15.8.2018

Hyönteishotelli ja tuulensuoja samassa

Vadelmarivejä hoidettaessa syntyy runsaasti oksaa, joka maatuu kohtalaisen hitaasti sellaisenaan. Monesta puutarhaohjelmastakin viime keväältä tuttu hyönteishotelli syntyy helposti juuri vadelman avulla.

Kuvassa vielä keskeneräisenä, tilapäisillä tukirimoilla oleva hotellin perustus. Oksien lomaan voi laittaa vaikka koirankarvoja, rikkoutuneita saviruukkuja, reikätiilenpalasia ja mitä tahansa, jossa on pieniä reikiä tai rakoja hyönteisiä varten.

Nyt kuivana syksynä päätin leikata omat vadelmat jo syksyllä, vaikka yleensä teen sen vasta keväällä. Molemmille ajankohdille löytyy puolustajia syineen ja vasta-argumentteineen.

Kaikki valmistelu, joka tehdään nyt syksyllä hyönteisiä varten, tulee hyödyksi keväällä. Pölyttäjien on helpompi talvehtia ja toisaalta yleensä mukana on myös muita hyöty-hyönteisiä, jotka auttavat haitallisten hyönteisten torjunnassa kasvukaudella.

Liian siistit puutarhat, poistuneet pellonpientareet ja luonnonniittyjen vähentyminen haittaavat monien hyönteisten elämää pesäpaikkojen ja ruuanlähteiden puuttumisena.

Risuaita toimii myös loistavana tuulensuojana luoden kasvustolle sopivan mikroilmaston. Tuulella on voimakas kuivaava vaikutus, joten tuulensuoja auttaa myös veden riittävyydessä kuivina kausina.

Laittelen Iltalukemista Sinulle -osioon lähiaikana viitteitä, joista hyönteis- ja tuulensuoja-asiaa voi lueskella.

11.8.2018

Onko kasvimaasi rakenne kunnossa?

Miltä kasvimaasi näyttää poudalta tai sateella?


Savimaa, jossa ei ole hyvää rakennetta.

Sateella huomioitavaa


Syksyn sateiden saapuessa, tarkastele kasvimaasi reagointia sateisiin. Jääkö vesi pitkiksi ajoiksi kuoppiin imeytymättä? Syntyykö vesipuroja, jotka kuljettavat maata? Imeytyykö kaikki vesi välittömästi sateen aikana?

Sateen jälkeen huomioitavaa


Sateen jälkeen tarkastele, miltä kasvimaan pinta näyttää? Näetkö pieniä rakeita, vai onko koko pinta liettynyt tasaiseksi massaksi? Onko kuivunut pinta tiukkaa ja kovaa kuin betoni, vai murenevaa?

Sormin tunnusteltavaa ja tutkittavaa


Ota maata hieman käteesi ja yritä rullata ohutta makkaraa. Miten ohueksi pystyt rullaamaan, ennen kuin pötkö katkeaa?

Nämä kaikki ovat helppoja kotitestejä, joiden avulla voit arvioida kasvimaasi maan rakennetta sekä maan savipitoisuutta. Kirjoitan näistä tarkemmin blogin yläpalkissa oleviin teksteihin talven aikana. Pysy kuulolla!