Näytetään tekstit, joissa on tunniste silppuaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste silppuaminen. Näytä kaikki tekstit

26.6.2024

Nurmikolla pintakompostointia?

 Vuorenkilpeä on hankala kompostoida mökkikompostissa



Oletko joskus yrittänyt saada vuorenkilpien juurakoita kompostoitumaan mökkikompostissa? Minä olen ja oma kokemus on, että se on tosi hankalaa. Juurakot ovat niin meheviä, niissä riittää kasvuvoimaa ihan hurjan kauan, eivätkä ne tarvitse edes valo aloittaakseen kasvun. Lopputuloksena on, että kun otat muun massan pois, saat hyvään alkuun lähteneitä vuorenkilpiä istutettavaksi. Tuossa yläkuvassa on ne raivaamani vuorenkilvet, että sain mökille pienen hernemaan.



Tällä kertaa niin ei käy, sillä levitin nuo edellisessä postauksessa kitketyt vuorenkilvet päiväksi aurinkoon ja silppusin ne ihan pieneksi nurmikolle ruohonleikkurilla. Lopusta huolehtii hajottajat ja sää. Aiemmin olen silpunnut kuivuneempia varsia, ja ovat olleet paljon vaikeammin pilkottavia. Juurakot ovat olleet niin lituskaisia, että leikkurin terä ei osunut niihin. Nyt juurakot olivat lehtien kanssa vielä yhdessä ja silppuaminen onnistui tosi hyvin.



Samalla tavalla silppuan useimmat kitkentäroippeet ja varsinkin syksyn lehdet. Viime syksynä tammesta ei tippunut lainkaan lehdet ja niitä ole keväällä tuulen riepottelemana ihan kaikkialla. Joka paikkaan ei päässyt leikkurilla ja ne laitoin kompostiin. Kovin vähän sinne tulee mitään nykyään, sillä keittiön biojätteitä sinne ei voi laittaa, koska mökkikompostit eivät ole jyrsijäsuojattuja, vaikka ovatkin eristettyjä. Syksyllä taas tietenkin vuoden vanha huussijäte menee jatkokompostoitumaan, vaikka se meneekin vain koristekasveille.

12.6.2024

Oletko sinäkin kiinnostunut puutarhasi hiilimäärästä?

 Hiilivarasto vai jopa Hiilinielu?


Ladattua biohiiltä odottamassa kasvualustan sekoittamista.


Mietin usein, että onko pihani hiilinielu vai mikä. Tontillemme tulee naapureiden biojätteet, jotka kompostoin ja käytän puutarhassani. Tontillemme tulee myös alueen naapureilta pensasaitojen kaatorisut, jopa useita satoja pensasaitametrejä vuodessa, jotka haketan ja käytän joko katteena tai komposteissa seosaineena. Hamsterin häkissä käytetty hamppukuivike lisätään kompostin muun hakeseosaineen joukkoon. Syödyn ruuan perkuu- yms. jätteet kompostoidaan itse ja multa käytetään puutarhassa. Keväällä tuon 3 metrisen peräkärryn täynnä hevosenlantaa kasvihuoneeseen palamaan ja lämmittämään sitä. Tontillemme tulee siis hyvin paljon ulkoista biomassaa ja se jää pihaamme. 


Naapurilta tullutta puutavaraa haketukseen.


Poistuvaa hiiltä on tietenkin hengitetty hiilidioksidi, sekä eliöiden tuottama aineenvaihduntahiilidioksidi. WC on vesivessa ja hiiltä poistuu vedenpuhdistuslaitokselle. Tontille tulee puutavaraa, joita käytetään rakennelmissa. Puiden lehtiä ei haravoida pois, vaan silputaan ruohonleikkurille nurmikonparanteeksi. 


Nurmikkosilppua katteena.


Palsternakkaa ruohosilpussa.


Uuden lavakauluksen pohjalle voi laittaa keskeneräistä kompostia, risuja ja vaikka mitä orgaanista ainesta.

Maahan saa jäädä lehdet joko sinällään, tai nurmikolla leikkurilla käsiteltyinä.


Kateainetta saa kätevästi olkipaaleista, joita saa ilmaiseksi esimerkiksi talleilta. Hevosille ei voi käyttää kuivikkeina kastuneita paaleja.


Pihassa on runsaasti puita ja perennoja, linnuille ja hyönteisille asumuksia. 900 neliön tontilla on jo 12 pönttöä ja juuri sain valmiiksi 2 lisää, yhden kuusitiaiselle ja yhden sinitiaiselle. Edelliset kaksi olivat lentoaukoltaan harmaavarpusille suunnattuja.



Kasvimaan menetelmänä on kateviljely orgaanisella katteella. Sadevesiä otetaan runsaasti talteen ja hyödynnetään kasvimaalla, jolloin vesi imeytetään maahan, eikä valuteta hulevetenä jokeen. Avointa mullosta ei ole kuin vähän keväällä, kun kylvöksille ja pienille taimille ei täyskatetta voi vielä laittaa. 


Hakekasa odottamassa käyttöä tai siirtoa tynnyriin säilytystä varten.


Kompostimullan käyttö ja elävä kate vilkastuttavat maan hajottajaeliöiden aktiivisuutta ja lieroja on runsaasti ja ovat todella suuria. Kasveja on niin syvä- kuin pintajuurisia. Kukkamaissa on maanpeitekasvit.


Riikka Aro on ollut mukana kirjoittamassa artikkelia "Ohjauskeinoja kotitalouksien kulutuksen hiilijalanjäljen pienentämiseen". Nämä ovat vaikeita asioita. Yksi iso kriisi maailmalla voi muuttaa tilanteita niin paljon, että tavallisen kuluttajan tosiasialliset vaikutusmahdollisuudet voivat muuttua aivan päälaelleen. Ukrainan sota yhtenä esimerkkinä mainitakseni asumiskustannusten vaikuttajana ja sitä kautta hiilijalanjälkeen lämmitysmuotojen valinnassa. Toisaalta se toi muitakin muutoksia. Maailmankaupan myötä kotimaisen huoltovarmuuden merkitys kasvoi entisestään, vaikka korona-pandemiakin jo herätteli pohtimaan.


CO-CARBON tutkimushanke on tehnyt kotipihan hiilikortiston. Hanke on monialainen ja mittaa sekä tutkii kaupunkivihreän hiilensidontakykyä. 

Hiilikortiston avulla voi käydä oman pihan ominaisuuksia läpi ja selvittää hiilensidontakykyä. 


Voin olla melko tyytyväinen oman pihani ratkaisuihin. Vaikka kortiston avulla ei voi laskea lukemia, olen kuitenkin tehnyt juuri oikeita toimia. 


27.9.2018

Syksyllä muistettavaa ja tekemättä jätettävää




Syksyn vihdoin saapuessa muistuttelen pudonneiden puidenlehtien tärkeydestä puutarhassa.

Nurmikolla lehdet kannattaa ensin silputa ruohonleikkurilla. Jos haluaa kaikesta huolimatta lehdet pois, ne on paljon kevyempi haravoida silppuna ja ne menevät myös paljon pienempään tilaan. Haravointia voi myös siirtää eteenpäin, kunhan silppuaa aina välillä. Tuuli ei nimittäin lennätä silppua samalla tavalla kuin ehjiä lehtiä.




Jos kestää eräänlaista sekaisuutta nurmikolla, voi silpun jättää lieroille ja maaperämikrobeille syötäväksi talven ajaksi. Keväällä viimeisetkin rippeet katoavat pian. Paksut kerrokset voi hajalevittää isommalle alueelle.

Mikäli lehdet halua haravoida pois, ne kannattaa levittää perennapenkkiin talveksi. Lehdet suojaavat lieroja ja kasveja talven aikana ja tarjoavat ruokaa lieroille ja maaperämikrobeille. Maan routaantuminen siirtyy myöhemmäksi, jolloin lieroilla on pidempään aikaa auttaa sinua puutarhahommissa. Talven aikana ne tuovat myös lämmöneristystä, jolloin pakkasvaurioiden riski pienenee. Keväällä ne hidastavat toki maan sulamista, mutta halutessaan niitä voi vähän möyhentää keväällä. Lämpö pääsee massaan sisälle ja maa lämpenee.




Jos ei halua lehtisilppua perennapenkkiin, niin kasvimaa on myös hyvin iloinen  lehtisilpputalvitakista, samoin lierot. Ja jos ei ole kasvimaata, niin laita ne kompostiin ja saat niistä multaa myöhemmin. Roskikseen niitä ei missään nimessä kannata säkittää kuormittamaan jätteenpolttoa ja metsään niitä ei tule viedä, jotta mahdolliset puutarhakarkulaiset eivät leviä haitallisina vieraslajeina.

Tekemättä jätettävää on siis se perinteinen pihan haravointi putipuhtaaksi lehdistä niin pian kuin mahdollista!!