10.6.2024

Tulethan meille Lähiruokapäivänä 7.9. Tervetuloa

Vaikka aikalailla jännittääkin vieraiden tulo omaan pihaan






En ole koskaan edes harkinnut Avoimet puutarhat- tapahtumaan osallistumista, enkä Satakunnan puutarhaseuran pihakävelyihin pihani avaamista. Näissä molemmissa tapahtumissa on enemmän tarkoitus näyttää hienosti suunniteltua, kaunista, siistiä ja muutenkin edustuksellisia puutarhoja. Minun puutarhani ei mahdu noihin kategorioihin. Minä kasvatan hyötyjuttuja, helposti, pienellä vaivalla, ulkonäöstä riippumatta, niin puutarhailijan kuin puutarhankin ulkonäkö huomioiden tai siis kai pitääkin sanoa, että huomioimatta. Nyt olen ilmoittautunut tapahtumaan ja sain sähköpostiini vahvistuksen. Mahanpohjassa on perhosia, tietenkin.




Puutarhassani kasvaa monenmoista, joka vuosi jotain uutta. Olen ihan riippuvainen puutarhatöistä. Talvella kituutan ja näivetyn, koska en voi tunkea sormiani multaan, siirtää multaa paikasta A paikkaan B. Touhuta kompostimassan kanssa jne. En välitä ulkonäöstä, vaan yritän saada mahtumaan mahdollisimman paljon pihaamme. Aiemmin oli käytössäni 4 aaria palstaa, mutta nyt ei ole enää. Vain 30*30 tontti, jossa on myös rakennukset, pitää riittää. No ei riitä, mutta en voi sille mitään. Se rajoittaa touhuani kovasti.


Monet marjat tuottavat yllin kyllin satoa, osasta riittää lahjoitettavaksi lähipiiriin. Lasten kavereita ja heidän vanhempiaan kun on käynyt pihassamme, moni on ihmetellyt, että voiko oikeasti taajamassa kasvattaa tällaisia asioita. Kyllä voi. Näistä ajatuksista ja kokemuksista tuli mieleeni, että jos jotenkin voisi näyttää muillekin, mitä mahdollisuuksia on, niin ehkä useampi aloittaisi harrastuksen.




Osa sadosta on niin arvokasta, että se kerätään viimeistä marjaa myöten omaan käyttöön. Kirsikkahillo on niin taivaallista, että säästetään aina tärkeimpiin hetkiin.

Laita päivämäärä 7.9. ylös jo nyt ja tule tutustumaan. Mukava nähdä lukijoita ihan livenä. Samalla voi vaihtaa ajatuksia, miten blogia haluaisi parannettavan, mistä on tykännyt, mistä haluaisi lukea lisää jne. Toki voidaan höpistä ihan mistä vaan muustakin, kompostoinnista, maan kasvukunnon parantamisesta, kasvukauden säästä vai vaikka ihan muusta. Kunhan tavataan ja tutustutaan, sekin on jo hienoa.


Nähdäänhän meillä syksyllä?








4 kommenttia:

  1. Voi miten rohkeaa, olisi mahtavaa päästä tutustumaan! Luultavasti en kuitenkaan pääse, matka on vähän pitkä, vaikka Porissa kyllä asuu serkkuni, joten Satakunnassa tulee käytyä lähes joka vuosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta ei tämä nyt yhdestä päivästä jäädä kiinni. Laita viestiä, kun olet tulossa, niin koitetaan saada aikataulut sopimaan.

      Poista
  2. Hieno päätös! Tuollaisissa tapahtumissa tulee niin vierailijan kuin puutarhan omistajankin opittua aina jotain uutta. Mutta minusta esimerkiksi avoimissa puutarhoissa voi aivan hyvin olla pelkästään hyötypuutarhakin tai kierrätyshenkisyyttä, ei niissä ole pelkästään isolla rahalla tehtyjä, viimeisen päälle sliipattuja juttuja. Naapurikunnan siirtolapuutarhasta on ollut monena vuonna osa palstoista avoimena ja ihan tavallisia puutarhoja niissäkin on ollut. On kyllä tullut käytyä muutamassa pihassa, josta on ihan ihmetellyt, kuinka sellaista edes kukaan viitsii lähteä vieraille esittelemään (epäsiisti, rikkaruohottunut, ei edes hallitusti villi vaan suorastaan hoitamaton tms.). Voisin itsekin aivan hyvin käydä pelkästään hyötytarhailuun keskittyneessä puutarhassa, jos sen esittelyteksti tai kuvat olisivat houkuttelevia. Ehkä voit jonain vuonna harkita myös avoimiin osallistumista kunhan pääset ensin vähän totuttelemaan tuolla lähiruokapäivällä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna. Aika tavalla on kyllä tehtävää kesän ajalle, mutta jotenkin tuntuu omakin motivaatio lisääntyneen, kun toiminnalla on suurempi tarkoitus: ihmisten innostaminen ja motivointi. Voi kun saisi uusia puutarhureita syntymään. Lähiruokapäiväilmoitukseen ei laitettu mitään kuvaa, vain esittelyteksti. Voit käydä mieluusti kurkkaamassa ja voit vinkata, miten sitä voisi parantaa.

      Poista

Mukava kun kävit blogissani, kerro mitä ajatuksia se herätti sinulla