13.7.2024

Kellarin pesua

 ja jatkosuunnittelua

Pesuvälineet siivouksen jälkeen.


Hyviä siivouspäiviä voi olla joko sateinen tai poutainen päivä. Riippuu vain siitä, mitä on siivoamassa. Sisällä on kiva siivota sateisena kesäpäivänä, mutta kellarin pesuun soveltui aurinkoinen hellepäivä oikein mainiosti.


Kellari siivottu ja ovet auki, että paikat kuivuvat nopeammin.

Ensin kannoimme kaikki tavarat ja irtonaiset jakkarat ulos. Aiemmin olin katsonut, että lattialla oli ollut paljon kaikkea ryjää, mutta nyt tarkemmin asiaa selvitellessäni huomasin, että lattia on itse asiassa maa-lattia, jossa on hienoa hiekkaa roima kerros. Samaa hiekkaa oli vielä jäljellä pussissa levitettäväksi.




Osa jakkaroista menee uusittavaksi, koska kosteus oli tehnyt tehtävänsä ja lahottanut osat.


Olimme ottaneet kotoa mukaan siivousvälineet ja vesi tuli puutarhaletkusta. Kellarin viileydessä ei päivän kuumuus haitannut ja siivous tuntui varsin kevyeltä. Oli hauska huomata, että siivouksen alussa kellari ei kaikunut, mutta kun seinät oli pesty, huone alkoi kaikua. Uskomattoman paljon vaikutti ohut likakerros betoniseinän pinnassa.

Vain tämän verran tuli lopulta roskaa kellarisiivouksesta.


Kellarissa on eteinen ennen ulkoilmaa ja eteisessä kaivo, johon maahan valutettu vesi menee. Kaivoon on johdettu myös kellarin yläpuolella olevasta rinteestä tuleva vesi, eli kellarin lattia ei ala lainehtimaan märälläkään säällä.

Ihan siisti, kun on puhdas. Seinät maalataan vielä.


Olin muistanut, että seinät oli kalkittuja, mutta nyt siivouksessa selvisi, että ne ovatkin maalatut. Kellarin rakentaja ei ihan enää muistanut, että mitä maalia seinissä on käytetty, mutta muisteli, että oli ollut myynnissä nimenomaan maakellarin maalaukseen tarkoitettavaa maalia. Sitä siis nyt metsästämään.

Kotona olevat säilytyslaatikot pitää vielä pestä ja sitten onkin kaikki valmiin odottamassa satoa. Huomasin, että tänne varmaankin saan varastoitua sitten latva-artisokkien juurakotkin ensi vuotta varten.

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Samaa mieltä, aikanaan ollut hyvinkin omavaraisen perheen kellari. Ovat tehneet omasta pellavasta langat ja vaatteet, ollut oma sika ja kanala. Parempi pellavalanka myytiin ja huonommasta pellavasta tehtiin omat vaatteet. Marjat haettiin metsästä ja leivät leivottiin itse. Ei voi kuin ihailla, että ovat monilapsisessa perheessä kyenneet tuohon. On ilo jatkaa kellarin käyttöä.

      Poista
  2. Hienoa että saitte kellarin omaan käyttöön . Kävin hieman lukemassa aiempia postauksia että pääsin jyvälle .
    Me kun ostimme tämän mökin niin ilahduimme kun täällä oli sellainen jo valmiina .
    Sinne saa laitettua paljon kaikkea . Juureksia emme sinne säilö . Perunia viljelemme laatikoissa sen verran mitä syömme pois . Talvella emme käytä niinpaljon perunaa . Porkkanaa en myöskään enää viljele . Kellarissa säilytän kurkku ja marja säilykkeitä ,kukkia, maaleja ja sellaista .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meilläkään tänä vuonna nyt kamalan paljon varmaankaan tule kellarisäilytettävää, mutta aiemmin olisi kyllä ollut tarvetta. Latva-artisokat sinne kyllä pääsevät, sillä ne ovat jo nyt niin runsassatoisia, 3-4 kukkaa per kasvi. Umpioidut ruuat eivät tarvitse kellariolosuhteita, mutta tulipa nyt kuitenkin pestyä ja kunnostettua tulevaisuutta varten.

      Poista
  3. Maakellari olisi ihana. Naapuri semmoisen rakensi ja olen kade, kun hän käy mehupulloja kellarista noutamassa. Kellarin katto on kumpumainen ja siinä kasvaa pellavaa, kyllä olen hartaan kateellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä meidän kellarimme on rinteen sisällä. Meidän omaan pihaan ei tosiaan mitenkään mahtuisi toimivaa kellaria, tonttimme on sen verran pieni. Vaikka tänne on matkaa kodistamme, meillä on viikoittain sinne ajot muutenkin, niin samalla sitten hoituu kellaritarpeet myös.

      Poista

Mukava kun kävit blogissani, kerro mitä ajatuksia se herätti sinulla