2.1.2023

Kasvihuoneen sai vähän korkeammaksi lattiaa mataloittamalla

 Pohja odottamassa kevään hevoskaa lämmityskauden avajaisissa


Syksyllä kaivoin pohjaa syvemmälle, kun tyhjensin kauden kasvumullat. Nyt saan mahtumaan paksumman kerroksen hevoskaa, eli lämmitystä voi aloittaa aiemmin ja kasvukaudella kurkuilla on pidempi matka kasvaa ylöspäin.



Käytännössä tämä tarkoittaa, että ovelta pitää laskeutua lonkkaan asti alaspäin. Pitää varmaankin tehdä pieni rappunen kevääksi sisäpuolelle. Maan kerroksista on hauskasti havaittavissa ylin multakerros, joka on ulkopuolella olevan kasvimaan maata. Multa on omaa kompostimultaa, jota olen kerryttänyt liki 20 vuotta savimaan päälle. Tumman kerroksen alla alkaa savikerros, jota Porin vanhassa merenpohjassa on hyvin paksu kerros. Mullan yläpuolella näkyy routalevyt, jotka eristävät maan päällä olevan seinäosuuden kylmältä. Kasvimaa on nimittäin kohopenkki, eli koko kasvimaan ulkopuolella maan pinta on tuossa tumman kerroksen yläreunassa. Kohokasvimaa on myös aikoinaan kaivettu kuopalle ja täytetty vuosikausia kompostimullalla.



1.1.2023

Kasvihuoneen tuho oletettua pienempi

Mihin nippuside ei auta, ei auta mikään


No, ehkä hiukan liioittelen, mutta kummasti nippusiteellä saa ihmeitä aikaa. Leikkasin kasteluletkusta pätkän, halkaisin pitkittäin, tein siitä holkin kaareen ja kiinnitin nippusiteillä. Kasteluletku ei näy kuvassa hyvin, koska se on läpinäkyvää letkua.




Nyt sain vielä hetken lisäaikaa suunnitteluun tai ainakin suojattua kasvihuoneen lopputalveksi ja mahdollisesti taimetus onnistuu keväällä sittenkin.

28.12.2022

MItä pitää ottaa huomioon kasvihuoneessa?

 Talvi päätti ilmeisesti puolestani


että ensi keväänä pitää rakentaa uusi kasvihuone. Ainakin tällä hetkellä tilanne näyttää siltä. Naapurin kuusesta on tippunut iso jäinen lumi katon päälle ja kaarituettu kasvihuoneeni on romahtamisen partaalla.




Olen jo pitkään haaveillut suuremmasta, korkeammasta, tuuletusikkunallisesta kasvihuoneesta, mutta en ole malttanut purkaa ehjää, hyvin toimivaa ensimmäistä versiota. Nyt ilmeisesti talvi on päättänyt puolestani, että on jo aika tehdä uusi. Hyvin tämä on palvellut, keväästä 2017 asti. Ostettua oli muovi ja kaarina olevat sähköjohtojen suojaputket. Kaikki muu oli valmiina, eli hinta-laatu -suhde on ollut kohdillaan.

Rakennusprojektini esittelin täällä.

Keväällä varmaankin sitten on uusi projekti työn alla.

11.12.2022

Voinko nähdä lierojen ruokailun puutarhassani?

 

Lehtiruusuja nurmella


Oletko koskaan ihmetellyt nurmikollasi upeita lehtiruusuja puoliksi maahan uponneena? Ehkä et ole tullut katsoneesi niin tarkasti maahan haravointisi lomassa. Nyt kerron sinulle, että kannattaa kumartaa. Lierot ovat vallan taiteilijoita, kun hamuavat ruokaa maanalaiseen verkostoonsa. Milli milliltä lehti sukeltaa pikkuruiseen luolastoon. Suorana lehti ei sinne mahdu, mutta rullalle käärittynä kyllä. Voit parin päivän ajan verrata yhden lehden katoamista, sen verran kestää, kun liero upottaa/syö yhden vaahteranlehden.





Maa voi ollut jäässä vielä muutama viikko sitten. Pinnasta vähän kokeillen löytyy kuitenkin talven jäljiltä kohmeisia lieroja. Kun aurinko on jo ehtinyt lämmittää ja maa on sulanut kokonaan. Kasvimaan uumenista löytyy ilahduttava määrä isoja kompostilieroja, sarvikuonokkaan toukkia ja ihan tavallisia, pieniä lieroja. Voi ihan itse todeta, että eivät ole menneet hukkaan lisätty komposti ja hevoska!

Lieroilla hyvät oltavat


Ennen maan jäätymistä levitetty paksu koivunlehtioksahake pitä mukavasti kosteuden maassa kevään tuulilta suojassa. Lierot saava vielä hetken puuhastella rauhassa, ennen kuin tulen kuokkani kanssa sekoittamaan kylvörivin kohdalle kompostia ja kylvämään papuja jos jonkinmoista. Helsingissä Hyötykasviyhdistyksen ihanassa puodissa oli oikein palvelualtis ja osaava myyjä, jolta sain uusia vinkkejä papuharrastukseeni. Laittelen lajikkeista tietoa tarkemmin, kunhan rupean kylvöhommiin.

Syksyn viherlannoittaja, hunajakukka, ehtii kasvaa ihan mukavasti vielä loppusyksystä sadonkorjuun jälkeen, makaa nyt myös maan suojana odottamassa mansikkapenkkien muodostamista, sipulien ja perunoiden istuttamista ja porkkanan kylvöä. Voiko makoisampaa olla kuin juuri nostetut perunat ja porkkanat omien sipuleiden kanssa! No, ei mennä asioiden edelle, eihän vielä ole maassa ensimmäistäkään pottua tai itusipulia.