Tätä odotettiin jo kovasti

 Kaatosade ollutkaan kuin pieni kostea hönkäys

Jos sade tulee täysin kosteutta imemättömälle pinnalle, syntyy helposti vaikutelma runsaasta sateesta. Kaikki satanut vesi jää näkyviin. Jos pinta on lisäksi sellaista, että vesi jää pisaroiksi, vesi näkyy todella selvästi.

Kun sama vesimäärä sataa savesta sisältävälle multavalle kasvimaalle, lopputulos on aivan toinen. Maan vedenpidätyskapasiteetti on niin suuri, että kaikki sade pystyi imeytymään ihan pintaan. Siirsin pinnalta ihan ohuesti multaa ja alla oli kaikki ihan vielä kuivaa. Tämä on hyvä esimerkki myös siitä, että jos kastelee kukkamaita tai kasvimaita, pitäisi kerralla antaa runsaasti vettä, jotta maa kastuu oikeasti syvälle. Muutoin kasvit kasvattavat juuria vain pintaan ja ovat alttiita kuivumiselle. No, sateen määrälle ei voi mitään, eli joskus voi käydä näin. Onneksi samana päivänä vähän myöhemmin satoi vielä runsaasti ja pitkän aikaa. Maa kastui kunnolla.

Oman kasvimaan vedenpidätys- ja -läpäisykykyä voi vähän testailla. Kaataa kerrallaan runsaasti maahan ja seuraa, miten nopeasti vesi imeytyy ja toisaalta, miten syvälle vettä riitti. Jos vesi imeytyy ihan yläkerroksiin, maassa on hyvä pidätyskyky, jos imeytyy tosi hitaasti, on huono läpäisykyky, ja jos solahtaa kuin viemäristä, on hyvä läpäisykyky ja todennäköisesti huono pidätyskyky. Tähän on olemassa ihan oikeita peltomaan laatutestejä, joita voisi myös kotipuutarhuroijat käyttää, mutta meille ei ole niin tärkeää saada tarkkoja mittaustuloksia.

Nämä vedenpidätys- ja -läpäisykyvyt riippuvat maan rakenteesta, maan multavuudesta ja savespitoisuudesta. Näistä on ollut blogissani monia kirjoituksia. 

Maan rakenne puutarhassa

Miten tasoittaa maan olosuhteita

Mistä saa tasoittavia aineita

Maan merkitys puutarhassa onnistumiseen

Kosteuden hallinta

Saven hyvistä ominaisuuksista

Naamiaisiin menossa?

 Hyönteiset ovat saapuneet

Tämä naamiaisiin menossa oleva perhonen on mielestäni hurmaava. Ihana maski silmillään se tutkaili sinimarjakuusaman kukkia.

Kuva: Karo Koskinen

Lentäessä on tärkeää pitää jalat yhdessä ja siivet linjassa.

Kuva. Karo Koskinen

Herkuttelua kieli pitkällä kukkasessa.

Kuva: Karo Koskinen

Kimalaisten elämää, osa 1

  Tunnistatko kimalaisia?

Ostin joku vuosi sitten itselleni kimalais-kirjan Suomen kimalaiset (Parkkinen, Paukkunen, Teräs, 2018, Docendo), kun pihassamme oli ihan uusi havainto. Huomattavasti muita isompi kimalainen, joka oli hyvin mustanpuhuva. Samaan aikaan olin seurannut eräässä Facebook-ryhmässä keskustelua kimalaisten tunnistamisesta ja nämä sympaattiset lentävät karvapallot valloittivat ehdottomasti sydämeni. Kirjan perusteella päättelin, että kyse oli kivikkokimalaisesta. Tein siitä julkaisun silloin, siitä saamani kuva oli tosi huono.

Mantu-, kontu- vai mikä kimalainen

Aiemmin luulin, että "kaikki pihamme kimalaiset" ovat mantukimalaisia, mutta nyt kirjaa luettuani on pakko todeta, että olen ollut ihan väärässä. Ensinnäkin, monet kimalaiset ovat melko samannäköisiä maallikolle, toiseksi, työläiset, naaraat jne. vat erinäköisiä ja kolmanneksi, tarkkaa määritystä varten pitäisi ehtiä tarkkailemaan montaa asiaa. Yllä oleva kimalainen näyttää samalta kuin kirjassa sivulla 131 oleva kontukimalaiskuningatar. Silti en uskalla sanoa varmasti, että se se on. Ei ne uroksetkaan niin kovin erilaisia ole maallikon silmin. Määritystä vaikeuttaa työläisten erilaiset värit. Mantukimalaistyöläällä on kaksi valkoista raitaa, kun koiraalla on vain yksi. Vaikeaa on, vaikeaa on. Olisipa joku kimalaistunnistuksenkesäkurssi puutarhailijoille.

On niin hauska katsella vähän keikkuen lentävää kimalaista, joka kuitenkin tietää ihan tarkasti, mihin on menossa ja mitä tekee. Kuvaajan pitää silti olla hereillä, jotta kuvan saa tarkennettua. Käsivaralta kuvaaminen on haastavaa ja toisaalta, kolmijalka on aina väärässä paikassa. Pitäisi olla varmaan erilainen putki näitä varten.

Mustikat ovat riippuvaisia kimalaisten pölytyksestä

Mutta siis asiaan. Kimalais-kirjastani olen oppinut, että mustikkasato on riippuvainen kimalaisten pölytystyöstä. Pihassani on runsaasti pensasmustikkaa ja makeasinikuusamaa, ja varsinkin jälkimmäinen on kimalaisten suuressa suosiossa. Mustanpuhuva kivikkokimalainen mainitaan kirjassa eritoten hedelmäpuiden pölyttäjänä. Ensimmäisen kerran näin sen makeasinikuusamassa ja nyt luumupuussamme. Puutarhanikin sato saattaa olla voimakkaasti kimalaisriippuvainen, sillä jotenkin tuntuu kovasti pölytys painottuvan kimalaisiin, ainakin niitä näkee eniten.

Mettä vai siitepölyä?

Kevään ensimmäiset energiaravinnot nauttii maakolosta herännyt kuningatar pajunkissoilla niiden mettä nauttien. Kukkien siitepölyä kuningatar sen sijaan syö siksi, että kypsyttäisi munarauhasensa. Ja nyt tulee se meidän puutarhailijoiden huoli, pakkasöinä kimalaiset ovat suuressa vaarassa menehtyä. Pakkasta me menevät suojaan kasvillisuuden sekaan. Kirjassa ei ole mitään mainintaa kevätsiivouksesta, mutta itse ajattelen, että kaikki kukkapenkkien yltiömäinen putsaus tässä vaiheessa voi olla haitallista pakkasöinä. Suojapaikkoja ei välttämättä löydy niin helposti. 

Seuraavalla kerralla kerron kimalaisten pesäpaikoista.

Perunat ja vadelma nauttivat sateesta ja auringosta

 Maa kaipasi jo vettä

ja samoin perunat. Taimien lehdet kasvoivat ja oikenivat, kun saivat vettä. Sipulitkin heräsivät eri tavalla eloon.

Siikliä tulossa, toivottavasti juhannuksena saisi ensimmäiset maistiaiset. Jännä havaita, miten lehdet suoristuvat, kun taimi saa vettä. Vaikka perinteisesti sanotaan, että peruna ei tarvitse vettä ennen kuin kattilassa, on mielestäni uudemmissa ohjeissa kastelunkin tarve myönnetty ja havaittu.

Vadelmien sidonta poikkitukiin on valtavan kätevää näillä muovisilla klipseillä. Sidonta on nopeaa ja sadon antaneiden varsien poisotto myös kätevää, koska klipsin avaus on myös nopeaa. Aiemmin käytin kaikenlaisia naruvirityksiä ja niistä tuli aina lisätyötä ja harmia varsia haketettaessa.