Sata vuotta sitten osattiin

Puutarhaneuvojia tarvittu jo toistasataa vuotta

Aihe on ajankohtainen nyt, mutta ei ensimmäistä kertaa eikä varmasti viimeistäkään kertaa. Marttaliiton Marttaperinne-sivuilla on mukaansa tempaavasti kerrottu neuvojien ohjanneen puutarhanhoidossa koteja jo 1900-luvun alussa, siis viime vuosituhannella. Ihan samalla tavalla silloin todettiin ihmisten olevan vähän uusavuttomia ja heille piti kädestä pitäen opettaa ruuan kasvatusta ja laittoa. Sivuilla todetaan 1900-luvun ensimmäisestä kymmenestä vuodesta, että "Kotitalousneuvonta painottui puutarhanhoitoon, säilöntään, ruuanlaittoon ja käsitöihin".

Nukkuisinko olkipatjalla? Tekisinkö itse perunajauhot?

Ylen Elävä arkisto-sivuston uumenista voi ihailla myös Marttojen tuotoksia, mukavia vanhoja dokumentteja. On todella hauskaa seurata ohjeistusta, että pyykkejä ei pidä keittää kypsiksi, miten tehdä olkipatja ja ohjeita moniin muihin arkiaskareihin, kuten esimerkiksi perunajauhon tekoon. Ihan tekisi mieli kokeilla moista jauhon valmistusta joskus.

Omavaraisuus ei ollut tosin silloin oma tietoinen valinta, vaan olosuhteiden pakottamaa sodan jälkeisen puutteen vuoksi. Ohjelmat ovat hyväntuulisia, ihan hyvä vaihtoehto monelle jokaviikkoiselle reality-sarjalle..... realityjä nämäkin omalta ajaltaan. Tunnelma vaan ihan erilainen, mieluisampi.

Tavallaan näitä kaikkia voisi tehdä vieläkin kaupunkiympäristössä, vaikka ne helposti mieltääkin maalaismaisemaan.

Viisaita valintoja(ko)?

Pieni ihminen suuressa maailmassa

lauloi porilainen yhtye aikoinaan. Siitähän tässä lopulta on kyse.

Annan sammakolle elintilaa.

Me suomalaiset puutarhuroijat, kotitarveviljelijät, luonnon huomioijat, olemme koko maapallon mittakaavassa vain pienen pieni ryhmittymä. Pyrimme toimimaan vastuullisesti ja luontoa kunnioittaen. Uutisia lukiessa kokee kuitenkin herkästi ahdistusta, mitä voi tehdä ja mitä ei voi tehdä. Tutkimustulokset ja arjen uutiset kertovat surullista tarinaansa muovin haitoista. Milloin valas on kuollut muovipussien haittavaikutuksiin, milloin ruokalautasellemme päätyy mikromuovia.

Muovin kehitys ja kulku arkipäivän materiaaliksi on ollut ihmiskunnan historiassa nopeaa. On sanomattakin selvää, että vaikutukset alkavat näkyä vasta viiveellä, nyt. Kirjoitukseeni tulleen kommentin myötä istuin hetken ja mietin, mitä kaikkea muovista näen ympärilläni juuri nyt ja miten ne vaikuttavat luontoon.

Jalassani olevien kenkien pohjat ovat muovia, vaatteissani on keinokuituja, repussa on muovia, toimistotarvikemateriaalit ovat muovia, osa astioista on muovia... lista on loputon. Kengänpohjat kuluvat vuodessa silminnähtävän paljon eli paljon muovia hioutuu luontoon. Repun ja monen muun kassin kulmat kuluvat ja muovia rapisee luontoon. Tiskikoneessa todennäköisesti irtoaa löyhästi kiinni olevia muovihippusia vähitellen jätevesiin ja sitä kautta mahdollisesti luontoon. Pienen pieniä hiukkasia, niitä paljon puhuttuja mikromuoveja on ihan joka paikassa, kaikkialla.

Ojassa vain sammakonkutua ja saven sameutusta keväisin.

En pääse irti muovista, vaikka miten haluaisin. Voin tehdä viisaita valintoja, ostaa vähemmän uutta muovia, käyttää nykyisiä muovitavaroita mahdollisimman kauan, jotta uusia ei tarvitse valmistaa, joskin sekin sisältää negatiivisen kulumis-ilmiön.

Listaan plussia ja miinuksia paperille, pohdin, mietin, tuumailen. Päätän, että kaikesta huolimatta puutarhassani on vielä toistaiseksi muovisia tavaroita. Niille kaikille ei ole korvaavaa materiaalia vielä saatavana ollenkaan, riittävän kestävänä tai kohtuullisella hankintakustannuksella. Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta - meillä on tapana sanoa kotona. Näinhän se on, aina ei voi tehdä parhaalla mahdollisella tavalla kaikessa, mutta kun toteuttaa hyvin usein valinnoissaan kestävät ratkaisut, voi kuitenkin olla ihan hyvällä omatunnolla puutarhuroinnissaan. Pienistä teoista kasvaa suuri virta.

Kevätsiivousta verhokaapista puutarhaan

Uuteen käyttöön vanhat valoverhot

Viime vuonna kaalin tuholaiset olivat sankoin joukoin liikkeellä. Jopa Ilmatieteenlaitos näki tuholaisparvet mittauksissaan. Ammattiviljelijätuttu kyseli, joko on kaalini syöty vai ovatko ne harson alla, mihin sanoin, että ei ole mitään tuholaisen haittoja näkyvissä. Saman päivänä töistä kotiin palattuani tein tavanomaisen kierroksen puutarhassa ja voi hirvitys, ruusukaaleihin oli kuin olikin mokoma kaalinkauhistus päässyt.

Tänä vuonna, vahingosta viisastuneena, ajattelin peittää kaikki kaalikasvit joko harsolla tai verkolla. Porkkanoiden suojausta jatkan edellisvuosien hyvien kokemusten kannustamana harsolla tai jos verhoja riittää, niin verhoilla.

Harsojen alla voi kuumuus nousta haitallisen korkeaksi ja siksi päätin kokeilla vanhojen valoverhojen tehoa korvaamaan kaupasta ostettavaa melko hintavaa verkkoa. En vielä päässyt varastoon asti ajatuksineni, mutta muutaman laatikon muistan vieneeni sinne täynnänsä valoverhoja. Nuorempi sukupolvi ei enää välttämättä edes tiedä, mitä valoverho on, joten kerrottakoon sen olevan yleensä valkoinen harsomainen keinokuitukangas, joka oli aikoinaan kaikilla ikkunassa sivulla olevien somistusverhojen lisäksi. Valoverho nimensä mukaisesti suodattaa ulkoa tulevaa liiallista auringonvaloa kesällä ja talvella estää näkymästä ulos kaikkea, kun ulkona on pimeää ja sisällä valot päällä.

Netistä löytyy kyllä toisenlainenkin merkitys valoverholle, optinen valoseinä, mutta sellaista en ole kyllä nyt puutarhaani suunnitellut. Vaikka toisaalta, olisihan se aika mahtavaa saada optinen valoseinä varottamaan tunkeilevistä öttiäisistä.

Tulee aika iäkäs olo netin syövereissä.... hakusanalla "valoverho" ei tule niitä vanhoja perinteisiä verhoja, vaan tyystin kaikkea muuta. Milläköhän vuosisadalla olenkaan syntynyt? Kirpputoreilla niitä kyllä sentään onneksi vielä on. 

Hieman pitää ensin "guuglailla", että minkä kokoinen verkon silmä saa enintään olla, jotta kaalikoit ja muut harmitukset pysyvät ulkona.

Krookukset kukkivat ihan pian

Pari aurinkoista päivää ja ensimmäisillä pölyttäjillä on jotain herkuteltavaa

Ei ole paljon eroa kahden vuoden takaiseen. kuvaan

Tulppaani pinnistää ja krookus avaa kukkansa ihan pian.