Riittääkö voimat kuokkimiseen?

Tiivistyneestä maasta ei tykkää kasvit eikä puutarhuri

Muistan elävästi kaksi erityistä kertaa, kun olen miettinyt, miten kovaa maa voikaan olla. Ei meinannut riittää käsivoimat ja kuokka, että olisi saanut perunat nostettua maasta. Ensimmäinen kerta oli kotipihassa, kun olimme kaivaneet pihaan asennettavien kiipeilytelineiden turvahiekka-alueen ja kärränneet saven laajennetulle kasvimaalleni. En ymmärtänyt lainkaan, että rakensin lähes sementtisen kasvimaan itselleni. Karu totuus selvisi ensimmäisenä kasvukautena. Perunamaa oli aivan kivikovaa. Onneksi olin jo silloin intohimoinen kompostoija. Ongelmana vain oli, että oman perheeni ja äiditi biojätteet eivät riittäneet ns. mihinkään. Tovin pohdin ja tartuin puhelimeen. Rekrytoin pari perhettä biorinkiin mukaan. Se oli hyvin aktiivinen talvi, sillä kompostoin 11 aikuisen ja 4 lapset biot. Kompostorin kapasiteetti oli melko äärimmillään, mutta selvisin siitä. Tehosatsaus maanparannukseen kannatti, sillä seuraavana kasvukautena maa oli jo olennaisesti kuohkeampaa. Nyttemmin maa on jo runsasmultaista kaikkialla pihassamme.

Palstamme Hevosluodossa oli myös hyvin savista alussa, ja siellä oli kokemani toinen kerta, kun sato oli tosi raskasta nostettavaa. Sinne ei pystynyt viemään samalla tavalla hurjaa määrää kompostia, vaan oli keksittävä muita ratkaisuja. Ratkaisuiksi tulivat naapurin lehti-/nurmikkojätekomposti, joka oli parissa vuosikymmenessä todella iso kasa. Käytännössä siitä tuli kaksi 800 litran säkkiä täyteen. Lisäksi sain hevostilalta pilalle menneitä olkipaaleja peräkärryllisen kahtena vuotena. Tämän kaiken sekoitin pintamaahan, ja kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, melkoista "sotkua" maa oli sen jälkeen. Nämä isot sekoitukset joutuu tekemään jyrsimellä, vaikka muuten vältänkin kaikenlaista maan muokkausta. Joskus on vain pakko, jotta muutosta saa riittävän nopeasti aikaiseksi. Tuohon sotkuun olikin sitten jo ihan helppo tehdä perunavaot ja sato oli todella runsas. Pieneliöiden määrä runsastui räjähdysmäisesti ja biologinen aktiivisuus kasvoi hurjasti.

Kasvukauden aikana katetta lisättävä

Vaikka maahan olisikin lisätty edellä mainitulla tavalla runsaasti pehmentävää orgaanista materiaalia, pitää silti koko kasvukauden lisätä pinnalle katetta. Moisen myllerryksen aktivoima pieneliöstä on tosi nälkäistä ja jos sille ei tarjoa koko ajan hajotettavaa, se nääntyy eikä muutoksia synny. Itse käytän aina saadessani merilevämörskää, eli rakkolevää (rakkohauru nyk.), jonka seassa on järviruokoa, simpukankuoria, pieniä kaloja ja mitä nyt meren tuomassa massa sattuu olemaan. Raaka-aineen saan kummisetäni mökin pihasta.

Kevät tulee syksyn jälkeen, kohta pääsee hommiin

Kevään siivouksia tulossa

Vuodet eivät ole veljeksiä, vai pitääkö sanoa sisaruksia, sillä aina ei talven jäljiltä löydy yhtä paljon, jäiden rannalle tuomaa, rakkolevää. Tämän vuoden satoa en ole päässyt vielä katsastamaan. Tällä hetkellä on niin pahat tulvatkin, että eipä ole rannoille asiaa levätilannetta selvittämään.

Vadelmien vanhat, satoa tuottaneet varret katkaistaan ja uusia varsia harvennetaan, jotta sato on isoa marjaa, eikä sellaista pienen pientä söhröä. Katkaisen myös latvat, jotta haaroittuminen voimistuu eikä sato ole liian pitkien varsien päässä. Johan siinä varret taipuu poikki, vaikka millaisia tukia laittaisi. Tämän neuvon kuulin vuosia sitten anopin tutulta, jolla oli huikeat vadelmarivit. Myöhemmin olen voinut todeta, että niin tekevät ammattiviljelijätkin.

Mansikkamaalta harjataan vanhat kuihtuneet kasvinosat ja leikataan mahdollisesti syksyllä jääneet rönsyt. Rönsyt voi istuttaa sitten uuteen paikkaan valeistutukseen odottelemaan myöhemmin perustettavaa mansikkamaata. Niiden ei ole tarkoitus tuottaa satoa, vaan vahvistua ja kasvaa vähän isommiksi ensin.

Ehdoton ykkönen puutarhassa!

Meren viljaa, rakkolevää! Mikään ei vedä vertoja rakkolevälle! Keväällä lämmenneeseen maahan levitettynä suojaa kuivimmallakin kesällä maan liialta kuivumiselta. Suolat ovat huuhtoutuneet talven aikana jo riittävästi, eikä aiheudu haittaa kasvustoille. Näin olen todennut lähes 20 vuoden kokemuksella.

Kuivuttuaan pinnalla merilevä on pesusienen tavoin valmiina vastaanottamaan vähäisenkin yökasteen tai tihkusateen ja säilöö pienimmätkin vesipisarat uumeniinsa. Sieltä se vähitellen taas kulkeutuu maahan ja lierot kavereineen saavat sekä ruokaa, että turvatun kosteuden elinympäristölleen.

Rakkolevän mukana tulee kortta ja muuta tikkua ja simpukankuoria, mutta ei haittaa, Kukin niistä on yhtä tärkeä osa katetta kuin rakkolevä. Simpukoista vapautuu pikku hiljaa ravinteita ja tikut pitävät pinnan kuohkeana.

Kuten jo arvata saattaa, taas on kauppa, jossa kaikki voittaa. Kummisedän nurmikolta poistuu kevätsiivouksena talven sotkut ja palsta saa oivaa katetta ja lieronruokaa.

Toisen roska on toisen aarre....

Porissa Yyterin rannalla on ongelmana rantaan jäävä levä tällaisina vuosina, kun ei tule vahvoja jäitä mereltä puhdistamaan rantaa levästä ja leviävästä heinäkasvustosta. Mukana on myös rakkolevää. Otin yhteyttä Porin kaupunkiin ja kyselin, onko luvallista hakea levää puutarhaan. Toistaiseksi kukaan ei ole vielä kertonut vastausta, vaikka paikallislehdessä oli oikein artikkeli, että levä on iso ongelma dyyneillä.

Kuivimpanakaan kesänä multa ei kuivu merilevän alta. Yön kaste imeytyy levään kuin pesusieneen ja varastoi veden kasveille maahan käytettäväksi.

Märkää tummaa multaa näkyy alla, vaikka kyseinen kesä oli kuuma ja sateeton.

Aivan leväperäistä touhua....

Kevään siivousreissu tehty

Ja iso lasti rakkolevämerikaislasimpukkamörskää odottaa katteeksi pääsemistään. Levää kerätessään on hyvä muistaa, että myös rantakäärmeet tarvitsevat näitä kasoja, pesimiseen nimitäin, eli kasoja on hyvä jäädä rantoihinkin.