17.7.2024

Soijasadosta

 arvaa montako papua nyt tulossa?

Tässä palossa on kaksi papua.


Muistatko tämän kelani? Siinä olin juuri huomannut, että yhdessä soijassa on palkoja. En ole niitä tässä välissä käynyt sen kummemmin tarkastelemassa, mutta nyt kävin katsomassa, että mitä paloille kuuluu.

Sen verran palkojen sisällä on alkanut pavut turvota, että palon päältä pystyy nyt laskemaan, montako papua on tulossa. 


Tässä palossa on kolme papua.




Näissä paloissa on molemmissa yksi papu.


Ei tästä sadosta vielä ihan ruuaksi asti ole seitsemässä  pavussa, mutta toivottavasti muistakin taimista tulisi edes jotain. Ja jos vielä palot tuleentuisivat, voisin kasvattaa niistä ensi vuonna lisää. Olisi todennäköisempää saada satoa, kun siemenpavut ovat lähtöisin juuri samasta puutarhasta, eli perimä vastaisi paremmin tämän puutarhan olosuhteita.





Muissa taimissa ei vielä palkoja näy, mutta ne on kylvettykin paljon myöhemmin. Tässä on kyllä kummallista se, että molemmat siemenpussit olivat ihan samaa soijapapua merkintöjen mukaan, mutta ei niistä kyllä samanlaisia kasveja tule. Palkoja tuottava on tuollainen pyöreälehtisempi ja lehdissä on hienoista karvaa, kun myöhemmin kylvetyt ovat ihan tavallisen pavun näköisiä lehtien muodon ja pinnan suhteen.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukava kun kävit blogissani, kerro mitä ajatuksia se herätti sinulla