20.6.2023

Avomaankurkut hätäapupenkissä voivat hyvin

 Keskeneräinen komposti on ravinteikas

kerros taimien alla. Muistatko, että tein hätäapumaan tyhjennetyn kasvimaan pohjalle, kun taimia jäi jäljelle Tähän kohtaan tulee sitten aikanaan uusi kasvihuone. 

Kaivoin siis kovaan pohjaan vain ison uran, johon tyhjensin keskeneräisen kompostin. Päälle multaa, johon istutin taimet. Komposti pidättää vettä valtavan hyvin ja tämä kohta pysyy märkänä useita päiviä. Taimet ovat myös vahvan vihreitä, juuret saavat ravinteita kompostista. Syksyllä tässä on tosi hyvä maa, kun komposti on maatunut kokonaan.


Kunhan sataa ja nurmikko kasvaa taas, saan tähänkin katteen. Sen jälkeen ei ole enää yhtään kohtaa kasvimaassa ilman katetta. 

Yksi jättikurpitsan taimi on todella hyvässä kasvussa. Ehkä nyt vihdoin onnistumme sen kanssa. Sanotaanhan, että kolmas kerta toden sanoo. Tämän on kolmas kerta ja taimia on tällä kertaa myös kolme.





Kaalitunnelin suojaus myös tärkeää

 30 asteen helle tukahduttaa ihan kaiken

Tunnelissa tuhoeläimet eivät ole päässeet parsakaalien ja ruusukaalien kimppuun. Toistaiseksi taimet näyttävät hyvin kasvaneilta ja terhakoilta. Viime vuonna samassa kohdassa kasvoi maa-artisokkia, mikä tarkoittaa sitä, että niitä tulee tänäkin vuonna. Vaikka keräisi sadon miten tarkkaan, aina jää jokin pieni juurenpalanen josta tulee seuraavana vuonna uusi kasvi.



Juhannukseksi luvataan sadetta. Nyt kastelen kerätyllä sadevedellä kaalitunnelin maan hyvin märäksi. 1000 L tankista vesi valuu painovoimaisesti, eli jätän väin letkun maahan valumaan. Se on hyvä tekniikka, koska silloin ei tarvitse nosta harsoa lainkaan pois. Letkun saa ujutettua harson alitse päädystä.

Pitää muistaa kastella muutkin maat torstaina, jotta sadevesi imeytyy sitten tehokkaasti. Ihan kuivaan maahan sade ei ala heti imeytymään.

19.6.2023

Suojaa kasvihuoneesi kuumuudelta

 Aurinko porottaa aivan liian kuumana


Ammattiviljelijät ovat käyttäneet monet vuodet kalkkivettä varjostukseen. Se ei ole kuitenkaan ongelmatonta, sillä vuosien kalkkikuorma on maalle haitallista. 

Kotitarveviljelijöiden ei kannata missään nimessä pilata omaa pihaansa. Paljon parempi vaihtoehto on käyttää varjostusverkkoa.


Verkko kestää monta vuotta ja varjostuksen voimakkuutta voi lisätä toisella kerroksella. Verkon saa kiinnitettyä helposti pyykkipojilla.




Vadelmat selvisivät penkin kokonaisuudistuksesta hyvin

 Yhtään taimea ei kuollut

Onhan se tietenkin kiva ja hyvä juttu, mutta kun laskin sen varaan, että kaikki eivät selviä niin rajusta uudistamisesta ja laitoin taimet tosi tiheään. Nyt en ole ihan varma, että mahtuvat kasvamaan kovin hyvin tai ainakaan ei ole kovin helppo poimia satoa.


Vettäkin on satanut niin mukavasti, että kosteutta on ollut riittävästi. Näillä on vielä tosi pienet juuret siirron jäljiltä, joten on hirmu tärkeää, että vettä on lähellä ja helposti saatavilla. Lemmikit ovat levinneet kivasti alueella maanpeittokasviksi. Saan piakkoin neuvoja, mitä perennoja voisi istuttaa tähän sekaan, jotta saisi monikerroksisen kasvuston, jotain kukkisi koko ajan. Lisäisi ja varmistaisi kivasti marjasatoa ja parantaa sen laatua, kun olisi monenlaista pölyttäjää touhuamassa.