Miten sadetus suojaa hallavaurioilta?

Vedellä on suuri ominaislämpökapasiteetti... eli siis?

Vesi on meille kaikille hyvin tuttu, mutta tunnetko veden oikeasti?

Vesimolekyyli on pieni ja kevyt ja hyvin nopealiikkeinen. Se koostuu yhdestä happiatomista ja kahdesta vetyatomista. Tuttu kuva koulusta, varmaankin.

Vesimolekyylissä on elektronit (atomin osia) ovat vähän epätasaisesti jakaantuneena, mikä aiheuttaa sille samanlaista ominaisuutta kuin mitä on magneetilla. Toisessa puolessa on miinusta (kuvassa punainen happiatomi ja toisessa plussaa (kuvassa siniset vetyatomit), eli kuten magneetit tarttuvat toisiinsa, samoin tekevät vesiatomit. Toisen atomin miinuspää ottaa toisen atomin plussasta kiinni ja ne pitävätkin muuten aika tiukasti toisistaan kiinni. Tämä liittyy siihen kapillaari-ilmiöön, josta vähän kirjoittelin jo aiemmin, ja kohta tulee lisää savimaan problematiikassa.

Entä se sadetus-juttu?

No, on vesimolekyylissä muutakin kuin tuo miinus-plussa -juttu. Vesi vaatii paljon energiaa, että sen saa kiehumaan tai toisaalta yleensäkin lämmitettyä. Sillä on siis suuri ominaislämpökapasiteetti. Sama vaikutus on toisinpäin, jäätyminen vapauttaa energiaa, siis sitä energiaa, jota on tarvittu alun perin lämmitykseen. 

Mitä tekemistä energialla on nyt sitten sadetuksen kanssa? Se, että jos ilmassa alkaa halla uhitella ja sadetat kasvustojasi hennolla sumulla, pienet sadepisarat alkavat jäätyä kasvisi lähellä ja samalla luovuttavat lämpöä, jota kasvisi tarvitsevat hallaa vastaan. Veden kanssa ei saa silti olla ylenpalttinen, jotta jää ja liika kosteus eivät ala omalta osaltaan tekemään vaurioita.

Ei haitannut 12 asteen pakkanen

Taimet hengissä hevoskan lämmössä

Yöllinen pakkanen painui 12 asteeseen

Leppäkerttu työn touhussa ulkona.

Persilja terhakkaana  kasvussa.

Salaattia kohta valmiina syötäväksi.

Maissi ja parsakaali hyvässä alussa.

Sata vuotta sitten osattiin

Puutarhaneuvojia tarvittu jo toistasataa vuotta

Aihe on ajankohtainen nyt, mutta ei ensimmäistä kertaa eikä varmasti viimeistäkään kertaa. Marttaliiton Marttaperinne-sivuilla on mukaansa tempaavasti kerrottu neuvojien ohjanneen puutarhanhoidossa koteja jo 1900-luvun alussa, siis viime vuosituhannella. Ihan samalla tavalla silloin todettiin ihmisten olevan vähän uusavuttomia ja heille piti kädestä pitäen opettaa ruuan kasvatusta ja laittoa. Sivuilla todetaan 1900-luvun ensimmäisestä kymmenestä vuodesta, että "Kotitalousneuvonta painottui puutarhanhoitoon, säilöntään, ruuanlaittoon ja käsitöihin".

Nukkuisinko olkipatjalla? Tekisinkö itse perunajauhot?

Ylen Elävä arkisto-sivuston uumenista voi ihailla myös Marttojen tuotoksia, mukavia vanhoja dokumentteja. On todella hauskaa seurata ohjeistusta, että pyykkejä ei pidä keittää kypsiksi, miten tehdä olkipatja ja ohjeita moniin muihin arkiaskareihin, kuten esimerkiksi perunajauhon tekoon. Ihan tekisi mieli kokeilla moista jauhon valmistusta joskus.

Omavaraisuus ei ollut tosin silloin oma tietoinen valinta, vaan olosuhteiden pakottamaa sodan jälkeisen puutteen vuoksi. Ohjelmat ovat hyväntuulisia, ihan hyvä vaihtoehto monelle jokaviikkoiselle reality-sarjalle..... realityjä nämäkin omalta ajaltaan. Tunnelma vaan ihan erilainen, mieluisampi.

Tavallaan näitä kaikkia voisi tehdä vieläkin kaupunkiympäristössä, vaikka ne helposti mieltääkin maalaismaisemaan.

Viisaita valintoja(ko)?

Pieni ihminen suuressa maailmassa

lauloi porilainen yhtye aikoinaan. Siitähän tässä lopulta on kyse.

Annan sammakolle elintilaa.

Me suomalaiset puutarhuroijat, kotitarveviljelijät, luonnon huomioijat, olemme koko maapallon mittakaavassa vain pienen pieni ryhmittymä. Pyrimme toimimaan vastuullisesti ja luontoa kunnioittaen. Uutisia lukiessa kokee kuitenkin herkästi ahdistusta, mitä voi tehdä ja mitä ei voi tehdä. Tutkimustulokset ja arjen uutiset kertovat surullista tarinaansa muovin haitoista. Milloin valas on kuollut muovipussien haittavaikutuksiin, milloin ruokalautasellemme päätyy mikromuovia.

Muovin kehitys ja kulku arkipäivän materiaaliksi on ollut ihmiskunnan historiassa nopeaa. On sanomattakin selvää, että vaikutukset alkavat näkyä vasta viiveellä, nyt. Kirjoitukseeni tulleen kommentin myötä istuin hetken ja mietin, mitä kaikkea muovista näen ympärilläni juuri nyt ja miten ne vaikuttavat luontoon.

Jalassani olevien kenkien pohjat ovat muovia, vaatteissani on keinokuituja, repussa on muovia, toimistotarvikemateriaalit ovat muovia, osa astioista on muovia... lista on loputon. Kengänpohjat kuluvat vuodessa silminnähtävän paljon eli paljon muovia hioutuu luontoon. Repun ja monen muun kassin kulmat kuluvat ja muovia rapisee luontoon. Tiskikoneessa todennäköisesti irtoaa löyhästi kiinni olevia muovihippusia vähitellen jätevesiin ja sitä kautta mahdollisesti luontoon. Pienen pieniä hiukkasia, niitä paljon puhuttuja mikromuoveja on ihan joka paikassa, kaikkialla.

Ojassa vain sammakonkutua ja saven sameutusta keväisin.

En pääse irti muovista, vaikka miten haluaisin. Voin tehdä viisaita valintoja, ostaa vähemmän uutta muovia, käyttää nykyisiä muovitavaroita mahdollisimman kauan, jotta uusia ei tarvitse valmistaa, joskin sekin sisältää negatiivisen kulumis-ilmiön.

Listaan plussia ja miinuksia paperille, pohdin, mietin, tuumailen. Päätän, että kaikesta huolimatta puutarhassani on vielä toistaiseksi muovisia tavaroita. Niille kaikille ei ole korvaavaa materiaalia vielä saatavana ollenkaan, riittävän kestävänä tai kohtuullisella hankintakustannuksella. Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta - meillä on tapana sanoa kotona. Näinhän se on, aina ei voi tehdä parhaalla mahdollisella tavalla kaikessa, mutta kun toteuttaa hyvin usein valinnoissaan kestävät ratkaisut, voi kuitenkin olla ihan hyvällä omatunnolla puutarhuroinnissaan. Pienistä teoista kasvaa suuri virta.