Kimalaisia odotellessa

 Kimalaisia ja muita on hirmuisen vähän vielä

Nykyään kimalaisen pörinä on yksi vahvimmista mielikuvista, jotka tuovat kesän mieleeni. Tänä vuonna ilmeisesti yöt ovat olleet vielä niin kylmiä, ja olihan juuri ihan pakkastakin, että pörriäiset eivät ole vielä sankoin joukoin liikkeellä.

Pari vuotta sitten löysin auringonkukasta kimalaisen, jolla luulin olevan jokin hätänä. Se heilutteli jalkojaan ihan kummallisiin suuntiin. Ajattelin, että sillä olisi jokin pieni haituva jäänyt jalkoihin jumiin ja se olisi yrittänyt irrottautua haituvasta. Siirsin se varovasti toiseen paikkaan ja sehän pelmahti saman tien lentoon. Jotenkin ymmärsin, että olikin ehkä vain suojautumistoimenpide, jotta ei näyttäisi niin houkuttelevalta syötävältä. Tässä video, kun siirrän kimalaista.

Latva-artisokat ovat myös hyviä hyönteisten houkuttelijoita.

Herneen ja härkäpavun viljelyyn uudet oppaat

 Hukka-hankkeen tuotoksena oppaat meidänkin käyttöömme

Yleishyödyllisten julkisrahoitteisten hankkeiden tuotokset ovat myös meidän kotipuutarhureiden käytössä ihan ilmaiseksi. Vaikka kohderyhmänä ovatkin alun perin ammattiviljelijät, voi kotipuutarhurikin saada opastusta samoista neuvoista.

Täältä löytyy herneelle opas. 

Ja tässä härkäpavulle opas.

Kateviljelyn helppous näkyy näistä kuvista

 Juuret nousevat ehjinä helposti

Rikkaruohojen kitkennässä ei tarvita työkaluja. Maan kuohkeus ja katteen vaikutus juuriston kasvutapaan vaikuttaa siten, että kasvi ei joudu haaroittamaan juurtaan moneen suuntaan. Palstoillani oli aluksi erittäin paha ohdakeongelma. Muita rikkakasveja ei paljonkaan mahtunut mukaan. Katteiden avulla ohdakkeesta pääsee eroon. Kitkentä pitää tehdä siinä vaiheessa, kun kasvi on sen varren vahvistunut, että maan päällinen varsi ei mene poikki, kun siitä vetää. Sormilla kannattaa ottaa kiinni ihan tyvestä. Nostamista ei saa tehdä yhtäkkisellä nykäisyllä, vaan hallitulla sitkeällä vetämisellä. Ensimmäisenä vuonna juuret ovat vielä jonkin verran tiukassa ja katkeamisia tapahtuu, mutta mitä kauemmin kateviljelyä ja muokkaamatta viljelyä on tehnyt, sitä helpommin juuret irtoavat ja sitä vähemmän on kitkettävääkään. Kun juuret saa kokonaisina, uutta kasvua ei synny. Ja jos sattuu juuri katkeamaan, ei se ole katastrofi. Uusi kasvu kitketään ennen kuin kasvi on ehtinyt vahvistaa juuren elinvoimaa yhteyttämällä. Juolavehnällä tähän on helposti sanottu heti; kun on enintään 4 kasvulehtiä. Tätä oikeaa kitkentähetkeä kutsutaan kompensaatiopisteeksi.

Juolavehnää tai ylipäätään mitään pitkää maajuurta kasvattavaa rikkaruohoa ei missään nimessä kannata alkaa repimään keskellä kesää. Maa on yleensä sen verran kuivaa ja satoa on laajalti kasvamassa, eli kitkentä on hoidettava silloin nimenomaan kompensaatiopiste-ajatuksella. Paras hetki on sen sijaan syksyllä sadonkorjuun jälkeen, kun ei enää vahingoita satokasveja ja maakin on yleensä sateiden jäljiltä kohtalaisen märkää, eli juuret irtoavat vielä helpommin. Maata kannattaa kevittää talikolla ja edetä juolavehnän juuren mukaisesti. Lopulta saa nostettua pitkän juuren, eikä maahan jää palasia tuottamaan uutta kasvustoa. Tällä tekniikalla olen saanut kasvimaan juolavehnävapaaksi, eikä työmäärä ollut iso. Parina vuonna kuin tämän tekee huolellisesti ja ne vähäiset uudet taimet keväällä nyppäsee ennen kuin on 4 lehteä, juuri näivettyy ravinteettomaksi, eikä uutta kasvustoa enää synny.

Tässä palstan alkuajalta, kun ensimmäisen kerran alettiin vanhaa pellonpohjaa raivaamaan meidän käyttöömme. Silloinkaan en tuonut palstalta mitään pois, vaan kaikki rikkaruohomassa kompostoitiin suurissa säkeissä mullaksi. 

Oma parsakaali on ihan eri kaali

 Maku on suussa sulavaa myös lapsille

Oletko aina inhonnut parsakaalia? Muistaakseni eräs julkisuuden henkilö totesi virassaan, että hänen ei tarvitse enää syödä parsakaalia. Lausahdus on jäänyt mieleeni, sillä jo silloin harmistuin sen aiheuttamasta mainehaitasta parsakaalille. Kaalilla ja kaalilla voi nimittäin olla hyvinkin isot erot maussa. Kaupasta kun ostaa tuoretta parsakaalia, se on yleensä sellainen "käsivarrenpaksuisen" varren päässä oleva kuivahko kukintomötikkä. Väri on mattainen vihreä. Ei ole pienintäkään häivähdystä tuoreuden viherryksestä. Ei siis kumma, jos makukin on tunkkainen. En voi moittia ketään, joka siitä ei tykkää.

Jos saat maistaa kotipuutarhassa kasvatettua tuoretta parsakaalia, olen aivan varma, että kysyt, onko tosissaan samasta kasviksesta kyse. Maku on kerta kaikkiaan niin erilainen. Meillä kotona kevään ensimmäiset parsakaalit jaetaan hyvin tarkkaan vaa'alla punniten: kaikille saman verran. Kukintoa ei ole pakko edes kypsentää, jos kypsennystä haluaa, riittää hyvin nopea lyhyt kuumennus, sen verran, että saa haluamansa voin sulamaan pinnalle.

Taimet kannattaa malttaa istuttaa riittävän harvaan, sillä leveyttä kasvit vaativat. Yläkuvan kasvi on kasvanut liian lähellä naapuriaan. Ei se tietenkään makua haittaa, mutta kukintojen kokoon kylläkin.

Jos et ole vielä laittanut siemeniä maahan, suosittelen sen tekemistä tai osta valmiita taimia. Verkon tai harson tarve on ilmeinen, jotta kaalien tuholaiset eivät pääse apajille. Yläkuvan lehdissä näkyy vähän nakertamisen jälkiä. Harsossani oli vähän aukkoja, joista tunkeilijat pääsivät taimille.