Itse tehden kompostin seosaineet ja katteet

 Mitä haketat ja mihin hakkeen käytät?

Monesti kysytään, että mikä haketin on paras. Siihen ei ole oikeastaan vastausta. Mikään ei ole paras, sillä jokaisessa on mielestäni aina jokin ominaisuus, joka on toisessa parempi.

Itse olen käyttänyt neljää eri haketinta. Ensimmäinen oli mieheni sukulaiselta tarvittaessa lainassa, AL-KO. Tekniikaltaan se oli sähkökäyttöinen ja haketusmenetelmänä leikkaava. Vastaavanlaista en löydä enää markkinoilta, eikä siitä ole yhtään kuvaa tallella. Ongelmana oli terien heikkolaatuisuus. Terät tylstyivät tavattoman nopeasti ja tylsä terä veti oksan läpi ja tuloksena oli helminauhaa. Terien teroitus omin voimin oli vaikeaa ja uudet terät hintavia. Terien ollessa teräviä, haketusjälki oli kyllä hyvää.

Murskaava

Terä ylhäältä päin katsottuna. Vuosien aikaan "hampaat" ovat kuluneet tosi paljon. Taitaa olla käyttöikänsä päässä piakkoin.

Omaksi ostin ensimmäisenä oksasilppurina näytteillä olleen koneen, jonka sain todella edullisesti. Se on edelleen käytössä pienissä töissä. Tekniikaltaan sekin on sähkökäyttöinen, mutta haketustapa on murskaava. Murskaavassa hakettimessa on umpiakselinen hammastettu terä, joka ikään kuin haukkaa aina oksasta palasen. Omassani terän saa teroitettua kiristämällä terää lähemmäksi vastakappaletta. Tämä on kooltaan pieni ja maksimihalkaisija risuissa on 3 cm. Laite menee herkästi jumiin, jos laittaa liian  paksun tai liian kovan oksan. Tarvitsen haketta vuosittain niin valtavia määriä, että halusin vähän tehokkaamman laitteen.

Murskaava leikkaava

Seuraavaksi ostin murskaavan leikkaavan eli turbiiniteräisen, sähkökäyttöinen sekin. Tätä haketinta ei saa herkästi jumiin ja syöttönopeus on huomattavasti suurempi ja oksan paksuus saa olla hieman isompi, ei tosin olennaisesti isompi. Valmiin hakkeen keräyslaatikko saisi olla isompi, sillä nyt laitteen teho ja laatikko eivät ole oikeassa suhteessa keskenään. Tästä minulla on jo toinen kone menossa. Edellisen ilmeisesti käytin loppuun: terän akseli meni lopulta poikki. En voi silti moittia, haketin sillä aivan hurjia määriä.

Terä ylhäältä päin kuvattuna.

Uusimpana hankintana on polttomoottorihaketin, sillä haluan pystyä hakettamaan missä tahansa. Se pystyy käsittelemään jopa 7 cm halkaisijan puuta. Rajoitteena on, että oksan pitää olla kohtuu suora, sillä syöttösuppilo on pitkä. Vääntyilevää oksaa ei saa syöttösuppilosta menemään. Teoriassa ohutta risua voi laittaa myös erillisestä isosta suppilosta, mutta en tykkää lopputuloksesta. Ne eivät mene lainkaan leikkaavan terän läpi, vaan laitteessa on voimalla pyörivät hakkaavat metallit, jotka murskaavat risut. Ehkä jotkin todella kuivat tai lahot risut murskautuvat kivaksi sutuksi, mutta meillä kaikki materiaali on yleensä aika tuoretta, esimerkiksi naapureiden pensasaitoja.

Rahallinen säästö iso

Jos hakettaa itse seosaineet, säästää vuodessa jonkin verran. Suurempi säästö tulee siitä, että ei tarvitse hankkia kateaineita poluille, pensasalueille jne. Lisäksi säästää jätekustannuksia, kun ei tarvitse kuljettaa risuja autolla eikä maksaa jätteenkeräysmaksua. Tämä on syy, miksi taajama-alueella on tosi helppo saada naapurienkin risut omaan käyttöön. Tarvittaessa noudan omalla peräkäryllämme risut pihaamme.

Haketus on rentouttavaa

Moni ohikulkija luulee, että teen töitä, kun haketan. Oikeasti lepään ja rentoudun. Hakettaminen on niin monotonista ja helppoa, että sitä tehdessä voi uppoutua omiin ajatuksiin, puutarhaunelmiin ja rentoutua.

Pajukorit rakenteilla

 Harjoitelmia pajusta

Rottingista ja pajusta punominen on todella erilaista. Rottinki kastellaan aina uudelleen märäksi punontaa varten. Työtä on helppo jatkaa tauon jälkeen, sillä soirot vettyvät hyvin nopeasti lämpimässä vedessä. Vettynyt rottinki on melko helppoa käsitellä. Se taipuu helposti, sen voi leikata tavallisilla saksilla ja se on melko tasalaatuista jo valmiiksi.

Pajuissa jokainen varsi on yksilö eli paksuus ja väri vaihtelevat, vaikka olisikin samaa lajia. Pajun ostan aina valmiiksi käsiteltynä eli liotettuna, sillä itselläni ei ole niin pitkää kaukaloa, että voisin pajua liottaa. Liotettuja pajuja säilytetään muovipussissa, jotta kosteus säilyy, mutta punottaessa soirot kuivuvat mielestäni liian nopeasti. Tällaisella vasta-alkajalla homma ei nimittäin suju kovin nopeasti. Kuivaa pajua ei pysty taivuttamaan katkeamatta. Tähän tarvin vielä vähän opastusta lisää.

Nyt kokeilen tekniikkaa, jossa pohjaksi tulee vanerilevy. Työ on ihan alkuvaiheessa, sillä jouduin jättämään sen viikonloppuna kesken. Yllättävän kauan tähänkin meni. Pajut piti taivuttaa pohjan alapuolella aina edellisen pajun alle. Paksut kannat olivat tosi raskaita taivutettavia, niitä olisi ehkä pitänyt liottaa lisää tai leikata tai jotain... tai sitten en vain osannut oikeaa tekniikkaa. Hankalaa oli joka tapauksessa.

Muovipussissa varastossa liotetut pajut.

Perinteinen pajutyö, jossa pohjalla on tukikepit ja punonta tehdään niiden lomaan. Seuraavaksi pujotetaan niiden lomaan pitkät pajut, jotka sitten taivutetaan sivuiksi ja punonta jatkuu niiden lomaan. Kaksi pitkää on jo laitettuna, kuvassa "kello 10:ssä" ja "kello 16:ssa". Tässä näkyy jo kivasti värivaihtelu eri pajunoksien välillä, vaikka kaikki ovatkin samaa lajia.

Riittääkö voimat kuokkimiseen?

Tiivistyneestä maasta ei tykkää kasvit eikä puutarhuri

Muistan elävästi kaksi erityistä kertaa, kun olen miettinyt, miten kovaa maa voikaan olla. Ei meinannut riittää käsivoimat ja kuokka, että olisi saanut perunat nostettua maasta. Ensimmäinen kerta oli kotipihassa, kun olimme kaivaneet pihaan asennettavien kiipeilytelineiden turvahiekka-alueen ja kärränneet saven laajennetulle kasvimaalleni. En ymmärtänyt lainkaan, että rakensin lähes sementtisen kasvimaan itselleni. Karu totuus selvisi ensimmäisenä kasvukautena. Perunamaa oli aivan kivikovaa. Onneksi olin jo silloin intohimoinen kompostoija. Ongelmana vain oli, että oman perheeni ja äiditi biojätteet eivät riittäneet ns. mihinkään. Tovin pohdin ja tartuin puhelimeen. Rekrytoin pari perhettä biorinkiin mukaan. Se oli hyvin aktiivinen talvi, sillä kompostoin 11 aikuisen ja 4 lapset biot. Kompostorin kapasiteetti oli melko äärimmillään, mutta selvisin siitä. Tehosatsaus maanparannukseen kannatti, sillä seuraavana kasvukautena maa oli jo olennaisesti kuohkeampaa. Nyttemmin maa on jo runsasmultaista kaikkialla pihassamme.

Palstamme Hevosluodossa oli myös hyvin savista alussa, ja siellä oli kokemani toinen kerta, kun sato oli tosi raskasta nostettavaa. Sinne ei pystynyt viemään samalla tavalla hurjaa määrää kompostia, vaan oli keksittävä muita ratkaisuja. Ratkaisuiksi tulivat naapurin lehti-/nurmikkojätekomposti, joka oli parissa vuosikymmenessä todella iso kasa. Käytännössä siitä tuli kaksi 800 litran säkkiä täyteen. Lisäksi sain hevostilalta pilalle menneitä olkipaaleja peräkärryllisen kahtena vuotena. Tämän kaiken sekoitin pintamaahan, ja kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, melkoista "sotkua" maa oli sen jälkeen. Nämä isot sekoitukset joutuu tekemään jyrsimellä, vaikka muuten vältänkin kaikenlaista maan muokkausta. Joskus on vain pakko, jotta muutosta saa riittävän nopeasti aikaiseksi. Tuohon sotkuun olikin sitten jo ihan helppo tehdä perunavaot ja sato oli todella runsas. Pieneliöiden määrä runsastui räjähdysmäisesti ja biologinen aktiivisuus kasvoi hurjasti.

Kasvukauden aikana katetta lisättävä

Vaikka maahan olisikin lisätty edellä mainitulla tavalla runsaasti pehmentävää orgaanista materiaalia, pitää silti koko kasvukauden lisätä pinnalle katetta. Moisen myllerryksen aktivoima pieneliöstä on tosi nälkäistä ja jos sille ei tarjoa koko ajan hajotettavaa, se nääntyy eikä muutoksia synny. Itse käytän aina saadessani merilevämörskää, eli rakkolevää (rakkohauru nyk.), jonka seassa on järviruokoa, simpukankuoria, pieniä kaloja ja mitä nyt meren tuomassa massa sattuu olemaan. Raaka-aineen saan kummisetäni mökin pihasta.

Lavakaulusviljelmän multaresepti

 Kunnon perustus auttaa koko kasvukauden

Olin kuvaamassa Omasta maasta hankkeen Lavakaulusviljelmä-webinaaria Toejoen Taimialassa, jossa hortonomi Jarmo Lainiala Satakunnan puutarhaseuran edustajana toimi opettajana. Hänellä on 30 vuoden ura taimitarhassa ja näitä oppeja saimme webinaarissa kuulla.

Multaa voi kierrättää

kunhan huolehtii lannoituksesta kasvukauden alussa riittävästi. Kasvin juurien jäänteet eivät haittaa. Ne maatuvat kyllä ja lierot syövät niitä mielellään.

Kompostia ja vähäravinteisempaa multaa kannattaa sekoittaa ensin erillisessä astiassa, josta sitten lapioi lavakaulukseen.

Lannoitus ja mullan parannus on tärkeää. Tässä multaresepti kaksikerroksiseen lavakaulusviljelmään.

Kalkitukseen webinaarissa käytettiin hidasliukoista raekalkkia.

Pohjalle voisi laittaa ensin kaikkea roipetta, kuten risuja, kasvimassaa ja muuta, vielä kompostoitumatonta orgaanista massaa.

Samaan lavakaulukseen voi kylvää ja istuttaa monia eri asioita. Papua, perunaa, tilliä, korianteria ja samettikukkaa. Voi hyödyntää kumppanuuskasviajatteluakin.

Heti kylvöjen ja istutusten jälkeen näytti tältä. Pavut ja perunat ovat nyt vielä mullaan alla, kasvua vasta odotellaan parin viikon päästä, lämpötilasta riippuen.

Webinaarin kuvaukseen pitää varautua, mutta aina ei riitä edes tuplavarustus. Tällä kerralla piti loppuosa kuvata käsivaralta puhelimella. Onneksi nykytekniikka sallii monenlaisia sovelluksia ja pääasia, että webinaari saatiin jatkumaan tietokoneen tietoliikenneongelmasta huolimatta.