3.5.2024

Taimet siirretty hevoskan lämpöön

 Patteri alla ja harso päällä


Vaikka piti olla runsaasti kasvatustilaa autotallissa, ei se ihan silleen mennytkään. Hyllyjen korkeus tuli hyvin pian vastaan latva-artisokilla. Lisääkin piti kylvää ja hyllyt tulivat täyteen. En ehtinyt rakentaa uusia valonpidikkeitä, joten siirto oli pakko tehdä, vaikka kevät ei nyt ihan taida edetäkään lähiaikoina.




Hevoskan lämpö on yli 40 astetta, joten patteri on aika kuumana. Taimien päälle laitoin kaksinkertaisen harson tukikaarilla tuettuna, ettei harso paina hentoja taimia. Latva-artisokat pitää kiireen vilkkaa siirtää kyllä isompiin ruukkuihin, mutta en uskaltanut tehdä ruukunvaihdosta ja kasvupaikanvaihdosta samalla kerralla, ettei taimille tule liian isoa muutosstressiä.






Pienet ruukkutomaatit ovat todella pieniä. Olen kyllä lannoittanut niitä, mutta tuntuu, että kasvu on todella hidasta. No, pääasia, että ovat kuitenkin hengissä. Ehtiihän sitä kasvaa vielä ennen kevättä, tällä kevääntulovauhdilla.




Sokerijuurikkaat ovat näemmä todella kestäviä taimia. Tein ensimmäisen kylvön liian aikaisin ja kaiken lisäksi liian tiheäksi hajakylvöksi. Taimet olivat aivan hirmuisen hentoisia ja juuristaan sotkeutuneita. Silti ne selvisivät hengissä ja alkoivat kasvaa vahvoina, vaikka tein koulinnan ihan varmana taimien menettämisestä. Olin jopa niin varma, että tein uusintakylvön, eli nyt sokerijuurikastaimia on paljon.






2 kommenttia:

  1. Keväällä loppuu tila aina kesken, se on valitettavan tuttua. Luulisi taimien pärjäävän ”patterin” päällä ja harson alla, vaikka ensi viikko ja oikeastaan koko 10 vrk:den ennuste on kylmä ainakin öiden suhteen. Meillä oli jo viime yönä -2.2 astetta alimmillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, hyvin ovat pärjänneet. Nyt viikonloppuna oli massa jo sen verran kuivunutta, että laitoin sadevesikuutiosta vettä valumaan. Nopeutuu kompostoituminen, kun ei pääse liiaksi kuivumaan. Ilmasta tulee myös paljon kosteampaa, niin taimilla on on hyvät oltavat.

      Poista

Mukava kun kävit blogissani, kerro mitä ajatuksia se herätti sinulla