Näytetään tekstit, joissa on tunniste ötökkä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ötökkä. Näytä kaikki tekstit

1.7.2019

Hellettä, kuivaa, kylmää, sadetta, ainakin on ollut vaihtelevaa

Kesäkuun sää on ollut yllätyksiä täynnä

Taas on nopeasti aika kulunut ja heinäkuun yhteiskirjoitussarja jatkuu. Kirjoittelemme kauden etenemisestä ja resepteistä mahdollisesti.


Suojaisinko harsolla, pitääkö käydä kastelemassa kasvihuoneessa, onko sadevesitynnyrit taas täynnä, pitääkö laittaa valoverhoa verkoksi.... 

Monenlaista suojausta on tarvittu tänä vuonna, ja silti on päässyt vahinkoja syntymään. Moni puhuu ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksista. Ei voi tietää kaikkien luonnonoikkujen syytä kulloinkin, mutta selkeästi ovat vuodet erilaisia. Palstanaapurin kanssa juuri tänään juteltiin, että tuulisuus on jotenkin lisääntynyt. Tuuliseinien ja -katkojen tekeminen on tullut ihan välttämättömäksi. Itsekin taidan tehdä vielä toisen raparperiseinän pysäyttämään tuulia ja muodostamaan suosiollista mikroilmastoa.

Onneksi kuitenkin päällimmäisenä pysyy hyvä mieli omasta sadosta ja mukavasta tekemisestä. Niin kauan kuin ei harmita puutarhurointi, niin kauan sitä kannattaa jatkaa.

Usein näkee ohjeena, että ei kannata kerätä nurmikolta leikkuujätettä, sillä se köyhdyttää nurmikon. Olen sen kyllä todennut ihan käytännössäkin todeksi, mutta jostain syystä palstalla ei käytävät näivety, ei sitten millään. Olen monet vuodet kerännyt kaiken kasvun katteeksi. Leikkaan käytävät todella lyhyiksi, ja silti kasvu on ihan hurjaa. Milloinkahan ne näivettyvät?????

Nyt näyttää palstalla jo vähän tutummalta. En ole tuntenut maita omakseni, kun katetta ei ole ollut riittävästi, vaan kasvustot ovat olleet liikaa mulloksella. Olen syyttänyt mullosta ötökkäharmeista mielessäni, mutta ilmeisesti nyt on ötökkäinen vuosi.


Sipuleilla oli kesäkuun puolivälissä hyvässä mallissa katetilanne.




Ja kohta edellisen kuvan jälkeen sain levätkin leviteltyä, näkyy kuvassa alapuolella.






Perunat on kylvetty harvempaan kuin aiemmin ja käytävillä oli kesäkuun puolivälissä vielä katevajetta. Taimilla oli katetta kohtuullisesti. Ja onneksi vielä levääkin riitti osalle niistä.




Levää levitettynä.





Epätoivoinen yritys  harhauttaa sitä hernekärsäkästä ruohosilpulla.... vaikka herneet taisivat olla menetettyjä jo tässä vaiheessa.




'Harhautus ehkä onnistui osittain, sillä joitakin taimia lähti kasvuun tämän jälkeen. Taimen takana näkyy levää levitettynä porkkanoiden riviväleihin.





Tein kyllä silti täydennyskylvön "mansikkamaan" kohdalle hajakylvönä, tai siis siihen, johon piti tulla mansikkamaa. Tavoitteena sekä peittää kasvustolla maa, että kerätä typpeä typensitojien avulla jo valmiiksi maahan mansikoita varten.


Vadelmasato näyttää tulevan ihan hyväksi.




Täältä löydät muut kirjoittajat taas tälläkin kertaa:





16.6.2019

Kaalikoi-vihulainen on päässyt ovenraosta kausariin


Valoverhosuojaus otettava käyttöön siis kausarissakin


tästä eteenpäin. Jos ikinäkään enää kasvatan kaalikasveja (tuntuvat olevan aika ötökkämagneetti), varustaudun valoverhoilla ihan varmasti, myös kausarissa. Eihän tästä mitään tule, jos ei voi muka ovea avata ja käydä kastelemassa tai keräämässä satoa ilman, että on mokomat lurjukset heti kytiksellä ovensuussa. Keksinpä vielä, että ompelen tarranauhan, siis sellaisen kuin on tarralenkkareissa sulkijaksi sivuihin ja alareunaan oviverhoon, niin ei pääse tuuli heiluttelemaan auki mistään yhtään. Ja pari pientä reikää pitää ehdottomasti tukkia, mitkä jäi talvivaurioista tilkitsemättä vielä. En ymmärtänyt, että ne pitää ihan kaikki ja joka ikinen laittaa umpeen.

Sormet tahmassa kääntelin ja tutkiskelin ja litistin kaikki ovelukset, jotka pyrkivät piiloutumaan ja suojautumaan jonkun olemattoman harsotöhnän sisään. Luulevat varmaan, etten ilkeäisi pistää sormiani sinne ja katkaista niskoja. Hahaa, ilkesin sittenkin. 






22.5.2019

Parsakaalien suojana valoverho harson sijaan

Aurinko paahtaa ja uhkaa kypsentää sadon jo maassa



Aiemmin jo kerroin aikeistani laittaa valoverhoja harsojen sijaan ötökkäsuojaksi puutarhaan. Nyt, kun varjossakin on liki 30 astetta ja harson alla "ainakin 100 astetta", huomaan, että valoverho on kyllä oiva juttu. Ilma pääsee kiertämään niin hyvin, että tuulikaan ei riepottele peitettä samalla tavoin kuin harsoja.

Kausarin oveen vaihdoin myös harson tilalle valoverhon. Ei tule niin kuuma, mutta myöskään tuholaiset eivät pääse siellä olevien kaalien kimppuun. Haihtuminen ei ole ihan niin isoa kuin ilman mitään ovea, ja selkeästi kausarin ilma pysyy kivan kosteana sisällä.

Valoverho sinällään pitäisi olla melko hyvin aurinkoa kestävää, sillä muutoin ne hapertuisivat ikkunoissakin liian nopeasti.