21.5.2024

Tasapuolisuuden vuoksi rivitalo myös siileille

 Linturivari ollut jo monta vuotta

Opin koiraystävältä, eli koirien kautta tutuksi tulleelta ystävältä monta vuotta sitten, että varsinkin pikkuvarpuset osaavat pesiä lähekkäin olevissa pöntöissä. Silloin rakensimme ja asensimme talomme seinään linnuille rivitalon, joka on ollut ahkerassa majoituskäytössä joka vuosi. 

Tänä vuonna samainen ystävä laittoi alueemme Fb-ryhmään, että onko jollakin tarvetta siilirivitalolle, kun heiltä on siilit kadonneet. Mietimme hetken ja laitoimme viestin, että meille kyllä vielä yksi rivitalo mahtuisi vallan mainiosti. Tänään sitten teimme siirtokuljetuksen. Harvapa on rivitaloa kottikärryillä kuljettanut 😁.



Tiedämme, että lähistöllä on siilejä, sillä naapurimme ruokkii niitä myös kesäisin. Koiramme myös tuoksuttelee leikkimökin alustaa siihen malliin, että taitaa siilejä  tepastella. Toivottavasti ajoissa tuotu talvipesä houkuttelee talvehtijoita. Laitamme sinne pesätarvikkeita eli pehmikkeitä ja kuivikkeita. Alue pysyy aina kuivana, eli ei ole mahdollista kevättulvahäiriöt. Hopeakuusi myös suojaa varmaankin vähä kovimmilla pakkasilla.


Rivitalo on jykevää lautaa, eli kestää varmasti vuosia. Katto on hienosti vesitiivis huopakatto ja seinien alareunat on suojattu kosteudelta huopakattomateriaalilla. Sisällä on asianmukaisesti kaksi osastoa, kummassakin asunnossa, eli kaikki pitäisi olla kohdillaan. Nyt vain asukkeja odottelemaan.



Linturivitalo näyttää tältä. Vieressä on melko suuri kirsikkapuu, joka tarjoaa valtavasti hyönteisruokaa aivan pesän läheisyydessä. Samoin vieressä on kateviljellyt kasvimaat ja apupuutarhurin kukkapuutarha, eli hyönteistä löytyy myös maasta. Ehkä olosuhteet ovat olleet hyvät, sillä joka vuosi näissä on yleensä vähintään kolmessa pesässä asukkaat. Pihapiirissämme 30*30*30*30m2 tontillamme on nyt 14 pesää, eri linnuille mitoitettuna. Suuri asuntotarjonta lisää mahdollisuuksia erilaisiin asukkeihin. Tänä vuonna pesii ensimmäistä kertaa kirjosieppo. Aiemmin niitä on ollut vain pihassamme ruokailemassa.


19.5.2024

Hylje sylkee maitohorsmaa

 luonnonkukkapenkissäni


Edesmennyt anoppini oli savitaiteilija. Meillä on pihassa paljon savesta tehtyjä eläimiä. Tämä hylje kuuluisi oikeasti olla vesiaiheessa sylkemässä vettä, mutta meillä hän istuu maitohorsmakukkapenkissä. Tänä vuonna horsma on päättänyt kasvaa siis suusta ulos. En vain ymmärrä, miten sen alle on voinut mennä siemeniä, sillä se on ollut paikallaan koko ajan. 

Takana on lehvätyttö, jonka hattu kuuluisi olla myös vesiaiheessa suihkulähteenä, mutta meillä se on nyt näemmä maitohorsmalähde.



17.5.2024

Maissia pakkaseen ensi talveksi

 Esikasvatus alkanut



Oletko kasvattanut koskaan maissia? Nyt kannattaa kokeilla. Olen pakastanut useana vuotena maissia ja se on todellakin vaivan arvoinen. Oma maissi on riittävän makeata vaikka suoraan korjattuna, ilman käsittelyjä. Toki pitää odottaa, että se on täysin kypsynyt ensin. Talveksi pakastan maissit käsittelemättä mitenkään, pusseissa. Voi laittaa monta tähkää samaan pussiin ja ottaa sitten haluamansa määrä käyttöön. Riippuen ajasta, sulatan ensin pöydällä tai laitan jäisenä uuniin. Joskus kiedon folioon ja laitan voinokareen kääröön. Joskus kypsennän uunissa ritilävuoassa ja laitan voisulaa päälle muutaman kerran. Syömme ne joko haukkaamalla tai riivin siemenet veitsellä, jolloin jyvät voi syödä haarukalla muun ruuan ohessa. Alla vanhoja satokuvia pari.






Olen kirjoittanut aiemmin maissikasvatuksistani. 

https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2019/08/maissin-tahkat-alkavat-jo-tayttya.html

https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2019/07/maissi-kasvaa-ja-vetta-onneksi-riittaa.html

https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2019/06/maissin-kehitys-hyvin-varhaista-tana.html

https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2019/06/maissi-sai-katteen-ja-vahan-muutkin.html

https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2019/05/maissi-hyvassa-kasvussa-ainoa-harmi-on.html

15.5.2024

Oravalle pesäpehmikkeitä

 osmankäämistä



Moni on varmaankin lukenut uutisia, miten hiukset, langat ja pitkä koirankarvat voivat olla vaarallisia linnuille. Sittemmin luin, että nämä tapaturmat ovat tosi harvinaisia. Meidän koiran karva on onneksi niin jäykkää, nyppien trimmattava, että sitä ei saa kietoutumaan edes yrittämällä. Monesti käy niin, että kun yhdessä mediassa on tällainen varoitusuutinen, se leviää kulovalkean tavoin ja lopulta tulee olo, että lähes joka pesässä poikaset kuolevat hiuksiin kietoutuneena.

Tykkään talvella osmankäämeistä. Ne ovat jotenkin hienoja koristeita talvisilla ojilla, varsinkin kaupunkialueella, kun oikein muita talventörröttäjiä ei jää pystyy julkisille alueille. Käymme koiran kanssa paljon lenkeillä peltojen reunoilla, joissa on paljon nimenomaan osmankäämiä. Muistelin, että ne räjähtävät valtavaksi pumpuliksi aikanaan. Keräsimme pihaamme nipun näitä patukoita. Ajattelin ensin, että siemenistä olisi linnuille ruuaksi, mutta ei niitä kukaan käynyt syömässä. Nyt keväällä, kun sade ja tuuli on moukaroinut patukoita, ne ovat nyt räjähtäneet ihan pumpuliksi. Istuin aamiaisella, kun huomasin oravan ahertavan. Pesä on ilmeisesti aika lähellä, koska kerätty aines kulkeutui nopsasti pesään ja orava saapui aina uudelle hakumatkalle. Tässä video paketoinnista.