Kasvuvyöhyke II: Taajamapihassa kotitarveviljelijän kasvatuksista perheelle sekä Maaperä- ja ympäristötiedettä.
11.3.2024
Apsiiniinimarmelaati
9.3.2024
Persimonin siemen yllätti
Kylmäkäsittely ohjeen mukaan ja kylvö
Hedelmä on lähes aina siemenetön. Tänä keväänä ainakin somen perusteella siemeniä on kuitenkin ollut varsin monessa hedelmässä. Minullakin oli tasan yksi siemen, eli onnistumisen mahdollisuudet eivät olleet kovin suuret, tai ainakaan onnistumisen odotukset eivät olleet kovin korkealla. Joillakin siemen on ollut pullea, minulla lähinnä laiha manteli. Ihan lituskainen siemen ei yleensä ole kehittynyt kunnolla, eikä idä. Tämän yhden siemenen laitoin jääkaappiin kylmäkäsittelyyn ja kylvin ohjeen mukaan.
Meillä on lattialämmitys vessassa ja laitan usein kylvökset sinne itämään. Lämmin nopeuttaa itämistä. No, varsin usein käy niin, että unohdan rasiat, sillä en näe kaapin alle, jossa kylvökset aina ovat. Niin kävi tälläkin kerralla, kun ei ollut muita samaan aikaan itämässä. Olin siis unohtanut koko kylvön vessan lattialle kaapin alle. Onneksi selasin postausluonnoksia ja siellä oli muistutus persimonista. Ryntäsin äkkiä katsomaan tilannetta ja voi ihmettä, siemen oli itänyt. Jos en olisi nyt mennyt ottamaan sitä pois, olisin menettänyt taimen. Se oli jo aivan lyyhistymäisillään päällä olevan muovin takia. "Niska" on ihan taitoksissa, mutta eiköhän se oikene nyt kun pääsi valoon.
Laitoin taimen välittömästi olohuoneen ikkunalle ja pituutta tuli pari senttiä tosi nopeasti lisää, vaikka niska onkin vielä koukussa. Ei sitä kasvua kyllä tuosta kuvasta ihan erota.
Kylmäkäsittelyn ohjeen otin netistä persimonin siemeniä myyvän sivuston käsittelyohjeista. Onneksi tämä ohje toimi, kun bataatti-ohje oli väärä. Nyt kun tätä kirjoitusta varten etsin kyseistä ohjetta linkittääkseni siihen, niin en löydä sitä enää. Hämärästi muistan, että olisi ollut Plantagenin sivulla, mutta ehkä se on poistettu, jos ei ole siemeniäkään enää. Onneksi kirjoitin tiedot pakasterasian kanteen. Laitoin siemenen jääkaappiin märkään perliittiin 2.12.2023 ja otin pois 27.1. Ohjeessa oli, että kylmäkäsittely on 6-8 viikkoa. Eli pidin täydet 8 viikkoa.
Wikimediasta löysin kuvan itse kasvista tai oikeammin puusta. Ei taida ihan tuollainen satomäärä tulla sisäkasvina.
6.3.2024
Herneen viljelyyn vinkkejä
Ammattilaisten ohjeista
Julkisen hankerahan rahoittamana tehty hanketyö on siitä kivaa, että sen tuotokset ovat saatavilla ilmaiseksi myös kotipuutarhureille. Emme joudu tyytymään vanhentuviin oppaisiin ja kirjaston materiaaleihin. Luonnonvarakeskuksen HUKKA-hankkeen tuotos Herneen viljelyopas on netistä ladattavissa.
Monissa kirjoituksissani olen kehunut, miten maukasta on oma sato pakkasesta, nimenomaan herneissä. Eihän pakasteherneet mitään kalliita ole, eli ei siinä rahallisesti säästä, mutta maku on todellakin motivoiva juttu.
Viime vuonna hernesato meni kokonaan tuholaisille. Taimet syötiin ihan pienenä kokonaan. Tänä vuonna olen varautunut moiseen ja etukäteen. Tilasin Biotukselta kaksi isoa suojaverkkoa, joilla suojaan kaalikasvit, porkkanat ja herneet. 17 vuotta sitten, kun kasvatin herneitä isommin ensimmäisen kerran, ei mistään tuholaisista ollut tietoakaan. Kuulin eräältä ammattiviljelijältä, että nykyään tuholaiset ovat lisääntyneet ja syyksi on arveltu viljelyn lisääntyminen. Pienpuutarhoja on todella paljon ja herneen tuholaiset pystyvät nyt lentämään kasvustosta toiseen, koska välimatkat eivät ole enää liian pitkiä.
Herneitä on myös tosi kiva napostella ihan tuoreeltaan ja lisäksi ne toimivat typenkerääjinä, eli lannoittavat maata seuraavaa kasvustoa varten. En tiedä millainen määrä herneitä pitäisi olla, että niihin kyllästyisi. Vielä ei ole tullut sellaista litramäärää vastaan.
Herneitä ei voi kylvää kylmään maahan, joten moni on laittanut niitäkin esikasvatukseen varhaisemman sadon toivossa. Jovelan Johannan blogissa on hauska kourusysteemi: pyöreäpohjaiseen ränniin kylvetään ja taimettumisen jälkeen työnnetään multapötkö rännistä maahan. Jossain toisessa blogissa sanottiin, että multaa voi olla vaikea saada irti rännistä. Riippuu varmaankin mullasta ja juuriston suuruudesta, jos on vaikka jo vähän tarttunut ränniin. Ajattelin, että tätä voisi kokeilla keväällä kasvihuoneen esikasvatuksessa. Pätkä ränniä mahtuu vallan hyvin sinne mukaan.
3.3.2024
#Suuntana omavaraisuus 3 2024
Puutarhailijat ovat elämäniloinen yhteisö
Tämänkertainen kirjoitusaihe sarjassa on aika haastava, sillä mikään yhteisö ei ole yhtenäinen, eivätkä kaikki ihmiset samanlaisia. Johonkin tiettyyn harrastukseen ajautuu kuitenkin usein jollain tavalla samanhenkisiä ihmisiä. Tästä seuraa helposti eräänlainen kupla, ihmiset tukevat toinen toisensa ajattelumaailmaa, ja herkästi katsantokannat kaventuvat.
Kevät on haastavaa aikaa. Olen lukenut, että itsemurhien määrä kasvaa keväällä, sillä masentuneille ihmisille kevään uusi elämä on liian raskasta. Olen myös lukenut, miten Ruotsissa eräässä sairaalassa käytetään puutarhatöitä mielenterveystyössä, koska on havaittu puutarhanhoidon parantavan hyvinvointia.
Näitä kahta asiaa kun mietin yhdessä, niin puutarhanhoito on varmaankin oikeasti (eikä vain minun mielestäni ☺) tosi hyvä juttu, sillä uuden kasvu on positiivinen asia, jota tuottaa omilla tekemisillään ja jota odottaa oman työn tuloksena. Ehkä kevät on helpompi vastaanottaa, kun on itse hallitsemassa kasvun määrää ja muotoa, edes jonkin verran.
Puutarhailijat voivat kyllä aiheuttaa toinen toisilleen tahtomattaan myös ahdistusta. Hienot, suunnitellut ja hyvin hoidetut kiiltokuvapuutarhat ovat monille ahdistavaa katseltavaa. Ei jaksa, ei osaa, ei pysty. Riittämättömyyden tunne voi olla todella suuri, vaikka niin ei tarvitsisi olla.
Oma puutarhani ei ole siisti, suunniteltu eikä kaunis. Puutarhanhoito on harrastus, joka sattuu samalla tuottamaan myös ruokaa perheelle ja yhteistä mukavaa tekemistä, eli niin sanotusti monta kärpästä yhdellä iskulla. En luo puutarhaa muita varten, enkä muiden ehdoilla.
Puutarhailijoilla voi olla myös voimakkaita mielipiteitä asioista, miten asioita kuuluu tehdä. Myönnän, että näin on myös omalla kohdallani. Voimakkaimmat kannanottoni liittyvät luonnon monimuotoisuuden arvostamiseen, ylläpitämiseen, torjunta-aineettomaan puutarhanhoitoon, kierrätykseen ja kulutuksen vähentämiseen. Nämä kaikki ovat sellaisia, jotka eivät ole minua itseäni varten, vaan meitä kaikkia, jotta maapallon kantokykyä ei ylitetä.
Kuten otsikossa sanon, puutarhailijat ovat elämäniloinen yhteisö. Tämä on mielestäni yhteenkuuluvuutta luova tunne. Meistä jokainen, tai ainakin hyvin moni, odottaa aina kylvöjä, istutuksia, taimettumista, koulimista, satoa ja taas uuden kauden suunnittelua. Puutarhassa katsotaan aina eteenpäin, tulevaisuuteen. Uskotaan parempaan ja toivotaan, että sadetta tulee juuri sopivasti oikeaan aikaan, aurinko paistaa, mutta ei porota liiaksi. Uskon, että puutarhailijoilla on tosi paljon hyviä säitä. Jokainen ilma on hyväksi aina jollekin.
Puutarhaharrastukseni myötä olen tutustunut moniin uusiin ihmisiin, joistakin on tullut todella läheisiä ystäviä. Iloitsen heistä. Yhteiset näkemykset, intohimot ja ajatukset, ovat mukavaa ajanvietettä ja keskusteltavaa löytyy ihan aina.
Naapuristo on oppinut tuntemaan minut puutavaran "kierrätyskeskuksena", sillä haketan kaikkien risut. Lähinaapurit auttavat kompostointimassan keräämisessä yhteiskompostoinnilla. Portille ilmestyy pääsisäisen jälkeen narsissien sipuleita, sillä monet tietävät, että laitan ne sitten pihan ulkopuolella olevalle nurmikolle jatkokasvatukseen kaikkien iloksi. Alueen Face-ryhmässä saan jaettua ylimääräistä satoa, esimerkiksi kesäkurpitsasta ja kasvihuonekurkusta. Mukavaa yhteisöllisyyttä.
Puutarhailu on mukava harrastus
#Suuntanaomavaraisuus -sarjassa usea bloggaaja kirjoittaa samasta aiheesta ja kirjoitukset julkaistaan kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina klo 9:00. Kirjoituksen lopussa on aina linkit muiden kirjoituksiin kasvuvyöhykkeittäin jaoteltuna.
Kirjoitussarjaa luotsaavat Satu www.tsajut.fi ja Heikki www.korkeala.fi. Kiitos heille työstä.
Kasvuvyöhyke 1
Kakskulma https://kakskulma.com/omavaraistelun-onnea
Jovela https://www.omavarainen.fi/l/maaliskuu2024
Tilliläntilan Anna https://www.tillintilananna.fi/suuntana-omavaraisuus-onnea-vuodenajoista-ja-ihmisista-ymparillani/
Kasvuvyöhyke 2
Päiväpesän elämää https://paivanpesanelamaa.blogspot.com/2024/03/suuntana-omavaraisuus-maaliskuu-2024.html
Kohti laadukkaampaa elämää https://varmuusvara.blogspot.com/2024/03/maaliskuu-2024-suuntanaomavaraisuus.html
Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2024/03/jo-vihertaa.html
Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2024/03/puutarhanhoito-mukavampaa-yhdessa.html
Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2024/03/suuntana-omavaraisuus-2024-maaliskuu.html
Kasvuvyöhyke 3
Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2024-osa-3/
Villa Varmo https://www.villavarmo.com/post/maasta-ja-maalaisista
Evil Dressmaker http://www.evildressmaker.com/?p=18221
Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2024/03/suuntana-omavaraisuus-2024-osa-3.html
Sininen tupa https://sininentupa.blogspot.com/2024/03/elama-on-ihanaa-ainakin-valilla.html
Ihan vaan Tiia https://ihanvaantiia.blogspot.com/2024/03/omavarainen-elama-ja-ihmiset-ovat-ihania.html
Kasvuvyöhyke 4
Sweet food O’Mine https://www.sweetfoodomine.com/puutarha/omavarainen-elamantapa-ilonhetket-ja-nautinnot/
Kasvuvyöhyke 6
Farm Escape https://farmescape.fi/runsauden-ilot-ihmeellinen-elama-ja-ihmiset/
Kasvuvyöhyke 7
Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2024/03/03/maaliskuu-2024