Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvivalo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvivalo. Näytä kaikki tekstit

3.5.2024

Taimet siirretty hevoskan lämpöön

 Patteri alla ja harso päällä


Vaikka piti olla runsaasti kasvatustilaa autotallissa, ei se ihan silleen mennytkään. Hyllyjen korkeus tuli hyvin pian vastaan latva-artisokilla. Lisääkin piti kylvää ja hyllyt tulivat täyteen. En ehtinyt rakentaa uusia valonpidikkeitä, joten siirto oli pakko tehdä, vaikka kevät ei nyt ihan taida edetäkään lähiaikoina.




Hevoskan lämpö on yli 40 astetta, joten patteri on aika kuumana. Taimien päälle laitoin kaksinkertaisen harson tukikaarilla tuettuna, ettei harso paina hentoja taimia. Latva-artisokat pitää kiireen vilkkaa siirtää kyllä isompiin ruukkuihin, mutta en uskaltanut tehdä ruukunvaihdosta ja kasvupaikanvaihdosta samalla kerralla, ettei taimille tule liian isoa muutosstressiä.






Pienet ruukkutomaatit ovat todella pieniä. Olen kyllä lannoittanut niitä, mutta tuntuu, että kasvu on todella hidasta. No, pääasia, että ovat kuitenkin hengissä. Ehtiihän sitä kasvaa vielä ennen kevättä, tällä kevääntulovauhdilla.




Sokerijuurikkaat ovat näemmä todella kestäviä taimia. Tein ensimmäisen kylvön liian aikaisin ja kaiken lisäksi liian tiheäksi hajakylvöksi. Taimet olivat aivan hirmuisen hentoisia ja juuristaan sotkeutuneita. Silti ne selvisivät hengissä ja alkoivat kasvaa vahvoina, vaikka tein koulinnan ihan varmana taimien menettämisestä. Olin jopa niin varma, että tein uusintakylvön, eli nyt sokerijuurikastaimia on paljon.






15.3.2024

Latvikset siirretty isompiin ruukkuihin

 siis mitkä? Latva-artisokat, tuttavallisemmin latvikset





Koen valtavan hankalaksi lausua tiettyjä sanoja, kuten esimerkiksi latva-artisokka, auringonkukka ja varsinkin auringonkukansiemenet. Jotta ei aina tarvitse tuskastua puuroutuvista sanoista, on niille kehitetty helpommat muodot, joita käytän apupuutarhurin kanssa. Latva-artisokat ovat latviksia. Auringonkukka-jutuille ei vain meinaa löytyä mitään. Pitää ehkä jättää koko sana käyttämättä. Jos sinulla on joku hyvä ehdotus, niin olisi kiva, jos laittaisit sen kommentteihin. Apua kaipaan.

Kylvö onnistui valtavan hyvin, lähes kaikki siemenet itivät. Nyt siirtovaiheessa tappioksi tuli kaksi taimea. Onnistuin katkaisemaan niiden juuret. Multa oli vähän liian kosteaa ja ikään kuin jumiutui ruukun reunaan adheesion voimalla, eli vesimolekyylien avulla, ohuena vesivaippana. Nyt taimet näyttävät aivan reppanoilta, toivottavasti selviävät järkytyksestä.




Laitoin ne uuteen hyllykkööni, jonka ostin tutulta. Hän on käyttänyt sitä chilien kasvatukseen. Uskon, että jos lamput kasvattivat chilit, niin kasvavat kyllä minunkin taimeni, jotka eivät ole ymmärtääkseni lainkaan niin vaateliaita kuin chilit. Niitä en ole onnistunut koskaan kasvattamaan satoon asti. Vuorasin takaa ja sivulta foliolla, jota valoa heijastuu niistä takaisin. Valot ovat ajastimella, niin ei tarvitse käydä aamuin illoin huolehtimassa valoista.

4 päivää jälkeen kaksi taimea näyttää edelleen melko heikoilta. Ehkä menetän ne vielä.

Latva-artisokasta aiempi kirjoitus.