Näytetään tekstit, joissa on tunniste peas. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste peas. Näytä kaikki tekstit

13.7.2019

Papujen jälkikylvö palstalla näyttää nyt tältä


Tiukkaa tekee, että ehtii mitään satoa tulla enää


Ensimmäisestä kylvöstä itäneet ja kasvuun lähteneet härkäpavut ovat todella terhakoita, mutta eipä niistä muutamista taimista ole sadon tuottajaksi oikeasti.


Uudet taimet ovat pikkiriikkisiä. Ei taida tulla pavun papua näistä, valitettavasti.





Näihin tulee vielä ihan varmasti kunnon palot ja satoa, mutta ei riitä kovin pitkälle ruuaksi.









11.7.2019

Nurmikko on ravinnesyöppö ja kova kilpailija


Pihaan sijoitetut pavut pulassa


Kasvihuoneessa taimetetut pavut ovat olleet tiukassa paikassa pihassa tilapäiskasvualalla. 

Kevyesti muokattu nurmipohja on näyttänyt kyntensä ja pavut ovat olleet nujertumassa kisassa. Nykyajan pensaspavut ovat paljon heikompia kilpailijoita kuin peltoviljelyyn tarkoitettu Sampo-härkäpapu sekä Walesta ostettu rautakautinen härkäpapu ja victorian aikainen herne.

Avuksi olen laittanut Arvo-luomulannoitetta ja ruohosilppua, mutta ei ole auttanut. Nyt viimeisenä oljenkortena laitoin kompostikatteen.


Muutamassa taimessa on tummemmat lehdet.




Ihan nälkiintyneitä!




Ehkä nämä vielä vahvistuvat!




Rautakautinen härkäpapu on ihan kunnossa.




Sampo-härkäpapu on myös vahvana.




Victorian aikaiset herneet ovat kohtalaisia. Erona nykyajan herneisiin on huomattavan suuri määrä tartuntakärhöjä.




Kasvimaalla kasvavat pensaspavut ovat aivan eri kokoa ja näköä. Harvaan istutetut taimet ovat täyttäneet koko kasvualan ihan täyteen.





1.7.2019

Hellettä, kuivaa, kylmää, sadetta, ainakin on ollut vaihtelevaa

Kesäkuun sää on ollut yllätyksiä täynnä

Taas on nopeasti aika kulunut ja heinäkuun yhteiskirjoitussarja jatkuu. Kirjoittelemme kauden etenemisestä ja resepteistä mahdollisesti.


Suojaisinko harsolla, pitääkö käydä kastelemassa kasvihuoneessa, onko sadevesitynnyrit taas täynnä, pitääkö laittaa valoverhoa verkoksi.... 

Monenlaista suojausta on tarvittu tänä vuonna, ja silti on päässyt vahinkoja syntymään. Moni puhuu ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksista. Ei voi tietää kaikkien luonnonoikkujen syytä kulloinkin, mutta selkeästi ovat vuodet erilaisia. Palstanaapurin kanssa juuri tänään juteltiin, että tuulisuus on jotenkin lisääntynyt. Tuuliseinien ja -katkojen tekeminen on tullut ihan välttämättömäksi. Itsekin taidan tehdä vielä toisen raparperiseinän pysäyttämään tuulia ja muodostamaan suosiollista mikroilmastoa.

Onneksi kuitenkin päällimmäisenä pysyy hyvä mieli omasta sadosta ja mukavasta tekemisestä. Niin kauan kuin ei harmita puutarhurointi, niin kauan sitä kannattaa jatkaa.

Usein näkee ohjeena, että ei kannata kerätä nurmikolta leikkuujätettä, sillä se köyhdyttää nurmikon. Olen sen kyllä todennut ihan käytännössäkin todeksi, mutta jostain syystä palstalla ei käytävät näivety, ei sitten millään. Olen monet vuodet kerännyt kaiken kasvun katteeksi. Leikkaan käytävät todella lyhyiksi, ja silti kasvu on ihan hurjaa. Milloinkahan ne näivettyvät?????

Nyt näyttää palstalla jo vähän tutummalta. En ole tuntenut maita omakseni, kun katetta ei ole ollut riittävästi, vaan kasvustot ovat olleet liikaa mulloksella. Olen syyttänyt mullosta ötökkäharmeista mielessäni, mutta ilmeisesti nyt on ötökkäinen vuosi.


Sipuleilla oli kesäkuun puolivälissä hyvässä mallissa katetilanne.




Ja kohta edellisen kuvan jälkeen sain levätkin leviteltyä, näkyy kuvassa alapuolella.






Perunat on kylvetty harvempaan kuin aiemmin ja käytävillä oli kesäkuun puolivälissä vielä katevajetta. Taimilla oli katetta kohtuullisesti. Ja onneksi vielä levääkin riitti osalle niistä.




Levää levitettynä.





Epätoivoinen yritys  harhauttaa sitä hernekärsäkästä ruohosilpulla.... vaikka herneet taisivat olla menetettyjä jo tässä vaiheessa.




'Harhautus ehkä onnistui osittain, sillä joitakin taimia lähti kasvuun tämän jälkeen. Taimen takana näkyy levää levitettynä porkkanoiden riviväleihin.





Tein kyllä silti täydennyskylvön "mansikkamaan" kohdalle hajakylvönä, tai siis siihen, johon piti tulla mansikkamaa. Tavoitteena sekä peittää kasvustolla maa, että kerätä typpeä typensitojien avulla jo valmiiksi maahan mansikoita varten.


Vadelmasato näyttää tulevan ihan hyväksi.




Täältä löydät muut kirjoittajat taas tälläkin kertaa:





23.6.2019

Papujen täydennyskylvö huonosti itäneiden paikalle

Papujen omavaraisuus on jotenkin iskostunut päähäni


Oli ihan melkein katastrofi, kun huomasin, että palstalla ei kertakaikkiaan pavut itäneet tänä vuonna. Ei, vaikka lajikkeita oli monia, eli ei ollut vain jonkin yhden pussin tai siemen erän ongelma. Joku muu oli vikana. Vettäkin tuli heti kylvämisen jälkeen vaikka kuinka paljon, eli kuivuus ei voinut vaivata. En ymmärrä, mikä meni pieleen.

Palstanaapurini ehdotti, että en muistanut ohjeistaa puolisoani. Hän nimittäin kylvi pavut tänä vuonna. En muistanut kertoa, että "pitää laittaa oikea puoli ylöspäin ja vielä sopivasti ilta-aurinkoon päin". No en muistanut en, ehkä ensi kerralla... tai sitten kylvän itse.

Papuja haluan, paljon! Siispä kävin tekemässä täydennyskylvön, keltaisia vahapapuja. Eivät ilmeisesti ehdi tuleentua, mutta poikani tykkää niistä sellaisia pötköinä. Onneksi. 


Papurivit ovat vasemmassa reunassa. Kuivuuden vuoksi laitoin ensin kylvöuriin märkää levää, johon sitten kylvin. Riviväleihin laitoin sitten lopuksi taas levää, estämään rikkaruohoja.

Saas nähr' kui euko käy! 


Kotipihassa maatalouskonemessujen anti Sampo-papu kukkii.




Walesin rautakautinen papu kukkii vähän erilaisin kuukkasin ja lehden muoto on hieman eri. Kuvassa ei oikein hyvin erotu, mutta kukat ovat suipommat ja kapeammat, samoin lehdet.



Walesin tulaisena tuotu Victorian -aikainen herne avaa piakkoin keltaiset kukkansa.






15.6.2019

Herneiden palkojen muodostusta kiva seurata

nyt kun tietää odottaa 3 viikon kuluttua satoa


kukinnan loppumisesta. En ole koskaan aiemmin kiinnittänyt herneiden kehitykseen paljoakaan huomiota. Yleensä on aina jotain muuta tekemistä samoihin aikoihin. Nyt nämä varhaisherneet ovat seurantaa ajatellen hyvässä paikassa. Joka päivä tulee kuljettua niiden ohi monta kertaa.

Katteeena näkyy takana maisseilla poistovillaa lampurilta ja samaa on herneilläkin.






6.6.2019

Papupäivitystä: loput taimet pelastettu kausarista avomaalle

28 asteen helle ja kausarin täydeltä papuja


on yhdistelmä, josta pitää päästä nopeasti eroon. Kasvu oli niin hurjaa, että kasvatuslaatikot eivät enää riittäneet mitenkään juuristolle ja maanpäällisille osille.

Kuten jo kerroinkin, muuttunut suunnitelma palstalla uhkasi romuttaa haaveet papusadosta. Papujen kasvatusala meni ajattelemattomuuttani (=kylvöinnostuksissani) perunalle ja uuden alueen jyrsintään ei ollut aikaa... eikä se olisi edes soveltunut ensimmäisenä vuotena pavuille. Hätä keinot keksii, sanotaan ja niin tälläkin kertaa. Kotipihan nurmi sai luvan väistyä arvokkaille pavuntaimille. Ei olisi tullut kuuloonkaan, että Walesta tuoduista pavun- ja herneensiemenistä, Maatalouskonemessuilta saaduista Sampo-pavuista ja 20 pensaspavun taimea olisi mennyt suoraan kompostiin esikasvatuksesta. Papujen osalta pitäisi omavaraisuus olla täydellinen ensi talvena. Palstalla on nimittäin vielä lisää papua ja hernettä.



Pavut ovat nyt valvovan silmän alla kotipihassa, ehkä lopulta parempi niin, jotta puput tai muut eläimet eivät pääse yllättämään. En käy palstalla joka päivä tarkistelemassa kasvustoja.

Taimia olisi pitänyt karaista aurinkoon vähän kauemmin, joten varoiksi suojasin ne verkoilla nyt aluksi. En tiedä toimiiko... mutta yritän kuitenkin. Ihan karmean ruman näköinen kokonaisuus on tällä hetkellä, mutta onneksi tilanne on vain väliaikainen....

Yllättävää oli, miten märkää nurmikko oli helteistä huolimatta. Meillä on Porissa vahva vanhan merenpohjan savipatja maan syvyyksissä, joten vesi jää sen yläpuolelle. Tontin maa on multavaa, vedenpidätysominaisuudet ovat ihan hyvät ja rakennekin on kunnossa. Teimme vain ihan kevyen muokkauksen, lähinnä rikoimme pintamaata, jotta taimet sai istutettua. Nyt yritän haalia katetta väleihin, jotta kosteus ei kaikkoa muokatusta maasta.





23.5.2019

Papupäivitystä: Walesin siemenet pilkistävät mullasta jo sirkkalehdillään


No nyt on papua!



 Vasemmalla rautakautiset pavut (vain kaksi jäänyt itämättä!) ja oikealla vanha herne (5 jäänyt itämättä) Walesin reissulta




Tavallisia pensaspapuja odottamassa ulos siirtämistään.




Maatalouskonemessuilta luvallisesti ryövättyjä Sampo-härkäpapuja.




10.5.2019

Kulttuurihistoriaa säilyttämässä Victorian ajalta

Beans and Peas from Victorian Farm


Oletko kuullut ihastuttavasta BBC:n dokumenttisarjasta, jossa kuvataan vuoden kierto jollain maatilalla jollakin vuosikymmenellä tai -sadalla?

Sain ensimmäisen DVD:ni sarjasta useita vuosia sitten joululahjaksi Victorian Garden. Koko perhe ihastui sen tarinankerrontatyyliin. Ei haitannut, vaikka kaikki on englanniksi, eivätkä lapset ymmärtäneet puhuttua. Ohjelma vangitsi silti katsojansa. Sen jälkeen sarja on täydentynyt kirjahyllyssämme ja yhtenä on Victorian Farm.

Olin superonnekas viime kesänä, kun Walesin matkasuunnitelmaan mahtui käynti tuolla nimenomaisella maatilalla, joka siis on luonnollisesti turisteille avoin. Tämän matkan satoa kylvin tänään esikasvatukseen kasvihuoneeseeni. Toivottavasti taimet onnistuvat ja sato valmistuu. Hurjan hienoa kasvattaa näin vanhoja lajikkeita!


Tilamyymälästä ostin rauta-ajan papuja  IRON AGE BROAD BEANS



Sekä puutarhassa maistamiamme KABUKI PEAS herneitä. Olivat todella makeita.



Sekä tilasta kertovan kirjan.



Sarja on todella mukaansa tempaava. Sopii niin aikuisille kuin lapsillekin. Omavaraisuutta niissä on 100 % kaikki toiminta, sillä "ennen vanhaan" ei ollut marketteja. On ihastuttavaa oppia vanhoista apteekkituotteista, joulun valmisteluista, lampaiden hoitamisesta, ruuanlaitosta, kanoista, lehmistä, hevosista, sepän töistä ja vaikka mistä. YouTubessa on osa nähtävissä. Tässä teille linkkejä, lisää löytyy hauilla Victorian Garden, Victorian Farm jne