Pystynkö hoitamaan puutarhaa? Mietitkö tällaista?

Ihan varmasti pystyt!

Johtuuko epävarmuutesi liian hienoista puutarhakuvista, joihin törmäät niin lehdissä kuin sosiaalisessa mediassakin? Vai oletko kuullut liian monta tarinaa loputtomasta rikkaruohojenkitkentäpakkotyöpaikasta? Onko ohimennen puutarhatarvikkeita kaupassa katsellessasi hiipinyt mieleesi huoli liian isosta rahanmenosta?

Arvaatkin varmaan, että et ole ainoa, joka näitä miettii. Vaikka itse olen puutarhaillut jo ihan hirvittävän kauan, aina välillä tuskastun noihin samoihin kuviin. Onko se ihan ok, että meidän pihassa ei ole niitä hienoja solisevia vesiaiheita, joita ympäröi jatkuvastikukkiva ihana perennapenkki? Tai että, miten ihmeessä nuo ihmiset ehtii tehdä kaikki tarvittava työt (ja lisäksi tietenkin samalla kuvittelee, että ne muut ovat silti tehneet lisäksi kaikki ne työt, joihin itsellä on mennyt aika puutarhan ulkopuolella). Näinhän se usein menee. Itse on saamaton ja muut ihan superahkeria ja aikaansaavia. Tätä sosiaalinen media meille opettaa.

Mutta tiedätkö mitä? Minä en ehdi jatkuvasti nyppiä rikkaruohoja, enkä edes haluaisi harrastaa puutarhailua, jos rikkaruohot täyttäisivät päiväni. En ymmärrä visuaalisesta suunnittelusta mitään. Mutta tiedän, että maistuvaa ruokaa voi kasvattaa halvalla ja yksinkertaisesti pienissä tiloissa ja siitä tässä blogissani kerron myös sinulle, jotta voit myös tehdä samoin ja kokea onnistumisen iloa. Kauneusasioista ja tuoteuutuuksista en kirjoita, niistä pitää lukea jostain muualta.

Kurpitsat tuovat vehreyttä pihaan ja sato on kauniin syksyisen oranssia.

 

Viinirypäleet ovat kivoja, vaikkakin vähän happamampia kuin etelänhedelmät.

Syksy on mahdollisuuksia täynnä

kun mietitään kotitarveviljelijän vaikuttamismahdollisuuksia seuraavan vuoden satoon.

Salaatti tuottaa satoa pitkälle syksyyn, kun tekee uusintakylvöjä.

Ei kasvualustat tarvitse olla mitään taideteoksia. Ihan kelpo sadontuotto näissäkin rumissa lavakauluksissa, sillä sisältö ratkaisee, ei ulkonäkö.

Tässä on kasvanut meidän perunoita. Pieni hätävara kotitalon nurkalla ylijäämäsiemenperunoista. Hyötykäyttöön tämäkin kohta nurmikosta.

Maissit..... 

Nyt on juuri oikea aika aloittaa hommat!

Maa on mukavasti märkä ja pehmeä ja kaikki mitä tekee nyt syksyllä, vähentää kevään työmäärää moninkertaisesti. Mieti 3-4 vihannesta/juuresta, joita haluat kasvattaa. Selvitä niiden vaatima tilantarve ja mieti tulevalle uudelle kasvimaallesi sopiva paikka.

Tästä se lähtee!!! Puutarhailu siis! Seuraavassa työvaiheessa otetaan sitten vanhoja sanomalehtiä, lapio ja multaa tai kompostia ja aletaan hommiin!

Tuu mukaan!

Tältä kasvimaa näyttää sadonkorjuun jälkeen, ennen talvivalmisteluja.

Puutarhailu ei ole pelkkää unelmaa! 

Sen voi toteuttaa ja siitä voi nauttia!

Miksi perunaa kannattaa kasvattaa itse?

Peruna on ihmekasvisruokaa

Tällaiseen johtopäätökseen tulee ihan välttämättä, kun oikeasti alkaa miettiä, mitä peruna on tarkoittanut viljelyssä ja ruokavaliossa kautta aikain.

Kyllähän minä olen uusista perunoista aina tykännyt. Tiedäthän, juuri keitetty ihana kuorettomaksi pesty siikli tillin ja voinokareen kanssa nautittuna. Tai ihana sametinpehmeä perunamuussi talvella jauhelihakastikkeen kanssa. Puhumattakaan maukkaista uuniperunoista, lohkoperunoista ja vaikka mistä. Mutta onko perunasta muuhun kuin satunnaiseen herkutteluun? On siitä, ehdottomasti!

Mistä ihmeen ruuasta siis puhun?

Aikoinaan Helsingin Yliopiston kurssilla Paavo Ahvenniemi oli vierailevana luennoitsijana liittyen perunaan. Kurssi oli Field crop quality. Luennon jälkeen peruna ei ollut enää entisensä. Peruna on ravitsemuksellisesti ja kotitarveviljelijän näkökulmasta hirvittävän monipuolinen. Ravitsemukseen en tässä sen syvemmin mene, sillä en ole ravitsemuksen asiantuntija millään tapaa. Tänä kesänä Ahvenniemen isännöimän Kotipuutarhurin perunaoppaan sivuilta löysin mukavaa kesälukemista ja se muistutti jälleen perunan ihmeellisyydestä. John Reader on kirjoittanut vuonna 2008  Propitious Esculent -nimisen kirjan, josta on tehty suomenkielinen teos Peruna, Eräs maailmanhistoria (suom. Kirsi Luoma, ISBN 978-952-01-0227-2). Kirjassa käydään läpi perunan kulkeutuminen ruokapöytiimme, perunan vaikutus eri maissa kansakuntien selviytymiseen nälänhädän aikoina ja ylipäätään, millaisia asioita on eri aikoina johtunut joko perunanviljelystä ja johtaneet perunanviljelyyn. Viimeistään tämän kirjan lukemisen jälkeen jokaisella puutarhurilla on perunamaa, vaikka kaupasta saisi miten halvalla perunaa... hyvinä aikoina.

Kauan kauan sitten otettu kuva perunoistani.

Peruna on pioneerikasvina kätevä

Uutta kasvimaata tehdessä, kannattaa laittaa perunaa kasvamaan ensimmäisenä, sillä peruna kasvattaa suhteellisen nopeasti maan peittävän kasvuston, mikä helpottaa rikkaruohontorjuntaa. Lisäksi multaaminen on omiaan nujertamaan rikkoja. Peruna tuottaa myös ihan hyvän sadon, vaikka ravinteita ei olisikaan ihan yllin kyllin kasvualustassa. Edes kuivuus ei peruuta satoa kokonaan.

Kate toimii loistavasti perunoiden kanssa.

Ihan pikkuisen myös ravitsemuksesta

Monelle meistä on tärkeää, millaista ruokaa syömme, joten ihan vähän ravitsemuksesta kuitenkin tähänkin. Perunantutkimuslaitokselta on vallan mainio vertailu banaanin ja perunan välillä. Kannattaa vilkaista tästä!

Ja jotta ei nyt ihan banaania suljeta pois, niin voithan tehdä vaikka Marttojen ohjeen mukaan perunabanaanileipää.

Syksyllä pari vuotta sitten näytti ihan erilaiselta

Joka vanhoja muistelee... muistelen silti

Näin silloin tuumailin ja tällaista satoa korjasin

Sadonkorjuun aika on metkaa. Huomio kiinnittyy välillä pieniin yksityiskohtiin ja välillä silmä lepää katsellen kaikkea, näkemättä mitään tarkasti. Ajatus harhailee ja palailee kylvöhetkiin, rikkaruohojen kitkentään ja muihin kasvukauden töihin. Kummasti pinnalla on vain kaikki mieluinen. Vain haalea muisto jossain muistin perimmäisessä syöverissä kertoo siitä sitkeästä juolavehnästä, joka kerta toisensa jälkeen yrittää tunkea itseään läpi katteiden.

Me kaikki tiedämme "kalavaleet", mutta minkälaisia mahtavat olla "puutarhavaleet"? Ovatko ne tarinoita puutarhaharrastuksen aurinkoisista päivistä ilman ärhäköitä mäkäräisiä ja paarmoja vai rehevistä kasvustoista kertovat jutut, joissa joissa ei näy tuhohyönteisiä eikä kasvitauteja? Ehkäpä, mutta kummasti ne antavat talven pimeinä iltoina uutta inspiraatiota ja innostusta seuraavaa kasvukautta varten. Tarkoitus pyhittää keinot, sanotaan.

Kuva ei valehtele, oli taasen tapana ennen sanoa. Nyt ei toki sekään enää pidä paikkansa välttämättä. Oman blogini kuvat ovat käsittelemättömiä, minkä näkee niiden amatöörimäisestä luonteesta. Harjoittelen vasta kuvaamista. 

Tässä vähän auringon(kukka)paistetta, flunssantorjuntavalkosipuleita ja muuta hauskaa katseltavaa.

 Auringonkukat seuraavat auringon kiertoa aamusta iltaan. On aina yllätys, miten suuria kukkia kasvaa lintujen ruokinnan jämistä. Tällä kertaa lajike oli jättiauringonkukka. Siemeniä on hauska kaivella suoraan kukasta.

Basilika pitää lämmöstä. Seinän lähellä parvekeruukussa olosuhteet ovat sopivat. Sade ei roiski multaa lehdille ja seinästä huokuu lämpöä illalla ja yöllä.

Kriikuna maistuu yhtä hyvin lapsille kuin luumu.

 

Pensasmustikka kypsyttelee satoaan pikkuhiljaa. Aromit muodostuvat vasta ihan loppuvaiheessa. Raakaa marjaa ei kannata poimia, maku ei ole kummoinenkaan.

Pensaspapu ei tarvitse tukea. Sato kannattaa ryöpätä nopsasti ja pakastaa pilkottuna sopiviin paloihin annospusseihin. Helppo lisätä talvella ruuanlaitossa kastikkeisiin, keittoihin ja soseihin.

Olkikatteessa perunat pysyvät terhakoina kuivuudesta huolimatta. 

Pirteän kirpeä punaherukka. Raikas lisä smoothieen.

Punasipuli odottelee sadonkorjaajaa. Eivät haittaa pienet rikat kasvua.

Oma päärynä! Se se vasta herkkua on. Kaupan makeimmatkin päärynät kalpenevat kotipihan herkkujen rinnalla. Aromit ovat aivan uskomattomat kotimaisessa/-pihaisessa päärynässä.

Eipä uskoisi kevään alussa, miten suureksi tämä pieni sinnikäs raparperi kasvaa syksyyn mennessä.

Valmis salaattisekoitus on kätevä. Yhdestä pussista monet maut yhdellä kylvöllä.

Uniteetä varten: tuoksuampiaisyrtti. Pölyttäjät tykkäävät ja itselle saa ilta"teetä" hiostetuista kuivatuista lehdistä kukintoineen. Herkullista koti"teetä". Tee-sana on hipsuissa, koska se ei sisällä tee-pensaan lehtiä, eikä siten ole oikeasti teetä.

Satoa korjaavat niin ihmiset kuin bestikseni, lierot.

Nurmikolla näkyy kauniita ruusuja, jotka ovat lierojen maahan vetämiä vaahteranlehtiä. Isosta lehdestä riittää havaintojeni mukaan 2-3 päiväksi ruokaa. Sen ajan kun malttaa odottaa, on pihan haravointi tullut turhaksi. Toki ei ne kaikki lehdet kahdessa päivässä mene, ellei lieroja ole ihan tosi tosi paljon. Hyvähän se on, että ruokaa riittää pitkäksi aikaa ja maahan muodostuu paljon ilmakäytäviä ja ravitsevaa madonkakkaa. Juuri sopivassa muodossa kasvien käytettäväksi.












Maissi ei ole ihan tyypillien suomalainen viljelykasvi, mutta sekin onnistuu katteen ja lierojen avulla. Alkukasvatus toki tarvitaan keväällä ja hyvä olisi, jos jokin välikasvatusvaihe ulkona onnistuisi ennen kevään lämmitystä. Taimista tulee terhakoita ja vahvoja sisäilmaa viileämmässä ja kosteammassa kasvuympäristössä.

Maissipenkki ei ole sen kummempi kuin kasvimaan päädyssä hevoskalla ja kompostilla vahvistettu pääty.

Tässä pieniä näytteitä edelliskesän maisseistani.

Oman palstan valkosipulit ja porkkanat. Nam! Ehdottomat herkut koko perheelle.

Ja rakkolevän hellässä huomassa perunatkin saavat näköä ja kokoa. Makukin kohdallaan.

Alla näet valkosipulini kynsiä. Kylvän valkosipulini aina syksyllä, vähän ennen kuin ennakoin maan jäätyvän, siten, että ehtivät vielä juurtumaan syksyn aikana. Penkkini on koholla ja multa kompostimultaa, jonka vaihdan joka vuosi. Käytetty siirtyy kasvimaalle ja uudet valkosipulit saavat vahvan uuden mullan.

Omasta sadosta jätän aina jonkin verran seuraavaa vuotta varten kylvettäväksi ja täydennystä ostan paikallisesta puutarhasta. Maku on syvä ja voimakas, olematta kuitenkaan polttavan pistävä. Kotisipulien jälkeen ei kannata enää tarjota kaupan ulkomaalaisia ruuanlaittoon. Kertakokeilu riitti, tatziki meni suoraan kompostiin. 😝

Valkosipulin kylkeen mahtuu sopivasti pari pientä mansikantainta rönsyistä leikattuna. Ei malta kompostiinkaan heittää mansikkamaanperkauksesta. Katteena silputtua olkea täälläkin.

Back to basics eli ensi vuonna kasvatan vain perusjuttuja

Ei mitään uutuuksia tai kummallisuuksia

Olen miettinyt monena aamuna varhaisina tunteina, että mitkä kasvukaudet ovat olleet kivoja. Väistämättä mieleen tulevat aina voimakkaimmin ne vuodet, jolloin on saatu paljon jotain ihan tavallista syötävää ja herkkua. Mehevät porkkanat, suuret valkosipulit, makeat kelta- ja punasipulit, perunat, tillit, persiljat, lehtisalaatit ja nauriit.

Mitä viime vuosina tapahtui?

Miksi on ollut epäonnistumisia? Toki haastavilla sääolosuhteilla on ollut suuri vaikutus, mutta oikeastihan niitä ei kuuluisi syyttää. Kysehän on omista ratkaisuista ja tekemisistä. Emme ole vain säiden armoilla, kykenemättöminä tekemään mitään asialle. Ei ennenkään säät vaikuttaneet satooni juuri ollenkaan. Miksi nyt voisin säätä syyttää?

No syytän toki vähän.... sillä nykyisillä toimillani en riittävästi pystynyt vastaamaan säiden tuomaan haasteeseen. Pari vuotta liian vähäisillä katteilla ja sademäärillä ei voinutkaan onnistua. Lisäksi oli liian monta sorttia kasvamassa, jolloin olisi pitänyt olla monenlaisia ratkaisujakin. Kuitenkin, jos olisi ollut niitä ihan tavallisia juttuja enemmän, olisi ehkä satoakin tullut niistä enemmän. 

Miksi ihminen hurahtaa kummallisuuksiin?

Ehkä sosiaalisessa mediassa jatkuva tulva mitä hienommista saavutuksista ja uutuuksista iskostui myös minun mieleeni. Kuulostaako se miltään, jos sanoo, että kasvatan perunaaporkkanaatilliänauristasalaattia.... ei kuulosta, mutta entä sitten? Nyt on aika palata juurille ja tehdä ihan niitä tavallisia juttuja. Uskon, että en ole ainoa, joka nauttii arkipäiväisistä jutuista. En ole koskaan ymmärtänyt tokaisua "harmaasta arjesta". Ei minun arkeni ole harmaata, se on ihan tavallista kivaa elämää.

Entä mitä nyt tänä syksynä?

Jatkan tavoitettani, jonka asetin tälle vuodelle: rikkaruohoton maa ensi vuotta varten, katteella peitettynä koko talven. Siellä katteen alla murkinoivat lierot ja  ne työskentelevät väsymättöminä apureinani pitkälle syksyyn ja aikaisesta keväästä alkaen. Nyt on katetta vielä jemmassakin ja uutta on noudettavissa lisää.

Tällaisia haluan ensi vuonna!

Teen niin kuin olen ennenkin tehnyt. Kylvän porkkanat jo syksyllä, sillä siemeniä on vielä jäljellä. Omistan yhden lohkon kokonaan viherkesannolle ensi kasvukautena. Unohdan kaiken maailman kotkotukset ja hömpötykset.