Näytetään tekstit, joissa on tunniste rucola. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rucola. Näytä kaikki tekstit

30.6.2023

DIY altakastelukasvimaahan salaattia ja vähän muutakin

 Pieneen salaattiin aineksia säkistä

Mökillä kivikova maa ei ole helppoa työstettävää, kuten olen jo tosi monta kertaa kertonut. Kasvimaa on sinne kyllä tulossa, aikanaan. Valmistelu vain kestää aika kauan, kun pitää saada tuotettua riittävästi kompostia maanparanteeksi. Aiemmin komposti on käytetty vain koristekasveille ja olen tyhjentänyt ylivuotisen makkijätteen lämpökompostoriin. Nyt pidän toisen kompostorin kasvimaakelpoisena.


Jotta saan kuitenkin edes vähän salaattia, rucolaa, retiisiä, japaninkaalia ja tilliä ruokiin, laitoin säkin altakastelusysteemiin. Ei tarvitse huolehtia kastelusta, eikä rikkaruohoista.


Viime kesänä tässä oli tomaatteja ja silloin rakensin tuon maalatun suojakehikon, että olisi vähän nätimmän näköinen. Ohjeet tähän altakasteluun löytyy aiemmasta kirjoituksestani.  Samassa kirjoituksessa neuvon, miten ne valmiitkin systeemit saa paljon helpommin käyttöön, kuin mitä valmistajan ohjeistaa. 





3.6.2023

Sipulit ja rucola hyvässä kasvussa

 Tänä vuonna alku näyttää tosi hyvältä

En muista pitkään aikaan näin kivaa kevättä. Ikään kuin kaikki olisi onnistumassa puutarhassa. Takapakkeja voi tietenkin vielä tulla, mutta nautitaan nyt näistä hetkistä. Sipulit ovat valtavan pirteinä ja terhakoina. Katetta on nyt viimeistään saatava maan pinnalle. En muistanutkaan enää, mitä tarkoittaa, kun on tilanteessa, että koko kasvimaa on pelkkänä multana. Tämä siis johtuu siitä, että tyhjensin kasvihuoneesta kahden vuoden mullat yhdellä kertaa. Kasvimaalle tuli aimo kerros uutta multaa.


Ruohosilppukatteen levittämisen jälkeen näyttää tältä. Olen niin iloinen, että pikkuhiljaa saan tämän uuden kasvimaan pinnan kokonaan katettua. Musta multapinta harmittaa ihan hirveästi, kun siitä haihtuu kosteus, kasvien juuret joutuvat päivällä liian kuumaan, lierot pakenevat syvemmälle.




Rucola kylvettiin lyhyelle matkalle, hyvin tiheään, jotta siitä saa leikattua leivänpäällisiä helposti. Tästä voi jo kohta ottaa ensimmäiset herkut.



Tämäkin saa katteekseen ruohosilpun ensi viikolla.

31.3.2021

Miten voi lämmittää kasvihuonetta ilman sähköä?

 Melkoinen lämmitysvoima hevoskalla!





10 päivässä lämpötila noussut 46 asteeseen!!!! Lämpö on tänä vuonna 15 astetta korkeampi kuin aiempina vuosina. Erona on, että nyt käytössäni oli aivan tuoretta hevoskaa. Koska lämpötila on nyt näin korkea, päätin tehdä eri tavalla kuin aiemmin. Laitoin suoraan olkien päälle omaa kompostimultaa lämpenemään ja kylvän siihen retiisit ja muut varhaiskasvikset, kunhan multakin on lämmennyt. Aiempina vuosina olen ensin kylvänyt styrox-laatikoihin. Tänä vuonna laitoin laatikkoon vain rucolaa. Viime yönä tarkistin päällä olevien olkien lämpötilan mittarista, 20,7 astetta, vaikka ulkona oli 4 astetta vain. 







Tässä alkaa jo oikeasti tuntea kevään hyrinää!


19.4.2019

Miten pitkä voi olla kasvukausi?

Milloin keräsin viime vuonna vielä satoa?


Viikonloppuna ihailin onnistunutta kausikasvihuoneen lämmitystä hevoskalla ja mietin, että milloinkohan keräsin viime vuonna viimeiset rucolat kausaristani eli kausikasvihuoneesta. Onneksi valokuvissa on päivämäärät tallessa, joten kuvia selaamalla asia selvisi.

Tässäpä tämä kuva. Maku oli edelleen taivaallinen ja maukas! Kestää näiden herkkujen jälkeen aina melkoinen tovi, ennen kuin voi ostaa kaupasta yrttejä syötäväksi.


1.12.2018 rucola vielä poimintakunnossa.


Jos tänä vuonna onnistuu syksy yhtä hyvin kuin viime vuonna, tarkoittaa se kokonaisuutena 8 kuukauden kasvukautta, ilman sähkölämmitystä... ei paha, sanoisin Satakunnan korkeudella.