Pinaattisato pakkasessa

 ja herkuttelukeitto maisteltu

Pinaatit meinasivat päästä yli-ikäisiksi. Olisi harmittanut aivan kamalasti, jos en olisi saanut satoa pakkaseen. Ensin oli liian kiireinen viikko ja sitten tuli tuo häntäluun murtuma. Kolmanneksi pakastin meni rikki. Siihen pitää laittaa Super-pakastus aina aamulla päälle, jotta lämpötila laskee. Otan yöksi pois, jolloin lämpötila on noussut ja aamulla taas uudestaan Super päälle. Huolto on jo tilattu.

Aurinko paistoi ja pinaatit alkoivat jo muodostaa kukkaa. Onneksi apupuutarhuri keräsi kasvit ja yhdessä riivittiin lehdet ryöpättäväksi ja lopulta pussitettiin pakkaseen. Yhden testikeiton tein ja kyllä maistui.

En huomannut ottaa annoksista enkä kasveista kuvaa, sen verran olen kipeä häntäluustani. Ajatus ei oikein toimi koko ajan. Siispä tässä kirjoituksessa on vuosien takaa vanhat kuvat, jotka aina muistuttavat, miten herkullista itse kasvatetuista pinaateista tehty keitto on. Maku on oikeasti erilainen. Kaupan pinaateissa on pistävä maku, vähän metallinen. Omista, hitaasti kompostimullassa kasvaneissa sitä ei ole lainkaan. Meillä ovat lapsetkin tykänneet Kippari Kallen voimaruuasta ihan aina.

Ajattelin koittaa vielä toista satoa. Pinaatti on nopea kasvuinen ja meillä kuluu pinaattia tosi paljon talvella.

Pakkopaussi puutarhuroinnista

 Märkä sammal kiven päällä yllätti

Tämä kivi ja sammal mokomakin yllättivät lauantaina. Olin keräämässä rohtoraunioyrttejä pois ja sitten se tapahtui. Sammal luisti kiven päältä jalkani alta ja kaaduin häntäluulleni kiviin. Poispääsemiseksi tarvitsin apua, niin kipeää teki.

Onneksi häntäluun murtuma on sellaisessa kohdassa, että pystyn istumaan tasaisella alustalla. Tuoliin laskeutuminen ja ylösnousu tekevät kipeää ja kenkiä en saa ilman apua jalkaani.

Nyt ei auta muu kuin lueskella ja käyskennellä hitaasti. Onneksi kipulääkkeet auttavat. Pieni lepo ei taida olla silti yhtään haitaksi, melkoista menoa ollut viime kuukaudet.

Jättikurpitsa kasvaa hyvin

 ja nyt pitää olla tarkkana ihan kaikesta

Muistatko, kun kerroin, että viime vuonna leikkasin vahingossa sen varren, jossa kasvoi suurin kurpitsa? Nyt ei ole varaa tehdä yhtään virhettä. Tämä taimi ei nimittäin ole minun, vaan poikani. Onneksi näitä on kolme, mutta tämä kuvassa oleva on selvästi muita isompi. Tähän panostetaan nyt.

Istutuskuoppaan laitetiin tietenkin omaa kompostimultaa. myöhemminkin on jo lannoitettu pinnalta. Olen kastellut kuivina aikoina ja poistanut häiritseviä rikkaruohoja tai siis oheiskasveja. 

Kuten eilen kerroin avomaankurkuista, tähän pätee sama. Kasvu on niin nopeaa, että lehden koko suurenee melkein silmissä. Laittelen tästäkin Instaan uusia kuvia, eihän tässä pysy postaukset mitenkään perässä.

Nämä jättikurpitsat, kuten kesäkurpitsatkin, kasvavat oikeasti ns. nurmikolla, tai siis tässä oli kolme vuotta sitten nurmikkoa. En ole muokannut, enkä kääntänyt maata mitenkään. Ensimmäisenä vuonna laitoin sanomalehdet taimien väleihin ja paksulti haketta päälle. Taimien kohdalle kaivan aina vain kuopan, laitan pohjalle omaa kompostimultaa ja laimeampaa multaa sen verran verran kompostimullan päälle, että pienen taimen herkät juuret pääsevät helposti kasvamaan ja taimettuminen onnistuu hyvin.

Avomaankurkku sai katteen

 Juuri ennen ukkoskuuroa

Taimet ovat juurtuneet ilmeisen hyvin, vaikka tienkin on vähän jännittänyt, että oliko pohjalle laitettu raaka komposti liian raakaa. Niinkin voi käydä, jos taimettuminen tapahtuu liian nopeasti. Taimi voi olla liian pieni siinä vaiheessa, kun juuret saavuttavat kompostin ja liian voimakas maa toimiikin nesteimuna, eikä suinkaan ravinteiden luovuttajana. Liian voimakkaassa maassa kasvin ravinteidenottomekanismi juuressa ei toimi.

Näitä taimia pitäisi kuvata ihan joka päivä, mieluummin aamulla ja illalla. Katteen levittämisestä on jo jonkin aikaa ja ukkoskuuroja on tullut tosi monta. Vettä on satanut kaatamalla ja avomaankurkkusato näyttää vihdoin onnistuvan.

Ehkä muistat, että taimet meinasivat jäädä kokonaan istuttamatta, kun tila loppui kesken. Nyt ne kasvavat siis kuopassa, jonka kaivoin jo uuden kasvihuoneen pohjaa varten. Maa oli kivikovaa, sillä se on oikeasti pihan pintaan alempana, nurmikkokerroksen ruokamullan alapuolella. Tonttimme on hyvin savipitoista, kuten aika moni piha Porissa vanhan merenpohjan takia. Kaivoin kovaan maahan ison uran ja täytin sen keskeneräisellä kompostilla. Ravinteita siis riittää aivan valtavasti ja niitä vapautuu pikku hiljaa maatumisen edetessä. Syksyllä tästä löytyy varmasti valtava lierofarmi.

Laitan Instaan uusia kuvia, sillä näissä kuvat vanhenevat näemmä aina iltaan mennessä.