23.5.2023

Puutarhaharrastus tutustuttaa kivoihin ihmisiin

Puutarhaseuran kautta monessa mukana



Nyt viikonloppuna on museoiden superviikonloppu. Lauantaina Porissa museoiden ympärillä on monenmoista kivaa tapahtumaa. Satakunnan puutarhaseura, jonka toiminnassa olen mukana, oli Porin kaupungin kanssa yhdessä järjestämässä Kulttuuritalo Toivon pihassa tapahtumaa. Tuulikki Kiilo piti esityksen Pihat, portit, aidat -teemasta. Itse pidin alla näkyvän oman ennalta sovitun luennon ja pioniluennon peruunnuttua lisäsin aiheita kompostointiin ja No Soap in Garden-teemaan. Aika kului aivan siivillä. Tupa oli täynnä kuulijoita ja oli oikein mielenkiintoisia kysymyksiä. Itsekin aina innostuu vielä lisää, kun kuulijat ovat hengessä mukana näin voimakkaasti. Kaksi tuntia putkeen täyttä asiaa ja silti oli kivaa. 



Itselläni oli myös myytävänä perennojen jakotaimia. Myyntikin sujui kivasti. En ole koskaan aiemmin myynyt kasveja. Nyt innostuin siitä toden teolla. Minulle on nimittäin ihan mahdoton ajatus, että heittäisin taimia pois, kun niitä pitää jakaa kukkapenkissä. Tutuilla on jo kaikkea riittävästi, eli heillekään ei voi enää niitä tyrkyttää. Nyt olen alkanut ruukuttamaan niitä ja ensi kertaa sain myyntiin ne. Syksyllä on taas seuran peräkonttikirppis ja aion valmistaa sinne myyntiartikkeleita lisää. Tosi hauskaa. Aion kunnostaa nimittäin kukkapenkkini tänä vuonna. Niiden lautareunukset ovat aivan lahonneet ja rikki. Samalla jakotaimia tulee runsaasti ja on kiva, kun ei tarvitse edes miettiä, mitä niillä tekisi. Ruukkuun vaan.




2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista, en ole myöskään koskaan ajatellut kasvien myymistä. Mutta meillä on muutenkin ollut viime aikoina liian vähän aikaa puutarhan hoitamiseen, mutta olisi mukava saada puutarha taas kuntoon talven jäljiltä. Haussa onkin luotettava puutarhapalvelu täällä Kaarinan seudulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti löydätte mukavan puutarhapalvelun. Eri toimijat tuntuvat erikoistuvan eri asioihin ja joskus on vaikeaa löytää se, jonka tarjonta vastaa omia tarpeita mahdollisimman hyvin.

      Poista

Mukava kun kävit blogissani, kerro mitä ajatuksia se herätti sinulla