Muista tyhjentää kompostisi viimeistään marraskuussa

 Muuten uhkaa usein täyttyminen talvella

Taidetta kompostin sisäkannessa.

Olen jo monena vuotena noudattanut sääntöä, että marraskuussa pitää tyhjentää komposti. Tänä vuonna rytmi vähän muuttui, kun uuteen kasvihuoneeseen menee loputtomasti kompostimultaa. Sinne laitettavan massan ei tarvitse olla valmista, riittää, että se ei enää houkuttele jyrsijöitä.

Kaksi kompostia rinnan ja suojasilta väliin tyhennyksessä.

Ei varise kompostia väärään paikkaan.

Siisti homma.

Aloitimme apupuutarhurin kanssa tänään syystoimet. Ensimmäinen asia oli, että muhituskomposti tyhjennettiin kasvihuoneeseen ja täyttökomposti siirrettiin muhituskompostiin. Rutiineihin syksyllä kuuluu aina lisäksi se, että kompostien jyrsijäturvallisuus tarkistetaan ja kompostin alta otetaan ravisseet mullat pois.

Tyhjennyksessä tarkistetaan, että ei löydy aukkoja jyrsijöille

5 mm reiät ruostumattomassa teräslevyssä estävät hiiret ja muut.

Seinien pitää olla myös ehjät ja kaikki saumaukset.

Täyttökompostin alla on tiilet. Väleissä urat, jotta ilmankierto on taattu.

Muhituskomposti on laattojen päällä ja pienet urat niiden välissä.

Tällä kertaa täyttökompostikin oli jo niin maatunutta, että sen olisi voinut laittaa suoraan kasvihuoneeseen, mutta ajattelin, että on varmastikin ihan hyvä muhittaa sitä vielä hetki. Kääntämisen jälkeen lämmöt nousevat yleensä vielä ylös ja se on hyväksi massan hygienisoitumisen takia. En tietenkään halua uuden kasvihuoneen multaan mitään tautiriskiä.

Ei houkuttele jyrsijöitä, mutta maatuu vielä lisää muhituksessa.

Tyhjennyksen yhteydessä haen aina naapureiden kompostitynnyrit, vaikka olisin ne ihan hiljan tyhjentänyt. Mitä enemmän saa biomassaa kerättyä, kun aloittaa ihan tyhjästä kompostista, sitä tehokkaammin prosessi alkaa ja kuumentuu hyvin korkeisiin lämpötiloihin ja hygienisoituminen hoituu.

Uudet biojätteet ladattu ja kuivikkeita päälle.

Lopuksi juurikkaiden naatteja maasta kotiloita houkuttelemasta.

Parin päivän päästä kansi mene jo helposti kiinni.

Inkivääristä tuli totta tänä vuonna

 vaikkakin ihan pikkiriikkisenä

Inkivääriä omasta maasta.

Inkiväärin kasvattaminen on hauskaa, mutta mutkikasta. Aloitus on kovin helppo. Imeyttää luomuinkiväärin juurakot vedessä, pilkkoo osiin, laittaa multaan ja kastelee aina kuivahtamisen jälkeen. Tämän jälkeen alkavat haasteet. Vihannespunkki on ihan hulluna herkullisiin vihreisiin varsiin. Maasta nousseet varret on heti suojattava harsolla. Kasvu on nopeaa ja harsotunnelia pitää nostaa harva se päivä. Kevät herättelee lämpöä ja maasta tulee istutuslämmintä, a eikun vaan itäneet juurakonpalat maahan. No niin, nyt sitten menee aina pieleen tämän jälkeen

Joko tulee keväthalla, joka palelluttaa huolimattoman puutarhurin kasvukset tai kevätaurinko ja tuuli ovat liian vahvoja ja tappavat kasvaneet alut. Niin siinä aina käy, kokeile huviksesi!

No, niin kävi viime keväänäkin ja olin varma, että menetin satotoiveet, Mutta arvaas mitä. Tänään kun kaivoin ituvalkosipulien miljoonapenkin ylös, sieltä löytyi kevään istutuksista kasvaneita juuria. Ei isoja, mutta niin upean värisiä. En ole ikinä tiennyt ja nähnyt, miltä oikeasti tuore inkivääri näyttää.

Osasta istutusjuurista oli ryppäänä pieniä alkuja.

Tämä on niin hauska uusi kokemus, että varmasti jatkan kasvatusyrityksiä. Aion biohiilettää maan, johon seuraavaksi istutan kasvaneet alut, niin ainakin kosteutta ja ravinteita riittää.

Syksyn juttuja

 Valkosipulien istutus

Omasta sadosta istutukseen suurimmat kynnet.

Meillä on ollut jo monta vuotta tapana kasvattaa omat valkosipulit. Maun ja hauskan harrastuksen lisäksi itse kasvatetuissa valkosipuleissa on kaksi asiaa, joista en pysty sanomaan, että mihin ne perustuvat. Ensimmäinen näistä on, että ne eivät laukaise migreeniä, kuten kaupan tavanomaisesti viljellyt tekevät. Toinen asia on, että vaikka omia valkosipuleita söisi miten paljon, niistä ei tule ihon läpi sitä sellaista aivan kamalaa hajua.

Suurista kynsistä tulee hyvä sato.

Monta vuotta sitten perustettu itusipulipenkki oli aivan pahuuden vallassa, eli rikkaruohoissa. Ne ovat keväällä niin hentoisia, että miljoonapenkistä oli vaikea kitkeä rikkaruohot ja loppukesästä tilanne oli menetetty. Viime syksynä otimme sieltä jokusia oikeaan valkosipulimaahan. Tänä vuonna päätin purkaa miljoonapenkin kokonaan. Talikoin koko maan, otimme sipulit talteen ja erittäin huolellisesti kaikki rikkaruohot kompostiin.

Tämän syksyn valkosipulipenkki perustettiin kesän maissimaahan. jätin pohjalle hakettimella murskatut maissinvarret ja laitoin miljoonapenkistä kaivetun mullan päälle. Päätin tyhjentää sen kokonaan ja ottaa mullan uuteen maahan, sillä aina käy niin, että sipuleita jää huomaamatta ja lopulta valkosipuleita kasvaa kaikkialla. Mullan päälle laitoin ladattua biohiiltä ja sekoitin sen kevyesti maahan.

Ladatut biohiilet maahan.

Valkosipulin kynnet istutettiin tähän biohiiletettyyn multaa ja päälle päätin laittaa tänä vuonna pussimultaa, Biolanin mustaa multaa. Tähän oli kaksi syytä. Uuden kasvihuoneen kasvualustan rakentamiseen on mennyt kaikki uusi kompostimulta ja muualla ei ole multaa otettavaksi. Oli vähän niin kuin pakkorako. Onhan tästä se hyöty, että keväällä ei ole vanhasta mullasta kasvamassa heti rikkaruohoja into piukassa.

Valmista tuli.

Valmista tuli ja hyvä mieli. Nyt saa valkosipuleiden osalta talvi tulla. Keväällä penkki saa runsaasti kompostimultaa päälleen. Biohiili auttaa kosteudenhallinnassa, sillä kevään lumien sulamisvedet pääsevät imeytymään hiiliin ja niistä riittää vesivarastoa pitkään keväälle. Maa on runsasmultaista muutenkin, koska kaikki oma multani on kompostista tullutta. Jättisuuria kynsiä laitoin 32 kpl, normaalikokoisia 40 kpl ja yksivuotisia itusipuleita noin 55 kpl.

Omenat sadonkorjuussa

 Mehua, hilloa, siivua ja suttua

Pestyt ja kairatut omenat odottamassa.

Meillä on perheomenapuu, joka on noin 20 vuotta vanha Kasvuolosuhteet olivat alkuaikoina melko rankat, sillä aurinko porotti täydeltä taivaalta ja maa taisi olla useammin rutikuivaa kuin jotain muuta. Leikkaamisesta ei ollut tietoakaan ja satokin lähinnä vihjailevaa, eli ei mitään syötävää moneen vuoteen. Ötökät porasivat reikiä, raakileet putosivat maahan tai jotain muuta oli vikana, eikä syötävää syntynyt. Puu oli lähinnä hyönteisten ilona keväästä syksyyn ja kai siinä talvehtimistakin on tapahtunut pienissä koloissa.

Keväisin on ollut tavattoman hienoa seurata, kun linnut hakevat koloista ruokaa. Orava käy popsimassa kukintoja. En tiedä, syökö jotain kirvoja tms. kukkanuppujen kanssa, vai onko keväällä kenties muu ravinnontarve suuri talven jäljiltä.

Ehkä muistat, että olen panostanut pihamme monimuotoisuuteen jo monta vuotta, linnunpönttöjä on pienellä tontillamme aivan valtavasti ja hyönteishotelleja nököttää siellä sun täällä. Ehkä nämä toimet ovat vihdoin alkaneet tuottamaan tulosta, sillä kahtena vuotena on tullut hyvä sato. Ensimmäisellä kerralla en ehtinyt satoa korjaamaan muista syistä, joten tämä toinen vuosi on nyt ensimmäinen, kun sato oikeasti säilöttiin kunnolla.

Meillä ei juoda sokerimehuja, joten mehumaijalle ei ole käyttöä. Puumme on iästään huolimatta melko pieni, joten meille iso sato on kuitenkin mehupuristamolle aivan liian pieni erä. En siis voi viedä omenoitamme tuoremehuasemalle. Omenahilloa kuluu jonkin verran viilin, rahkan ja puuron kanssa. Omenapiirakkaa ei juurikaan tule yhtä kertaa enempää syötyä. Näillä rajoituksilla siis tein säilöntäurakkani.

Omenamurskaa odottamassa puristamista.

Omenamurska puristimessa.

Puristaminen alkamassa.

Puristamisen jälkeen massa kuivuriin.

Mehun säilöntä pastöroimalla.

Hedelmien murskaaminen käsikäyttöisellä murskaimella.

Pastöroitu mehu pullotettuna lasipulloihin.

Loput omenat kuivurissa siivuina.

Puristettu mehu valuu pastörointikattilaan suoraan.