26.3.2024

Miksi pitäisi sotkea käsiä multaan?

Ihan uskomattomia uusia tietoja





Facessa tuli vastaan Luomuliiton kevätpäivien uutisessa videolinkki Youtubeen. Aika harvoin alan katsella, koska yleensä olen Facea katsellessani paikassa, jossa ei voi pitää ääniä päällä ja videoissa ei ole tekstityksiä. Nyt kuitenkin oli mahdollisuus kuunnella, onneksi, sillä esitys oli todella mielenkiintoinen käynnissä olevasta tutkimuksesta.



Olen sairastanut tosi vähän sen jälkeen, kun muutimme kerrostalosta Helsingistä Poriin omakotitaloon ja sain kompostin sekä kasvimaan. Voi tietenkin olla ihan sattumaa, että en saa tartuntoja, mutta sen jälkeen on toteutunut pari asiaa, joista tutkimuksissa on todettu olevan hyötyä terveydelle. Olen palellut ja ollut maan kanssa tekemisissä. Paleleminen liittyy siihen, että menen koiramme kanssa ulos pihaan pelkissä sisävaatteissa, myös talvipakkasella. Samoin kompostille mennessäni jätän ulkovaatteet pois. Koiran kanssa joutuu joskus menemään yölläkin ulos yöpaidassa. Maa ja multa ovat jatkuvasti esillä ja käsissä, sillä kompostoin ympärivuotisesti ja sisällä on isot viherkasvit tai kuten monet sanovat, meillä on viidakko sisällä.




Nyt on käynnissä tutkimus, jossa selvitetään monen eri asian vaikutusta suoliston mikrobistoon. Minusta erittäin mielenkiintoista oli se, että jo mullan pitely auttoi, eli ihon läpi saatiin hyödyllisiä vaikutuksia. Toivon niin kovasti, että kaikilla päiväkotilapsilla olisi multaleikkeihin mahdollisuus. Ainakin Helsingissä on paljon päiväkoteja kerrostalojen alakerroksissa ja ulkoilualue on asfaltoitu piha. Voi kun olisi edes yksi lavakaulus, jossa viljeltäisiin lapsille mieluisia asioita. Tutkimuksessa esillä olevaa kunttapihaa ei ole kaikkialle mahdollista muodostaa taloudellisista syistä, eikä tilaakaan välttämättä ole pienissä pihoissa.



Kun lapset olivat pieniä, meillä oli kevään synttäreillä yhteisohjelmana usein jonkin kasvin kylväminen. Välillä laitettiin multiin tomaattia, välillä auringonkukkaa. Lapset saivat ruukut ja kasvatusohjeet mukaansa lähtiessään. En yhtään tiedä, miten moni kasvatti kasvin isoksi asti. Toivottavasti edes yksi lapsi sai kasvatustartunnan ja innostui puutarhailusta. Lasten vieraillessa pihassamme satokaudella, moni oli ihan haltioissaan, että kaupunkipihassa voi kasvaa niin monenmoista. Kaikille ei ollut tuttua edes porkkanan naatit, eli eivät tunnistaneet porkkanan maanpäällistä osaa ja kun porkkana nostettiin maasta, ihmettelivät, että onko porkkanassa tällaiset lehdet. Pussiporkkana-lapset eivät näe tällaisia asioita. Olisi tavattoman helppoa kasvattaa päiväkodeissa edes näitä tavanomaisia kasviksia ja tutustuttaa lapset ruuan alkuperään.



Näiden isojen kasvien juurella kasvatan keväällä usein herneitä. Siellä ne sitten versovat omia aikojaan ja ne syödään napsien herkkuina. Jos onnistuu, juurinystyröissä muodostuu typpeä ja typpi jää kasvin käyttöön myöhemmin.



En vaihda ruukkuihin multaa, ennen kuin ruukku tulee oikeasti pieneksi. Pohjalle laitan aina keskeneräistä kompostia, joka sitten aikanaan muuttuu muhevaksi ja ravinteikkaaksi mullaksi. Hajottajina käytän kaikissa ruukuissa lieroja. Ne syövät kuolleet juuret pois, joten vanhoista juurista ei ole sanottavasti haittaa. Komposti on monessa mukana ja sen mikrobit monipuolistamassa elämäämme.

Alla näkyvässä pullojukassa vaihtuu ruukku aina siinä vaiheessa, kun pullovarsi ei mahdu enää ruukkuun. Tänä keväänä on aika vaihtaa ruukku. Välillä käy niin, että vaihtoaika olisi pimeimpänä aikana ja ruukku ehtii haljeta, jolloin sidon sen sitten ilmastointiteipillä kasaan odottamaan kevättä.



Koiramme maha ei saa mitään ongelmia, vaikka tulee herkuttelemaan keskeneräisellä kompostilla, mutta kaupassa myytävät koiranherkut aiheuttavat lähes aina mahanväänteitä. Tästä voi tulla monia asioita mieleen, ja itse ajattelen, että kompostissa on paljon hyötymikrobeja, jotka vahvistavat suoliston toimintaa, mutta prosessoidussa koiranherkussa on ravinteet ja raaka-aineet muuttuneet erittäin vaikeasti sulavaan muotoon.

Toki pesemme kätemme aina kotiin tullessamme kaupasta tai muista menoista ja aina kun tulemme sisälle pihahommista. Tutkimuksen mukaan silti hyödyt tulevat. Emme käytä desinfioivia pesuaineita käsienpesussa emmekä keittiössä, ne tuhoavat hyödyllisetkin mikrobit iholta.


2 kommenttia:

  1. Olipa kiinnostavaa kuulla sinun kokemuksia .Olen samaa mieltä että lapsien pitäisi saada tutustua tähänkin osa alueeseen kasvatuksessa . Meillä lapsenlapset olivat aivan innoissaan kun nostimme porkkanoita ja perunia . Istutimme yhdessä myös yhden jalo sireenin . Siinä meinasi tulla ongelmia kun molemmat halusi nostaa sen kuoppaan . Ollaan käyty katsomassa sitä aina kun ovat täällä .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Facessa on ryhmä, jossa ammattilaiset työstävät koulupuutarha-asioita. Olen siellä lähinnä kuunteluoppilaana. Pian olisi Helsingissä koulutus aiheesta, harmi että porilaisena siihen osallistuminen ei onnistu välimatkojen vuoksi. Olisi niin ihanaa, jos jokaisessa alakoulussa olisi pieni puutarha. Meillä Porissa on yksi koulu, jolla on kasvihuone ja oppilaat hoitavat kasveja. Siitä on havaittu suuria hyötyjä.

      Poista

Mukava kun kävit blogissani, kerro mitä ajatuksia se herätti sinulla