15.6.2024

Oli luntaaa tulvillaaaaan

ja raikas kesäsää




No johan sademyrskyn lykkäsi. Ilmastomuutos on todellakin näkynyt tänä vuonna. Ensin kevät on myöhässä, sitten se tulee rytinällä. Kevätsateet tulivat yli kuukautta aikaisemmin, runsaampina kuin aiemmin. Kuivuutta kesti hirmuisen kauan. Lämpöä saatiin pitkän aikaa 30 asteen hujakoilla. Mutta entäs nyt? Sadetta tulee taivaan täydeltä, lämpötila putosi 20 astetta ja kaaliverkot ovat painuneet rakeista, rikkoutuneesta harsosta puhumattakaan.

Kun maa on märkää, on heti toimittava

Apupuutarhurin kesämökkipuutarha on ollut suunnitteluvaiheessa pitkään. Syynä ei ole apupuutarhurin saamattomuus, vaan mökkimaan haastavuus. Meteoriitin tekemän järven reuna-alueet ovat aivan käsittämättömän kivisiä. Lapiolla ei voi kaivaa mistään. Uuden puutarhan tekeminen vaatii siis kasvualustan rakentamisen ihan alusta alkaen. Peitimme edelliskesänä kukkamaan ensimmäisen osan pressulla, jotta lierot pääsivät touhuamaan. Kastelimme maata, ettei sinne tullut liian kuivaa. Pressu ei ole täysin valon estävä, joten rikkaruohot ja muut eivät kuolleet. 

Mustikat odottavat istutusta. Toinen on ihan surkea rääpäle, koska oli jäänyt makeasinikuusaman jalkoihin. 



Nyt kun oli kahtena päivänä satanut kunnolla, saatoimme kaivaa kotipihasta yhden karviaisen ja kaksi mustikkaa. Kun maa on riittävän märkää, irtoaa juuristo paljon helpommin ja vahinkoa tulee vähemmän. Olemme jo viime kesänä laittaneet perennojen jakotaimia purkkeihin, koska kävimme niitä myymässä erilaisissa tapahtumissa. Nyt ne ovat todella vahvoja, sillä talvesta selvinneet ovat vahvoja perimältään. Niitä kannattaa siis laittaa uuteen puutarhaankin.


Katetta päästään lisäämään varmaankin seuraavalla mökkireissulla. 



Tehokas kolmituntinen työrupea teki paljon muutosta. Perennat pääsivät kompostimultapenkkiin, johon laitettiin ostomultaa pinnan tasoittamiseksi. Istutuskuoppaan laitettiin myös ostomultaa, ettei maa ole liian vahvaa juuristolle. Tämä penkki on vasta pieni nurkkaus uudesta suunnitelmasta. Rakennamme puutarhan pieninä osina, niin tulee aina jotain valmista, eikä ole pelkkää keskeneräistä koko ajan.


Kirsikkapuu on monta vuotta vanha, mutta kivikkoisessa kuivassa maassa ei ollut päässyt kasvamaan, ohutta saittaa kaikki oksat.



Mustikat ja karviainen pääsivät entiseen nurmikonreunuskukkapenkkiin ja kirsikkapuu hiekkalaatikon tilalle, missä kauan sitten kasvoi hieno tammi.





6 kommenttia:

  1. Mitä ihmettä, onpa teillä ollut säät!! Monena iltana olen uutisista katsonut, että ukkosia on ollut, mutta täällä merellä – edes sisäsaaristossa – ei ukkosista ole näkynyt eikä kuulunut mitään. Kai tuokin raekuuro liittyi ukkoseen, vaikea kuvitella, että niitä muuten tulisi, vai tuleeko?
    Vautsi, onko mökki Sääksjärven rannalla? Jännittävää joka tapauksessa. Ja ilmeisesti myös haastavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on todella oudot säät. Vartin välein voi vaihtua auringosta kaatosateeseen ja ukkoseen ja taas takaisin aurinkoon. Ukkostaisi sitten kerralla kunnolla, että painostava sää loppuisi. Kyllä, ukkoseen liittyi ja kyllä, on Sääksjärven rannalla. Onko se tuttu sinulle? Alue on hyvin haastavaa kivisyyden vuoksi, toisaalta, eipä sitten ole tulvistakaan vaaraa, kun mökki on monta metriä järvenpinnasta ylöspäin. Tuntuu niin uskomattomalta, että joskus kauan kauan sitten mökkitontin kohdalla on ollut edellisen maanomistajan perunamaa. Ei ole voinut tulla kummoisiakaan satoja. Olen ajatellut, että otan ison lavallisen hevosenlantaa ja poltan sen mullaksi hakkeen kanssa kosteuden avulla. Saisin kerralla ison määrän kasvualustaa, jossa ei olisi rikkaruohoja.

      Poista
  2. Laitoin sinulle linkin oman kasvihuoneemme perustusten tekemisestä, jos asia sinua kiinnostaa. Osoitteen löydät "Muurin korjaus" postauksesta ja vastauksestani kommenttiisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Luin postauksen läpi ja sain siitä hyvät ideat omaani. Olipa hyvä, että näin postauksesi.

      Poista
  3. No jopas on säitä pitänyt. Meillä on myös vaihdellut paljon, mutta raekuurot sentään jääneet välistä. On muuten todella järkevää rakentaa pieni osio kerrallaan kuin yrittää kerralla jotain suurta! Itse sorruin juuri jälkimmäiseen ja nyt yritän pysyä rikkojen perässä 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on onneksi satanut niin paljon, että maa on läpeensä märkä ja kaikki rikkaruohot lähtevät todella helposti juurineen. Nyt kun kitkee ei tarvi loppukesästä enää varmaan paljonkaan kitkeä.

      Poista

Mukava kun kävit blogissani, kerro mitä ajatuksia se herätti sinulla