18.6.2023

Vihreämpi eli typempi kuumenee nopeasti

 Mittari kiihtyy silmissä

Kasvatan voikukkia keväällä pölyttäjiä varten monessa paikassa. Nyt kun puutarhassa on jo paljon muitakin kukkivia kasveja, leikkasin voikukat marjapensaiden ympäriltä. Koska kukat ovat jo lähes siemenvaiheessa, en käytä silppua katteena vaan kierrätän silpun lämpökompostin kautta. 


Alla kuvasarja, kun laitoin kaksi kertaa keräävän ruohonleikkurin säiliöllistä silppua kompostoriini. Ensimmäinen kuva otettiin 20.37 ja siinä ensimmäinen erä oli ollut odottamassa toisen erän leikkaamista, ei siis kovin kauan, ja silti lämpö oli jo 36 astetta. Toinen kuva on otettu 20.39, ja siinä on 66 astetta.. Lämpö nousi siis todella nopeasti, tätä kannattaa hyödyntää, jos haluaa saada kompostin toimimaan nopsaan. Ei tarvita mitään kaupasta ostettavia kompostinherätteitä.



Nykyään merkitsen ylös, kun teen tyhjennyksen täytöstä muhitukseen ja muhituksesta käyttöön (talvella mustaan muovikompostoriin säilöön). Tämä tapahtuu kerran kuukaudessa. Nyt olen tosin joutunut ottamaan massan käyttöön muhituksesta jo puolivälissä, eli noin 6 viikon ikäisenä. Siinä ei enää silloin pysty erottamaan mitään alkuperäisestä materiaalista.


17.6.2023

Purjosipulit istutettu

 ehkä ahtaasti, mutta kuitenkin

Palstoista luopuminen tuo totta kai monia helpotuksia elämään. Viljelykset ovat ihan lähellä, omassa kotipihassa. Voi piipahtaa pikaisesti tekemässä kaikkea kivaa, ei tarvitse pakata autoa, ajaa minnekään, varata eväitä jne. Ehkä melkein ainoa haittapuoli on viljelytilan vähyys. 

Purjosipulit odottivat vielä oikeaan kasvupaikkaan pääsyä. Kunnon paikkoja ei ollut enää tarjolla, joten oli pakko tiivistää. En tiedä, mahtuvatko kasvamaan. Jokusen laitoin kasvihuoneen päätyyn. Tässä ne nyt ovat, pienet, mutta toivottavasti pippuriset. Ylihuomenna saan varmaankin vähän katetta niille.


Onneksi meillä on aivan mahtavat naapurit. Teemme paljon yhteistyötä, autamme toisiamme milloin missäkin asiassa. Luopuessani palstoista eräs naapuri sanoi, että jos piha tulee täyteen, tule heidän pihaan jatkamaan. Nyt piha loppui ja kävin jo neuvottelemassa asiasta. Saan perustaa hernemaan heille. Laitan sinulle sitten kuvia työn touhusta. Tänään päätin, että vähän pitää pensaspapuakin laittaa.

16.6.2023

Mun suosikki ennen katteen laittamista

 Heilurihara


Opiskellessani Viikissä maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa, piti tehdä harjoittelu alalla. Oman harjoitteluni tein luomupuutarhassa. Työ oli tietenkin hyvin fyysistä, sillä rikkaruohojen torjunta tehdään pääosin ihmisvoimin. Toki ennen kylvöä maat liekitetään, mutta sen jälkeen työ tehdään itse. Yksi suurimmista opeista, joita sain harjoittelussa, oli heilurihara. Aluksi sen käytöstä ei tullut yhtään mitään En osannut pitää haraa oikeassa asennossa maahan nähden, saati tehdä oikeanlaista liikettä. Pikkuhiljaa, satojen metrien jälkeen homma alkoi kuitenkin sujua, ja sen jälkeen siitä tuli suosikkini.

Tein pari lyhyttä videota, josta selviää, miksi heilurihara on parempi kuin kiinteä. Toki kiinteälläkin on omat hyvä puolensa, mutta pitkää penkkiä harattaessa heiluri on ihan ehdottomasta paras.

Video heiluriharalla työskentelystä

Video kiinteällä haralla työskentelystä

Heilurilla maa ei siirry paikaltaan, vain rikkaruohojen juuri katkeaa. Terää voi teroittaa, jolloin työskentely pysyy mielekkäänä. Kiinteä hara siirtää maata edessään. Sen avulla voi siten samanaikaisesti mullata vaikka perunat tai porkkanat ja kitkeä rikkaruohot. Multaamista on kuitenkin vain vähän, joten heilurilla kannattaa torjua rikat siihen asti, kun maahan saa riittävästi katetta, minkä jälkeen rikat lähtevät kevyesti sormin nyppimällä. Kiinteänkin terä kannattaa pitää hyvässä kunnossa, jotta juuret katkeavat helposti.



15.6.2023

Pirkko tuli töihin

 Näitä ei näe kovin usein

Illan puutarhakierroksella tämä löytyi ukonhatustani. Alkaa olla ihan ruuhkaa pian, kun toisessa ukonhatturyppäässä on rahayökkönen ja nyt tässä pirkko. Mielestäni se on ruutupirkko, mutta en ole hyönteisasiantuntija.



Tämä on ihan pikkiriikkinen, kuvan otti puolisoni Kari makroputkella. En itse onnistunut saamaan sellaista kuvaa, että pirkon pystyi suurentamaan tällain isoksi kuvaksi. Tarvii vielä opetella kuvauksen kikka kaks konsti kolmosia.

tässä alla minun aikaansaannokseni.... hehe. Toki pirkko ehti kulkea vähän eri kohtaan kuvaussessioiden välillä.... mutta kyllä se vika oli kuvaajassa, väärät asetukset. En nähnyt 7x luupilla mitään syötävää, mutta jotain pirkko varmastikin herkuttelee.



Tämä on suurista iloista puutarhanhoidossa ilman torjunta-aineita. Pihasta löytyy monenlaisia hyönteisiä. Aika tarkkaan niitä pitää toki etsiä, kun lymyävät välillä aika piilossa. Terminä tämä on IPM eli Integrated Pest Management -touhua. Pidän syksyllä Satakunnan puutarhaseuralle luennon aiheesta. Ilmoittelen siitä kyllä sitten.