7.6.2023

Melkein loput taimet maahan

 vain taimetetut purjosipulit odottavat vielä istuttamista

Viikonloppu oli oikein työntäyteinen. Kasvihuoneessa oli taimetettuja kasveja ja niiden kasvuvoima ruukuissa oli loppunut jo ajat sitten. En ole vielä tottunut palstattomaan elämään ja haluaisin kasvattaa pihassa vaikka mitä. Realiteetit yrittävät tulla koko ajan vastaan, mutta aina löytyy joku pieni paikka, johon vielä yhden taimen voi laittaa ja toivoa samalla, että eri lajit kasvavat sopivasti eri tahtiin ja saan kaikki mahtumaan.

Ruusukaalia, parsakaalia ja lanttua oli ilmeisesti osassa ruukuista. Kylvölaput oli kadonnut omille teilleen. Ne saavat nyt luvan kasvaa perunan ja sipulin välissä. Jossain vaiheessa pystyy tunnistamaan, mikä kukin oli. Jos näyttää siltä, että millään ei mahdu, otan riskin ja siirrän jonnekin.


Vähän vain katetta syrjään, kuoppa istutuskuokalla, hyvää multaa  kuoppaan ja taimi paikoilleen. Huomaan tuntevani oikein erityisen suurta iloa, kun nyt on katteet paikoillaan ja tehtyä oikeaoppisesti.


Avomaankurkut oli vielä kokonaan laittamatta maahan. Niitä varten piti tehdä ihan uusi maa. Olin kaivanut kohopenkin tyhjäksi uutta isompaa kasvihuonetta varten. No, mahdollinen kasvihuoneen hankinta menee joka tapauksessa syksyyn, joten maan voi ottaa käyttöön. Kaivoin pohjaan uran, johon tyhjensin kuukauden vanhan kompostin. Olen nyt alkanut merkitä kompostin kiertovälin ja huomasin, että kerran kuussa itse asiassa teen vaihdon, eli muhituksesta valmis komposti menee käyttöön, täyttökomposti siirtyy muhitukseen ja täyttökomposti alkaa tyhjästä. 



 Taimet näyttävät kovin pikkiriikkisiltä, sellaisia ne kyllä olivat. Ehtivät kyllä kasvaa vielä.



Tämä on yksi niitä parsa-/ruusukaali/lanttu-sekoitusta lähikuvassa.


Pinaattikiinankaali pääsi porkkanoiden ja väliin, sillä rivit olivat aika kaukana toisistaan. Sopu sijaa antaa.


Tässä yksi taimi ilta-auringossa, joka vaalensi lehdet hassun keltaisiksi. 




2 kommenttia:

  1. Taimet näyttävät pieninä siltä, että kyllä ne joka koloon mahtuu, mutta sitten muistaa, että kyllä ne siitä kasvavatkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on totta, mutta unohtuu aina välillä, ja tulee laitettua taimia liian ahtaasti.

      Poista

Mukava kun kävit blogissani, kerro mitä ajatuksia se herätti sinulla