Puskureita, mistä niitä saa?

 Merileväkorsisimpukkamörskäkasa

saapui palstalle, tai oikeastaan monta kasaa tai ainakin monta kuormaa. 

Otsikossa oleva sanahirviö ei ehkä ole edes suomea, mutta on ainakin nyt olemassa oleva sana, koska se siinä lukee. Sellaista käytän ja olen käyttänyt jo monta vuotta kasvatuksissani apuna. Siinä yhdistyvät monen monta hyvää ominaisuutta. 

Merilevää ja muuta meren tuomaa.

Kasa lähikuvassa.

Puskurit

Muistatko, kun aiemmin oli puhetta puskureista, eli niistä maan ominaisuuksista, jotka auttavat hidastamaan eli vastustamaan muutoksia maassa positiivisessa mielessä? Tässä isossa kasassa on oikein paljon asioita, joista muodostuu vähitellen maahan puskureita.

Mitä mörskä tekee?

Vadelman juurella mörskä estää rikkaruohoja kasvamasta ja auringon kuivatuksen. Lierot möyhentävät maan ja maa pysyy kuohkeana, kun lisääntyneet lierot kaivavat hyviä onkaloita maahan. Onkaloista suuret kaatosateet pääsevät valumaan alas, eikä maa jää vedenvaltaamaksi täysin. Onkaloissa on myös happea kasvien juurille, ja mikä parasta, lieronkakka on tavattoman hyvässä muodossa maan mururakennetta ajatellen, sillä lieronkakka on hyvin pysyvää, eli murut eivät hajoa helposti, vaikka ukkoskuuro sattuisikin valtaamaan maan hetkellisesti.

Mitä mörskälle tapahtuu?

Eli kasveille ja maaperän eliöille pysyy ilmavat olosuhteet maassa. Mörskä muuttuu ajan mittaan sellaiseen muotoon, että se ei enää muunnu muunlaiseksi kovinkaan nopeasti, elleivät olosuhteet muutu. Siitä on tullut siinä vaiheessa humusta. Humus pidättää huomattavasti kosteutta, se siis puskuroi kosteusvaihteluita. Sateettomina kausina maassa on edellisen sateen jäljiltä kauemmin vettä kasveille ja kun sitten vihdoin sataa, imee humus itseensä taas suuren vesivaraston. Humus myös varastoi ravinteita ja luovuttaa niitä kasveille pikkuhiljaa. Eli yhdellä lisäyksellä tulee monenlaista puskuria!!

Mörskää on vadelmilla paksulti, ei ihan taimen kohdalla, mutta kaikkialla muualla.

Raparperit ja mörskä

Raparperit saivat ympärilleen mörskäkehän. Kunhan varret vähän vielä kasvavat, mörskää tulee vielä lisää lähemmäksi varsia. Maa pysyy niin kosteana koko kesän, että raparperit jaksavat kasvaa aivan jättimäisiksi. Muistat varmaan aiemmin laittamiani kuvia niistä. Ovat ihmistä korkeampia.... (Lannoitteeksi niille tulee vielä kompostimultaa, kunhan säät vähän lämpenevät.

Maahan tulee mörskän mukana hiiltä hitaasti hajoavassa muodossa, sillä korsi on vähän kuin olkea, joka on mikrobien ruokalistalla vähän kuin kuidut ihmisellä. Simpukankuoret ja monet muut pienet merenelävät, jotka ovat levän mukana ajautuneet rantaan ja kuolleet, sisältävät myös paljon hitaasti hajoavaa ainetta sekä monia ravinteita, joita ei tule muista mantereella olevista materiaaleista.

Rakkolevän eli haurun ominaisuuksia

Lisänä on rakkolevä, joka kykenee säilömään kosteutta ihan uskomattoman suuria määriä, ihan kuin pesusieni. Ja kaiken päälle lierot ja muut maaperäeliöt saavat runsaasti monenmoista ruokaa ja lisääntyvät mörskän avulla. Rakkolevä toimii kosteuspuskurina siis maanpäällä ja myöhemmin maan alla humuksena. Verrattoman monikäyttöistä!

Puskuri-sarjan edelliseen kirjoitukseen pääset tästä ja ensimmäiseen kirjoitukseen tästä.

Mikä vaikuttaa viherkatteesta maahan jäävien ravinteiden määrään?

Kasvin tärkein, kasvuun vaikuttava, ravinne on typpi

Olet varmastikin huomannut monessa keskustelussa erilaisia näkemyksiä, jääkö vihermassasta paljon vai vähän typpeä kasvin käyttöön seuraavaksi kasvukaudeksi. Varsinkin luomuviljelyssä käytetään eri lohkoilla viherkesantoa ja kasvin jäänteen kynnetään maahan. Näin äkkiseltään voisi luulla, että johan siitä jää paljonkin typpeä maahan, mutta asia ei ole ihan näin suoraviivainen.

Mitä tapahtuu kasvinosille maassa?

Maassa elää lukuisa määrä monenlaisia hajottajaeliöitä ja mikrobeja. Ne käyttävät kasvinosia ravinnokseen. Kuten meidän ihmistenkin syömästä ruuasta, osa päätyy omaan kasvuun tai lihoamiseen, osa hengitetään hiilidioksidina ulos ja osa menee sinne jätteidenkäsittelylaitokselle. Eivät mikrobit ja hajottajaeliöt sen kummempia ole, paitsi että niillä ei ole vessaa...

Sopivasti vai liikaa ruokaa tarjolla?

Kasvinosat siis alkavat hajota eli suuremmat molekyylit hajoavat pienemmiksi. Esimerkiksi proteiinit, jotka ovat melko suuria molekyylejä ja sisältävät typpeä, hajoavat ja vapauttavat typen sellaiseksi, jota kasvitkin voivat käyttää, eli nitraatiksi ja ammoniumiksi. Jos hajottajamikrobit ja maaperäeliöt voivat käyttää kaiken saatavilla olevan typen, jää kasveille maahan vain vähäsen tai ei yhtään typpeä. Jos taas kasvimassaa on ylenmäärin ja pieneliöitä vain vähäsen, voi typpeä jäädä enemmän. Ikävä kyllä näin ruusuiselta tilanne ei oikeasti näytä, sillä jos mikrobeja on kovin vähän, ei hajoamistakaan tapahdu nopeassa tahdissa ja sekin typpi, joka vapautuu, saattaa huuhtoutua veden mukana pois kasvimaaltasi. Karkeasti voi sanoa, että pehmeät vihreät kasvinosat ovat helposti käytettävissä mikrobien ja maaperäeliöiden toimesta ja niistä jää kovin vähän ravinteita tai multavuutta lisäävää ainesta maahan.

Onko maassa ilmaa riittävästi?

Entä hiiltä ja mihin sitä nyt sitten tarvitaan?

Terve ja toimiva maaperä sisältää riittävästi, noin 25 % ilmaa huokosissa eli maamurujen väleissä ja lierojen onkaloissa. Se takaa hajotustoiminnalle hyvät olosuhteet ja typenkin osalta tapahtuu nitrifikaatiota (hieno sana, johon törmää monesti). Tämä on se hyvisjuttu, joka liittyy typpeen, kun se "ei niin hyvä juttu" on denitrifikaatio, joka tapahtuu hapettomissa märissä olosuhteissa ja aiheuttaa typen tappioita kasvimaallesi. Hiili on olennainen tekijä, jotta koko prosessi toimii maassa. Jos hiili/typpi -suhde ei ole sopiva, niin  kasvinosat eivät hajoa optimaalisesti eli parhaalla mahdollisella nopeudella.

Lisäksi vaikuttaa lämpötila, kosteus, lähtöaineksen tyyppi yms yms

Eli kuten huomaat, asia on monisyinen ja eri asiat voivat olla samaan aikaa hyviä tai huonoja kasvinosien hajotuksen kannalta. Siksi ei ole mitenkään yksiselitteistä, että aina täsmälleen tapahtuisi tietyllä tavalla. Kotipuutarhurille riittää, kun muistaa huolehtia multavuudesta, ei tapa mikrobeja ja pieneliöitä torjunta-aineilla ja lisää katetta koko ajan, kun edellinen on maatunut. Kosteutta pitää olla sopivasti. Sateen jälkeen ei saa olla lammikkoja pitkiä aikoja maan päällä ja poutapäivinä maa ei saa kuivua korpuksi. Näistä kun huolehtii, on hyvät edellytykset elävälle maalle ja vaikka lisätystä aineksesta ei typpejä jäisikään paljoa maahan, tulee mikrobitoiminnan avulla maassa jo olevasta orgaanisesta aineksesta lisää ravinteita koko ajan.

Pidä siis pyörät pyörimässä eli mikrobitoiminta vilkkaana!