Joka vanhoja muistelee... muistelen silti
Näin silloin tuumailin ja tällaista satoa korjasin
Sadonkorjuun aika on metkaa. Huomio kiinnittyy välillä pieniin yksityiskohtiin ja välillä silmä lepää katsellen kaikkea, näkemättä mitään tarkasti. Ajatus harhailee ja palailee kylvöhetkiin, rikkaruohojen kitkentään ja muihin kasvukauden töihin. Kummasti pinnalla on vain kaikki mieluinen. Vain haalea muisto jossain muistin perimmäisessä syöverissä kertoo siitä sitkeästä juolavehnästä, joka kerta toisensa jälkeen yrittää tunkea itseään läpi katteiden.
Me kaikki tiedämme "kalavaleet", mutta minkälaisia mahtavat olla "puutarhavaleet"? Ovatko ne tarinoita puutarhaharrastuksen aurinkoisista päivistä ilman ärhäköitä mäkäräisiä ja paarmoja vai rehevistä kasvustoista kertovat jutut, joissa joissa ei näy tuhohyönteisiä eikä kasvitauteja? Ehkäpä, mutta kummasti ne antavat talven pimeinä iltoina uutta inspiraatiota ja innostusta seuraavaa kasvukautta varten. Tarkoitus pyhittää keinot, sanotaan.
Kuva ei valehtele, oli taasen tapana ennen sanoa. Nyt ei toki sekään enää pidä paikkansa välttämättä. Oman blogini kuvat ovat käsittelemättömiä, minkä näkee niiden amatöörimäisestä luonteesta. Harjoittelen vasta kuvaamista.
Tässä vähän auringon(kukka)paistetta, flunssantorjuntavalkosipuleita ja muuta hauskaa katseltavaa.
Auringonkukat seuraavat auringon kiertoa aamusta iltaan. On aina yllätys, miten suuria kukkia kasvaa lintujen ruokinnan jämistä. Tällä kertaa lajike oli jättiauringonkukka. Siemeniä on hauska kaivella suoraan kukasta.
Basilika pitää lämmöstä. Seinän lähellä parvekeruukussa olosuhteet ovat sopivat. Sade ei roiski multaa lehdille ja seinästä huokuu lämpöä illalla ja yöllä.
Kriikuna maistuu yhtä hyvin lapsille kuin luumu.
Pensasmustikka kypsyttelee satoaan pikkuhiljaa. Aromit muodostuvat vasta ihan loppuvaiheessa. Raakaa marjaa ei kannata poimia, maku ei ole kummoinenkaan.
Pensaspapu ei tarvitse tukea. Sato kannattaa ryöpätä nopsasti ja pakastaa pilkottuna sopiviin paloihin annospusseihin. Helppo lisätä talvella ruuanlaitossa kastikkeisiin, keittoihin ja soseihin.
Olkikatteessa perunat pysyvät terhakoina kuivuudesta huolimatta.
Pirteän kirpeä punaherukka. Raikas lisä smoothieen.
Punasipuli odottelee sadonkorjaajaa. Eivät haittaa pienet rikat kasvua.
Oma päärynä! Se se vasta herkkua on. Kaupan makeimmatkin päärynät kalpenevat kotipihan herkkujen rinnalla. Aromit ovat aivan uskomattomat kotimaisessa/-pihaisessa päärynässä.
Eipä uskoisi kevään alussa, miten suureksi tämä pieni sinnikäs raparperi kasvaa syksyyn mennessä.
Valmis salaattisekoitus on kätevä. Yhdestä pussista monet maut yhdellä kylvöllä.
Uniteetä varten: tuoksuampiaisyrtti. Pölyttäjät tykkäävät ja itselle saa ilta"teetä" hiostetuista kuivatuista lehdistä kukintoineen. Herkullista koti"teetä". Tee-sana on hipsuissa, koska se ei sisällä tee-pensaan lehtiä, eikä siten ole oikeasti teetä.
Satoa korjaavat niin ihmiset kuin bestikseni, lierot.
Maissi ei ole ihan tyypillien suomalainen viljelykasvi, mutta sekin onnistuu katteen ja lierojen avulla. Alkukasvatus toki tarvitaan keväällä ja hyvä olisi, jos jokin välikasvatusvaihe ulkona onnistuisi ennen kevään lämmitystä. Taimista tulee terhakoita ja vahvoja sisäilmaa viileämmässä ja kosteammassa kasvuympäristössä.
Maissipenkki ei ole sen kummempi kuin kasvimaan päädyssä hevoskalla ja kompostilla vahvistettu pääty.
Tässä pieniä näytteitä edelliskesän maisseistani.
Oman palstan valkosipulit ja porkkanat. Nam! Ehdottomat herkut koko perheelle.
Ja rakkolevän hellässä huomassa perunatkin saavat näköä ja kokoa. Makukin kohdallaan.
Alla näet valkosipulini kynsiä. Kylvän valkosipulini aina syksyllä, vähän ennen kuin ennakoin maan jäätyvän, siten, että ehtivät vielä juurtumaan syksyn aikana. Penkkini on koholla ja multa kompostimultaa, jonka vaihdan joka vuosi. Käytetty siirtyy kasvimaalle ja uudet valkosipulit saavat vahvan uuden mullan.
Valkosipulin kylkeen mahtuu sopivasti pari pientä mansikantainta rönsyistä leikattuna. Ei malta kompostiinkaan heittää mansikkamaanperkauksesta. Katteena silputtua olkea täälläkin.
