoitteita. Itse käytän enimmäkseen omaa kompostimultaa, mutta nykyään se ei riitä enää kaikkeen, vaan olen ottanut käyttöön luomukelpoiset orgaaniset kanankakkapohjaiset lannoitteet.

Kasteluvesi ja -kannu pitää olla helposti käden ulottuvilla, ei liian painavia kannettavaksi, mutta ei myöskään niin pieniä, että niitä pitää täyttää liian usein. Itse käytän 5 ja 10 litran kannuja ja niissä niitä suulakkeita, jolloin vesi ei tule yhtenä norona.


Tuiki välttämättömät, eli siemenet


Nyt on siis tarvikkeet kasassa. Mitä vielä puuttuu? No ne Siemenet!! Nyt tuleekin sitten tosi paljon erilaisia vaihtoehtoja. Jos on harrastanut jo kauemman aikaa puutarhailua, on voinut kerätä omia siemeniä edellisen vuoden sadosta. Uusi vasta-alkaja on riippuvainen muilta saatavista siemenistä ja kaupan tarjonnasta. On mukavaa kuulla, miten vanhoilla ihmisillä voi olla esimerkiksi oma tomaattikanta jo kymmeniltä vuosilta. Monissa puutarhaohjelmissa neuvotaan, että kaupan tomaateistakin voisi ottaa siemeniä. Siemenistä on myös monenlaisia ketjukirjeitä sosiaalisessa mediassa. Itse en ole niihin osallistunut, enkä osaa kertoa, miten ne toimivat. Jotenkin olen ymmärtänyt, että silloin ei voi toivoa, mitä siemeniä saa, vaan posti tuo aina yllätyksiä. Kaupasta ja netistä saa sitten kaikki loput siemenet. Kannattaa silti pitää mielessä vieraslajilistat, tullisäännökset ja  yleensäkin maatiaislajien merkitys. Yleensä on niin, että mitä samankaltaisemmasta ilmastosta siemen on peräisin verrattuna omaan puutarhaasi, sitä suurempi todennäköisyys on sen menestymiseen.


Olosuhteet sopiviksi


Nyt olemme tähän asti saaneet siemenet multaan, varautuneet kasvavaan ravinnetarpeeseen ja kosteuden ylläpitoon. Nämä eivät kuitenkaan ole vielä riittäviä, jotta taimi menestyy. Sopiva lämpötila ja riittävä valaistus ovat todella tärkeitä asioita menestymisen kannalta. Eri kasvit pitävät erilaisista olosuhteita. Jotkut siemenet pitää kylmäkäsitellä, jotta siemen ymmärtää aloittaa itämisen. Jotkut vaativat vaan vähän viileää ilmaa ja jotkut lämmitettyä maata. Mikäli siemenellä on jotain erityistarpeita, ne on kirjoitettu siemenpussiin.

Itämisen jälkeen liian lämpimät olosuhteet tuottavat hinteliä taimia. Jos tähän vielä yhdistyy valon puute, niin taimesi näyttävät aivan erilaisilta, kuin mitä haluaisit. Yleensä keväällä valoa on riittävästi, mutta lämpöä on liikaa. Oma ratkaisuni tähän on kausari, jonka lämmitän hevoskalla (linkki lämmityskirjoitukseen). Näin saan laitettua esikasvatuslaatikot monta viikkoa aikaisemmin "ulos". Ilma on viileämpi kuin sisällä, kosteus on korkeampi ja valoa tulee hurjan paljon. Taimet kasvavat vahvoiksi.


Kylvökset, miten tiheään?


Ensimmäisessä kappaleessa jo kerroin, että käytän laatikoita kylvöksiin. Monet vuodet kokeilin monenlaisia pikkuruukkuja. Laitoin pari siementä per ruukku ja kaikki pöydät täyttyivät pikkuruukuista. Itäminen oli epätasaista ja lopulta oli paljon ihan tyhjiä ruukkuja pitkin pöytiä. Nykyään joko hajakylvän tai laitan laatikkoon sopivin välimatkoin, mutta en käytä enää niin paljon pikkuruukkuja kuin vasta koulimisvaiheessa. Tänä vuonna pääsen kokeilemaan samanalaisilla kylvölaatikoilla, joihin olen päässyt tutustumaan Saaren luomuosuuskunnan tilalla. Satakunnan puutarhaseuran peräkontti-kirppiksellä oli näitä myynnissä viime kesänä ja kärppänä tein kaupat.


Kannattaako touhu oikeasti?


Kysymys on pitkälti siitä, mitä vaihtoehtoja on edellä valinnut. Kalliit tarvikkeet voivat merkitä sitä, että olisi ollut halvempaa ostaa taimet valmiina. Mikäli on käyttänyt edullisia vaihtoehtoja, kasvatusalustoina olemassa olevia purkkeja ja purnukoita, hankkinut maltillisesti siemeniä siten, ettei jää ylimääräistä, tulee omista taimista helposti edullisempia kuin ostotaimista.

Kasvatusolosuhteet voivat olla kuitenkin kotona sen verran huonot, että taimet eivät ole kovin elinvoimaisia, mikä taas omalta osaltaan huonontaa satomahdollisuuksia. Onneksi niistä hintelistäkin taimista voi lopulta kehittyä ihan hyviä ja satoa tulee riittävästi.


Onko esikasvatus edes hauskaa?


On se, ehdottomasti! Pienten taimien kasvamisen seuranta on todella antoisaa ja siksi siihen ryhtyy kerta toisensa jälkeen uudelleen ja uudelleen.


Kannustan siis Sinuakin kokeilemaan! Vaikkapa vain yhdellä lajilla, basilikalla tai jollain muulla sinulle mieluisalla yrtillä tai kasviksella.



Käy katsomassa mitä muut ovat kirjoittaneet maaliskuun jaksossa Suuntana omavaraisuus -kirjoitussarjassa:


Kasvuvyöhyke 1


Omavarainen https://www.omavarainen.fi/l/helmikuu2020/


Kasvuvyöhyke 3











22 kommenttia:

  1. Minä olen innostunut nyt lautalla idättämisestä ja siirrän sirkkalehtivaiheessa olevat taimet vasta multaan. Olen käyttänyt kukkamultaa ihan siitä syystä, että sitä on saatavilla ruokakaupasta helposti ja sopivan pienissä pusseissa. Noin analyyttisesti en ole asiaa osannut ajatella ja tuo johtokyky oli ihan uusi juttu. Taimet ovat kyllä onnistuneet näinkin ihan suht hyvin mielestäni. Osaatko sanoa onko tuo kukkamulta kuinka huono valinta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkamultaa on kovin monenlaista. Lähtökohtaisesti todennäköisesti ihan riittävää joka tapauksessa, kun huolehtii lannoituksesta ja kosteudesta. Joissakin on enemmän ravinteita aluksi, joissain vähemmän, mutta lisäravinteita taimet tarvitsevat kuitenkin melko pian taimettumisen jälkeen. Samoin kyky ylläpitää kosteutta voi vaihdella, kuten myös kuorettumiselle alttius. Nämä kaikki ovat kuitenkin mielestäni lähinnä hidasteita, joita voi torjua omalla toiminnallaan. Jos kuorettuu, pitää vähän rapsuttaa pintaa, jos kuivuu nopeasti, pitää vain kastella vähän useammin. Jos olet onnistunut taimissasi, niin varmastikin olet valinnut ihan hyvän mullan. Meillä kaikilla on omanlaiset tapamme ja siksi ei ole yhtä ainoaa oikeaa ja toimivaa multaa. Ihan kelvottomat tuskin pysyvät kauan markkinoilla, eli jos vielä käyttää pitkään markkinoilla ollutta, niin tuskin ihan metsään menee.

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta :D

      Poista
  2. Tuosta kirjoituksesta varmaankin puuttui kuva niistä kylvölaatikoista :D t. utelias

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, itse asiassa kaikki kuvat puuttuvat. Lisään ne jossain välissä, mutta valitettavasti migreeni esti työskentelyn viikonloppuna. ☹

      Poista
  3. Hyvä postaus! Itsekin olen kokeillut aika monenlaista systeemiä esikasvatukseen, mutta hyvin se sujuu roskamateriaalia kierrättämällä. Ei tarvi ostaa mitään hienoja virityksiä kaupasta valmiina. En ole kyllä noin muuten panostanut hirveästi - taimet ovat aina vain olleet ikkunalaudalla ilman lämpömattoja tai kastelusysteemejä tai mitään. Toisaalta olen kasvattanut aika yksinkertaisia lajeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukava kuulla, että pidit. Itse olin oikeastaan ihan kauhuissani viikonlopun Helsingin Sanomien artikkelista, jossa oli harrastajille suositeltuna kivillaa. Kivivilla on ongelmalllinen jäte, sillä käsitelty kivi-aines ei maadu, eikä siis ole käsiteltävissä kompostoimalla. He sanovatkin, että se on poistettava kasvisiaineksen mukana, mikä on sinänsä jo ihan "päätön ohje"; miksi pitäisi poistaa kasvisainesta?

      Poista
  4. Se on varmaan sitä uutuuden viehätystä kun joka kevääksi on ostettava jotain uutta ��. Onneksi minäkin olen siirtynyt jo ostamaan uusia siemenlajikkeita uusien kasvatyssysteemien sijaan. Uusia siemeniä tulee ostettua joka tapauksessa, mutta ihan kaikkea uutta ei enää joka keväälle tarvita. Lompakko kiittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se taitaa olla. Intoa puhkuen katselee kaikkia juttuja keväällä. Lompakossa todella tuntee, jos sortuu liialti kokeilemaan kaikkea.

      Poista
  5. Kivasti olet avannut esikasvatustouhujasi! Minäkin hyödynnän esikasvatuksessa esim viinirypälerasioita. Nuo sinun kylvöastiat taitavat olla tosin hurjan paljon isommat.:) Aurinkoista maaliskuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laittelen kyllä kohta kuvia, mutta joo, olen siirtynyt isoihin astioihin, koska kosteus pysyy silloin tasaisempana. Aiemmin huomasin mullan kuivuvan helposti reunasta ja lopulta hyödynnettävää kasvualaa siemenillä on kovin vähän pienessä purkissa.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  6. Taimikasvatus osaa olla välillä ihan haasteellista. Hyvä kun huomautit, sillä kaikki ei sitä hoksaa. Meillä talossa lämpötilan vaihtelut on niin suuria että taimet ottavat nokkiinsa. Itäminen lattialämmityksen turvin ja sitten hiukan viileämpään paikkaan ja turvaan kissoilta. Osa taimista jää pesuhuoneeseen lämmityksen takia. Vaikka tuulisella säällä ilma viilenee rajusti myös siellä. Siksi tuleekin taimia kasvatettua ylimääräisiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut taimet tuntuvan tykkäävän vaihtelusta, varsinkin jos yöaikaan on vähän viileämpää. Ehkä siksi, että luonnossakin käy niin, varsinkin öisin. Ylimäärätaimia tulee aika-ajoin. Ei voi kylvää ihan täsmämäärää, koska ei voi tietää, moniko selviää loppuun asti.

      Poista
  7. Nimilaput unohtuvat minulta melkein aina kun on niin kiire olevinaan. Nyt en muista, mitä mistäkin maahan kaivamastani ruukusta pitäisi kasvaa. Selkä koukussa käyn niitä kurkkimassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläni kävi kerran niin, että en lainkaan muistanut laittaneeni kahta eri siementä samaan laatikkoon. Kasvit olivat hyvin pitkään samanlaiset. Jossain vaiheessa aloin ihmietellä, että näyttääpä osa taimista perin oudoilta..... ja syykin selvisi, eivät olleet lainkaan samoja kasveja keskenään. Tuli kyllä mieleeni myös, että olisiko ollut siemenpussissa sekaisin siemeniä.

      Poista
  8. Olosuhteet ovat todellakin tärkeät. Minulla alkoi taimihomma onnistumaan vasta viileissä vetoisissa vanhoissa taloissa, joissa huoneilmakin ehkä vähän kosteampi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kosteus on myös tärkeä juttu, en huomannut siitä erityisesti kirjoittaa. Sama vaikutus on huonekasveillekin. Vanhoissa taloissa menestyy huonesaniainenkin ihan eri tavalla kuin nykyajan asunnoissa.

      Poista
  9. Olen huomannut, että joistakin kalliimmista siemenistä kasvatetut taimet tulevat kalliimmiksikin, kuin valmiiden taimien osto. Erikoisimmissa tomaateissa ja vastaavissa, siemenpussin hinta saattaa olla lähellä kymmentä euroa ja pussissa on 5 siementä. Että tarkkana saa olla intoilujensa kanssa! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oij, noin kalliisiin siemeniin en ole onneksi hatkahtanutkaan vielä. Ehkä eivät osu näkökenttääni, sillä riski totaaliepäonnistumiseen 5 siemenellä on kyllä todella suuri. Ensin maksaa siemenet, sitten näkee suuren vaivan kasvatuksessa ja lopulta joutuu ostamaan vielä uudet taimetkin. Kallista tosiaan. Helpostikin voisi jäädä 2 itämättä viidestä, minkä jälkeen on 3 taimea. Yhteen tulee joku vika heti sirkkalehtivaiheessa ja jäljellä 2 taimea... ei kuulosta kovin kivalta..

      Poista
  10. Mukava lukea näistä sinun kasvatuksistasi. Minäkin olen aiheesta nyt kunnolla innostunut. Olen miettinyt, että jotain hyvää kasvualustaa pitäisikin hankkia Hyvinkään suunnalta. Kiitokset tämän jakamisesta, taas sai inspiraatiota.

    VastaaPoista

Mukava kun kävit blogissani, kerro mitä ajatuksia se herätti sinulla