Onnistuu joskus sattumalta ja joskus ei edes paljolla työllä
Tuollaiset kokemukseni ovat niityn perustamisesta. Niitty on suomalaisessa ympäristössä ravinneköyhää, vähän kuivaakin aluetta. Sellaisen rakentaminen ei olekaan ihan yksinkertaista, jos lähtötilanne on pitkään viljelyksessä ollut runsasravinteinen paikka.
Siitä on jo tosi monta vuotta, kun ensimmäisen kerran laitoin niittykukkaseoksen maahan. Alusta, eli vanha nurmikko, ei tosiaankaan ollut niittykelpoista, mutta siihen aikaan en ollut vielä yhtään perehtynyt aiheeseen. Lopputuloksena oli, että muutama kasvi kasvoi ja suurin osa ei. Onneksi luonto on melko sopeutuvaista ja kun vain jättää aluetta hoitamatta, tulee luonto kyllä siihen vieraaksi.
 |
| Vähitellen luonnonkukkia on tullut nurmikolle. Leikkurilla aina kierretään nämä. Kierrettävä alue kasvaa ja niitä tulee lisää koko ajan. |
Näin on käynyt ainakin minulla. Lajikirjo ei ole kovin suuri ravinteikkaassa maassa, mutta kyllä meidän luonnonkasveissa on sellaisiakin, jotka pärjäävät. Nurmikollamme on nyt varsinkin virnaa. Se kukkii kauniisti keltaisena koko kesän ja pitkälle syksyyn. Koska en leikkaa niitä lainkaan, on talven jälkeen alue aika ruman näköinen. Virnan varret ovat aika vankkaa tekoa ja maa on lumenpainamana ihan täynnä varsia. Eipä se haittaa, sillä kyllä uusi kasvu ne peittää.
Mökillämme on ollut monta vuotta valtavat nurmialueet, koska äitini piti sellaisesta. Maa on kuitenkin tosi kivistä ja kuivaa, eli nurmikko ei ole koskaan sellaista tiheää tummanvihreää, vaan lähinnä huonosti kasvavaa, paikoittain palanutta kasvustoa. Seassa on aina sen verran kasvaneita osia, että on "pakko" leikata, jottei ole epäsiisti.
Olen päästänyt nämä alueet nyt villiintymään niityiksi. Leikkaan ruohonleikkurilla vain käytävät, joita pitkin kuljetaan. On hauska seurata kasvien vaihtumista vuodesta toiseen. Koska lyhyeksi leikattuna maa kuivui, on muutosta tapahtunut myös ihan kasvuolosuhteissa. Korkeampi kasvusto pitää maanpinnan kosteampana, eikä tuuli pääse kuivattamaan sitä myöskään. Tapahtuu muutoksia, jotka kiihdyttävät muutosta edelleen. Osassa nurmikkoa on valtavat vuohenputkikasvustot ja haavanvesakko. Osassa nurmikko on tänä vuonna voikukkaa, mitä ei ole ollut vielä kertaakaan. Mielenkiinnolla seuraan, mitä muutoksia tapahtuu tämän jälkeen. Viime vuonna oli aivan valtavasti kissankelloja. Tänä vuonna näkyy olevan poikkeuksellisen paljon voikukkia. Luin eräästä someryhmästä, että moni muukin on tehnyt saman havainnon: voikukkien määrä on tänä vuonna suurempi kuin aiemmin.
Nyt olen lukenut niityistä vähän enemmän. Erityisen kiinnostava on Tiehallinnon Tie- ja liikennetekniikan julkaisu 12/1999 eli vuodelta 1999 oleva selvitys. En olisi uskonut, että 25 vuotta sitten on selvitetty, miten tieluiskiin saadaan niitty. Käytiin muuten keskustelu perheessä ja me olimme sitä mieltä, että se on tieLIUSKA ei -LUISKA. No mutta asiaan, taitanut selvitys jäädä jonkun työpöydälle, kun niittyjä ei ole paljonkaan näkynyt tieliuskaluiskissa, enemmänkin leikattavaa nurmikkoa, lupiineja ja pensaita. Vuonna 1999 selvityksen motiivina oli määrärahojen pienentyminen hoitotöistä. Ei siis mitään uutta taivaan alla, rahat pienenevät jatkuvasti. Uutta on sen sijaan se, että nykyään niittyjä lisätään, jotta hyönteisillä olisi paremmat elinolot, linnuilla pesimispaikkoja ja luonnon monimuotoisuus lisääntyisi. Eri syyt, samat ratkaisut. Olen usein sanonut, että puutarhassa mikään ei vaadi niin paljon työtä, kuin leikattava nurmikko. Paljon vähemmällä pääsee tekemällä kasvimaan ja kaikkein helpoimmalla jättämällä nurmikko luonnontilaiseksi ja antamalla luonnon valita kasvit.
Nurmikko on usein ulkomaista alkuperää ja sekin on tärkeä asia huomioitavaksi.
