4.7.2024

Voiko puutarhuri olla tämän onnellisempi?

 Satokauden tässä vaiheessa?

Kaikki kuvat tässä kirjoituksessa ei ole ihan viimeisimmiltä päiviltä, vaan kasvua on tullut niiden jälkeenkin. Kasvatan munakoisoa ensimmäistä kertaa. Ostin valmiin taimen luomupuutarhasta. Se on samalla tavalla tihkukastelussa, kuin tomaatit ja kasvihuonekurkkukin. Toivottavasti saisin edes pienen sadon maistiaisiksi. Opiskeluaikana yksi solukämppiksistä oli kiinalainen vegaani ja hän teki munakoison siivuista minipizzoja uunissa monet kerrat.


Munakoiso kasvaa kasvihuoneessa.


Muutama vuosi sitten, kun jouduin luopumaan palstoista, olin aika harmissani. Tuntui, kuin suuri osa minusta olisi otettu pois. Nyt kun aikaa on kulunut ja olen saanut laitettua kotipihaan kasvimaita kuntoon, tuntuu oikein tosi hyvältä. Kompostimultaa riittää tosi moneen paikkaan. Aiemmin se loppui aina, sillä osan vein myös palstalle, vaikka ei ollut vielä edes kahta lämpökompostoria.

Tässä runsasta satoa lupaavia kuvia fiilistelyyn. Ainakin itse olen ihan valtavan iloinen ja onnellinen. Tuntuu hyvältä.

Pensasmustikoita on pihassamme monta eri lajiketta. En ole laittanut nimiä mihinkään ylös.

Raakileista erottaa eri lajikkeet, niiden väri, muoto ja koko ovat ihan erilaisia tässä vaiheessa. Toki satokin on sitten erilaista.

Tilliä on laitettu pakkaseen jo kaksi kertaa. Laitan silti vielä uutta satoa itämään.


Perunat kukkivat jo, vaikka tässä kuvassa kukkia ei näy vielä. Viikonloppuna otamme ensimmäiset oman maan herkut.


Kasvihuonekurkkua olemme syöneet jo jonkin aikaa. Ensimmäiset valmistuivat jo kesäkuussa, aiemmin kuin koskaan.

Maku ei pettänyt tänäkään vuonna.

Kaalitunnelissa kasvaa monenlaisia kaaleja. Joitain syöntijälkiä näkyy lehdissä, vaikka olemme olleet todella varovaisia ja verkko on ihan maassa asti kaikkialta.

Maissit ovat vahvempia kuin koskaan aiemmin tähän aikaan. Ilmeisesti lämpöä ja vettä on tullut riittävästi. Tämä kasvimaa tehtiin ihan uutena kasvihuoneen pohjan kaivuumullasta. Katteena ruohosilppua ja maissien väleissä kasvaa nyt jo papua, vaikka tässä kuvassa ei näy vielä.

Tässä vähän myöhäisempi kuva perunasta, kukkivasta vaiheesta.

Yhdessä latva-artisokassa on jo kukinto. Kirvat hyökkäävät heti uudelleen, vaikka suihkutan ne pois vähän väliä.

Keltajuuren naatit ovat todella suuria. Juuren koosta en tiedä vielä mitään.

Palsternakan naatit ovat nyt jo reiden korkuisia, ihan hurjia. En tiennyt, että niistä voi tulla näin suuria.

Naapurien nurmikkoleikkuusilput on levitetty sokerijuurikkaille ja latva-artisokille, kuten kaikille muillekin, vaikka ei niistä kaikista kuvaa olekaan.

Päärynöitä ei tule niin paljon kuin viime vuonna, mutta joitain kuitenkin herkuteltaviksi.

Omenasato näyttää runsaalta.

Kaikkia marjoja tuntuu tulevan myös runsaasti.




3.7.2024

Pisti kyllä miettimään kuin luin

 Katkerat Puutarhat- kirjaa. Joko olet kuullut siitä?



Tuontivihannes vai oma tuotanto


Paljonko kulutan talvella tuontivihanneksia tai ylipäätään ruoka-aineita, joiden raaka-aineisiin on käytetty tuontivihanneksia? Tomaatteja kasvatan tosi paljon tänä vuonna, mutta ei niistä silti riitä vieläkään kattamaan kaikkea kulutustamme. Onneksi talvella ostamme tuoretomaatteja vain paikalliselta tuottajalta. Kurkut ovat myös suomalaisia ja salaatit. Hedelmiä ei Suomessa tuoteta ja niitä meillä kuluu tosi paljon. 



Katkerat puutarhat ja riistetyt työntekijät


Katkerat puutarhat-yrittäjiä tuemme todennäköisesti eniten ketsupin käytöllämme. Sitä kuluu myös paljon. En pystyisi kasvattamaan pienellä taajamatontillamme niin paljon tomaatteja, että kaikki ketsuppi saataisiin omista. Toki voisi pohtia, että ostaisi paikallisia paljon silloin, kun hinta on halpaa ja opettelisi tekemään omaa ketsuppia. Ehkä painekattilan avulla säilyvyydenkin saisi hallintaan. Olisiko sinulla tähän jokin resepti valmiina? Toki nyt tulee seuraavaksi jo ratkaistavaksi, että siirtyisikö reilun kaupan ketsuppituotteisiin. Kauppojen omien laatustandardien valvonta ei kuitenkaan ole täysin kunnossa, sekin tulee kirjassa esille ja on ollut monesti muuallakin esillä, esimerkiksi Helsingin Sanomissa.




Pavut, maissit ja herneet


Pavuista ja maisseista olemme ensi talvena omavaraisia. Banaanit ovat hankala juttu. Syömme niitäkin paljon ja niiden viljelyyn liittyy myös paljon työntekijöiden kaltoinkohtelua. Ostamme kuitenkin joko luomu- tai reilun kaupan banaaneja, joten ehkä niiden suhteen ei tarvitse olla ihan hirveän huolissaan.


Viinirypäleet


Omien viinirypäleiden jälkeen olemme ostaneet todella paljon vähemmän rypäleitä kuin ennen. Emme enää pidä niiden yltiömakeasta mausta. Jalostus on muuttanut nuo suurtuotannossa käytettävät lajikkeet ihan toisiksi, viinirypäleen makua ei ole niissä enää yhtään.








2.7.2024

pihakirppis 27.7. ja Kompostineuvontaa

 Harmaalinnan pihakirppis 27.7. tervetuloa, lisäksi perennoja




Oma myyntipisteeni on Raudikkotie 2, jossa nuo otsikon asiat ovat. 

Muut myyjät ovat näissä osoitteista ja heidän myymänsä tuotteet:
(myyjiä voi tulla vielä lisää)









1.7.2024

Täyttyikö lämpökompostori puutarhajätteestä?

 Tee "erilliskompostointi" sellaiselle, jossa ei ole itäviä siemeniä

Puutarhajäte ei aina tarvitse kuumaa kompostointia


Meillä on mökillä meneillään uusien kukka- ja kasvimaiden rakentaminen. Maa on kivistä ja savista, johon ei saa kaivettua edes kuoppaa. Puutarhajätettä ei tule kovin paljon, koska nurmikkoa ei leikata keräävällä ja monet kitkentäroippeet  silppuan saman tien nurmikolle leikkurilla. Luitko jo edellisen pintakompostointia nurmikolla postaukseni?

Kompostin tyhjennys on hyvä tilaisuus tarkistaa kunto


Kompostin tyhjennyksen yhteydessä on hyvä aina tarkistaa, että rakenteet on kunnossa, eikä mistään löydy jyrsijöille kulkuaukkoja. Alakuvassa näkyy oman lämpökompostorini sisus: seinämät on metallia ja pohjassa pienireikäinen ruostumatonta terästä oleva levy. Ilma pääsee kulkemaan rei'istä, sillä komposti on kulmistaan laattojen päällä, mutta jyrsijät ei rei'istä pääse. Suotovettä ei tule, sillä käytän kuivikkeita aina sen verran, että massasta ei valu nesteet. Kaiken varalta laitan silti aina pohjalle ensin kuivike-kerroksen, sillä "ei vara venettä kaada". Ja kompostiahan ei kuulu pestä, sillä olemassa olevaa mikrobistoa ei kannatta huuhdella pois. Uusi kompostoitumisprosessi alkaa jouhevasti, kun mikrobit on jo valmiiksi olemassa.



Kasvimaahan tarvitaan paljon uutta multaa


Jossain vaiheessa joudun ostamaan mökille ison lavallisen multaa, jotta saan riittävän ison kasvimaan, mutta nyt alkuvaiheessa teen mullan itse. Laitoin ystävältäni saamiani homeisia heiniä vanhoihin multasäkkeihin ja sekaan keskeneräistä kompostia, jotta tulee hyvä mikrobisto mukaan. Massan kastelin hyvin sadevedellä. Seuraavaksi laitan pussit tiukasti kiinni niin, että niihin ei pääse valoa. Pusseissa ainekset muhii hiljalleen mullaksi.

Multasäkit toimivat hyvin muhituksessa ja mädätyksessä


Multasäkkejä ei kannata muuten koskaan heittää pois. Ne on tehty hyvin kestävästä muovista ja niitä voi käyttää uudelleen todella monta vuotta. Äidin kukkapenkkeihin tulee aina keväällä uusi ohut multapinta, jotta on "vanhan ajan siistin näköistä" ja säkit laitetaan visusti talteen. Osa käytetään pakkausmuovien roskiksina ja osa tällaisiin erilaisiin komposti/multa/kitkentäroska -käyttöön.

Jos aineksessa on mukana itäviä siemeniä, ne pitäisi ensin mädättää, jotta multaan ei jää rikkaruohoja ja muita ei toivottuja kasveja.