Kasvihuoneprojekti etenee

 kaivuuhommat tulleet melko tutuiksi

Kasvimaa eli uuden kasvihuoneen alusta on ollut maan yläpuolella 20 cm, maa on 244 cm leveä ja 366 pitkä. Nyt se on kohta 50 cm maan pinnan alapuolella, eli kaivettavaa maata on ollut 6,3 m3. Sitten kun vielä muistaa, että puolet tuosta 244*366 alasta on ollut jatkuvasti sellaista, joka on tyhjentynyt joka syksy ja tilalle olen laittanut kaikenlaista maatuvaa ainesta, kuten kirjoitin matomosta, se on ollut minun matomoni. Olen siis lapioinut sen moneen kertaan tyhjäksi ja täyttänyt taas, en tosin näin syvälle asti.

No siis tämän kevään urakka on tuo 6,3 kuutiota multaa. Ihmeellistä kyllä, kaikelle on löytynyt paikka. Nyt on vielä vähän reunoja kaivamatta, ja sillekin mullalle löytyy käyttöpaikka. Ajattelepa, jos olisin joutunut ostamaan tuon määrään laadukasta kompostimultaa, hintaa olisi kertynyt jo jonkinmoinen summa, yli 600 euroa, ei ihan halpaa lystiä. Avomaakurkut pääsivät kiipeilytelineiden turvahiekka-alueeseen isoissa ruukuissa, joista juuret pääsevät alaspäin aina märkänä olevaan hiekkaan. Tämä on tällainen kokeilu, jos ei tule satoa säilöntään asti, ostan kurkut luomupuutarhasta.

Kasvihuoneeseen, siis siihen vanhaan, otettiin pintamaa kaivetusta kasvimaasta, siihen meni myös melkoinen määrä multaa.

Multaamoihin on tarvittu täytemaata ja kasvimaan pintaakin sain tasoitettua, ettei takareuna viettänyt alaspäin. Maissimaa on kokonaan rakennettu kaivetun maan avulla. Nyt huomaan, että maissimaasta olen kertonut vain keloissa Fb:ssa. Pitää heti korjata tällainen virhe, sillä maissimaa on ihan huippu. Tai ei se mikään pelkkä maissimaa ole, koska maissien välissä kasvatan papuja reunalla on parsakaalia. Teen maissimaasta ihan oman kirjoituksen, sillä sen kanssa on ollut melkoisesti vastoinkäymisä tälle keväälle. Mutta en lannistu, enkä anna periksi. Nih!

Tässä vaiheessa jo tiedän, että kuljetusvahinko-osien tilalle tulleissa kasvihuoneen osissa on värivirhe. Kaikki muut metalliset ovat ovat harmaita, mutta uusi paketti on musta. Ei se minua haittaa, ei vaikuta toimivuuteen, ja millään muullahan ei ole minulle merkitystä näissä puutarhahommissa. Saan onneksi itse kokoamiseen sitten kunnon apua, asentajilla on kokemusta monesta kasvihuoneesta. Sitä ennen pitää tehdä sokkeli kuntoon. Onneksi löysin Puutarhan Lumon blogista hyviä neuvoja sokkeliin.

Niitty mielessä?

 Onnistuu joskus sattumalta ja joskus ei edes paljolla työllä

Tuollaiset kokemukseni ovat niityn perustamisesta. Niitty on suomalaisessa ympäristössä ravinneköyhää, vähän kuivaakin aluetta. Sellaisen rakentaminen ei olekaan ihan yksinkertaista, jos lähtötilanne on pitkään viljelyksessä ollut runsasravinteinen paikka.

Siitä on jo tosi monta vuotta, kun ensimmäisen kerran laitoin niittykukkaseoksen maahan. Alusta, eli vanha nurmikko, ei tosiaankaan ollut niittykelpoista, mutta siihen aikaan en ollut vielä yhtään perehtynyt aiheeseen. Lopputuloksena oli, että muutama kasvi kasvoi ja suurin osa ei. Onneksi luonto on melko sopeutuvaista ja kun vain jättää aluetta hoitamatta, tulee luonto kyllä siihen vieraaksi.

Vähitellen luonnonkukkia on tullut nurmikolle. Leikkurilla aina kierretään nämä. Kierrettävä alue kasvaa ja niitä tulee lisää koko ajan.

Näin on käynyt ainakin minulla. Lajikirjo ei ole kovin suuri ravinteikkaassa maassa, mutta kyllä meidän luonnonkasveissa on sellaisiakin, jotka pärjäävät. Nurmikollamme on nyt varsinkin virnaa. Se kukkii kauniisti keltaisena koko kesän ja pitkälle syksyyn. Koska en leikkaa niitä lainkaan, on talven jälkeen alue aika ruman näköinen. Virnan varret ovat aika vankkaa tekoa ja maa on lumenpainamana ihan täynnä varsia. Eipä se haittaa, sillä kyllä uusi kasvu ne peittää.

Mökillämme on ollut monta vuotta valtavat nurmialueet, koska äitini piti sellaisesta. Maa on kuitenkin tosi kivistä ja kuivaa, eli nurmikko ei ole koskaan sellaista tiheää tummanvihreää, vaan lähinnä huonosti kasvavaa, paikoittain palanutta kasvustoa. Seassa on aina sen verran kasvaneita osia, että on "pakko" leikata, jottei ole epäsiisti.

Olen päästänyt nämä alueet nyt villiintymään niityiksi. Leikkaan ruohonleikkurilla vain käytävät, joita pitkin kuljetaan. On hauska seurata kasvien vaihtumista vuodesta toiseen. Koska lyhyeksi leikattuna maa kuivui, on muutosta tapahtunut myös ihan kasvuolosuhteissa. Korkeampi kasvusto pitää maanpinnan kosteampana, eikä tuuli pääse kuivattamaan sitä myöskään. Tapahtuu muutoksia, jotka kiihdyttävät muutosta edelleen. Osassa nurmikkoa on valtavat vuohenputkikasvustot ja haavanvesakko. Osassa nurmikko on tänä vuonna voikukkaa, mitä ei ole ollut vielä kertaakaan. Mielenkiinnolla seuraan, mitä muutoksia tapahtuu tämän jälkeen. Viime vuonna oli aivan valtavasti kissankelloja. Tänä vuonna näkyy olevan poikkeuksellisen paljon voikukkia. Luin eräästä someryhmästä, että moni muukin on tehnyt saman havainnon: voikukkien määrä on tänä vuonna suurempi kuin aiemmin.

Nyt olen lukenut niityistä vähän enemmän. Erityisen kiinnostava on Tiehallinnon Tie- ja liikennetekniikan julkaisu 12/1999 eli vuodelta 1999 oleva selvitys. En olisi uskonut, että 25 vuotta sitten on selvitetty, miten tieluiskiin saadaan niitty. Käytiin muuten keskustelu perheessä ja me olimme sitä mieltä, että se on tieLIUSKA ei -LUISKA. No mutta asiaan, taitanut selvitys jäädä jonkun työpöydälle, kun niittyjä ei ole paljonkaan näkynyt tieliuskaluiskissa, enemmänkin leikattavaa nurmikkoa, lupiineja ja pensaita. Vuonna 1999 selvityksen motiivina oli määrärahojen pienentyminen hoitotöistä. Ei siis mitään uutta taivaan alla, rahat pienenevät jatkuvasti. Uutta on sen sijaan se, että nykyään niittyjä lisätään, jotta hyönteisillä olisi paremmat elinolot, linnuilla pesimispaikkoja ja luonnon monimuotoisuus lisääntyisi. Eri syyt, samat ratkaisut. Olen usein sanonut, että puutarhassa mikään ei vaadi niin paljon työtä, kuin leikattava nurmikko. Paljon vähemmällä pääsee tekemällä kasvimaan ja kaikkein helpoimmalla jättämällä nurmikko luonnontilaiseksi ja antamalla luonnon valita kasvit.

Nurmikko on usein ulkomaista alkuperää ja sekin on tärkeä asia huomioitavaksi. 

Vinkki lierotyövoiman hyödyntämiseen

Tarvitaan vain täyteen kasvanut ruukku ja lierot

Muistat ehkä, että meillä on sisällä viidakko, tai niin viherkasvejani kutsutaan. En kyllä ymmärrä, koska eikös viidakko ole ihan täynnä kasveja ja meille kyllä mahtuisi vielä vaikka kuinka paljon lisää. Kasvit ovat tosi isoissa ruukuissa, pääosin savisissa. Muutamia altakasteluruukkuja on erinäisistä syistä. Yksi syy on edesmennyt anoppini, jolla oli iso jukkapalmu isossa altakasteluruukussa. Anopin poismenosta on jo 7 vuotta, enkä ole kertaakaan vaihtanut multaa. Nyt jukkapalmu sai häädön tai oikeammin se muutti kompostiin. Häätö tuli kylmään aikaan, enkä viitsinyt tyhjentää ruukkua ulos. Siispä otin taas bestikset hommiin, eli kävin lähikaupassa ostamassa onkilieroja. Kumosin koko kipallisen lieroja ruukkuun ja peitin ruukun mustalla multasäkillä, sillä lierot rakastavat pimeää ja kosteaa.

Ruukussa oli jukkapalmun kaverina monta eri kasvia, revin ne kaikki pois. Laitan aina ruukkuihin useita eri kasveja, koska olen havainnut kukkien pitävän siitä. Mikroilmasto paranee, kosteus lisääntyy ja ne rehevöityvät.

Ruukun sai tämän jälkeen unohtaa sohvan taakse piiloon ja ottaa esille, kun kesäkukkasia oli aika istuttaa. Multa oli täysin muhentunutta ja mureaa, helppoa kesäkukkien istuttamiseen. Jukkapalmu jatkaa kohta kasvuaan, sehän ei kuole ei sitten millään. Lierot ovat syöneet kuolleet juuret ja nyt ruukussa on kesän ajan uudet kasvit pihaa kaunistamassa. Punainen on revonhäntä eli amarantti ja vihreät krassia, nyt en enää muista, että oliko se pensas- vai köynnöskrassia.

Nyt pitäisi tulla riittävästi papua

Paljonkohan papuja tarvitaan, että olisi omavarainen koko vuoden?

Kylvölevyt täytettynä mullalla; keskellä kolo odottaa pavun siementä.

Tätä olen miettinyt jo monta vuotta. Haluaisin vähentää lihan syöntiä ja korvata sitä omalla papusadolla, mutta koska en ole reseptien lukija, ruuanlaittoni perustuu mutuun ja “omasta päästä keitettyyn”. Onneksi perhe syö sotkuruuat tyytyväisenä, vaikka härkäpapujen jauhomainen suutuntuma ei ole viime vuosina saanut keittiöväeltä hurraa‑huutoja — varsinkaan, jos pavut on säilötty kuivaamalla.

Borlotti, serpedor, flambo, rautakautinen, leikko, keitto, vaha, maxidor

Kyl o vaikeeta! En edelleenkään tiedä, mikä ero on keittopavulla ja keittopavulla, tai miksi vahapapu on vahapapu. Siemenpussit näyttävät samoilta, mutta nimet vaihtuvat. Välillä tuntuu, että viktoriaaninen siemenhuijaus elää ja voi hyvin.

Papuja kasvaa nyt joka paikassa. Maissirivien välissä, perunoiden jälkeen, aukkopaikoissa ja siellä sun täällä. Kyyhkyt ehtivät syödä osan pavun siemenistä ennen itämistä, ja toisissa riveissä kävivät tuorerehulla itäneillä taimilla. Tein täydennyskylvöjä, mutta nyt riveissä kasvaa sekoitus eri pavun lajikkeita, eikä alkuperäisistä muistiinpanoista ole enää mitään hyötyä.

Hallittu lisäkylvö — tai vähemmän hallittu

Koska päätin, että ensi talvena meillä syödään omaa papusatoa, kylvin vielä lisää. Osa pavusta kuivataan, osa pakastetaan ja osa ehkä umpioidaan, jos joskus saan selville, millainen painekattila pitäisi ostaa. Somemaailma ei ole ollut kovin avulias.

Teimme apupuutarhurin kanssa lokerikkoihin huolelliset merkinnät — siihen asti, kun minä astuin kuvaan. Keräsin kaikki vanhat pavut samaan kasaan ja kylvin nekin. Mukana on:

• Walesista ostettua rautakautista papua

• eurooppalaisen papututkimuksen lajikkeita

• vanhaa omaa satoa

• ja ehkä muutama siemen kandiharjoittelupaikastakin

Lajikkeista ei ole enää mitään tietoa. Nyt on 292 papua lisää mullassa… ja vielä jäi kylvettävää. Jos ei tule satoa, niin sitten olen dieetillä. Tai sitten en.

Maa-artisokka — ikuinen vastustaja

Maa-artisokka on hyvä pölyttäjäkasvi, mutta kasvimaalla se on kuin sitkeä vieras, joka ei lähde, vaikka kuinka nätisti pyytää. Keräsimme mukulat viime syksynä huolellisesti ja lisäsimme päälle 30 cm uutta multaa, mutta ei auta. Maa-artisokan alut nousevat pintaan kuin pilkasta.

Kun kylvimme papuja maassa (koska vieläkään ei ole sitä kylvöpöytää), nostin katseen — ja siellä ne taas olivat. Yritän sanoa niille, että “älä rupee mun kanssa”, mutta eihän se auta. Ylihuomenna napsin taas alkuja.

Basilikat pääsivät vihdoin isoihin ruukkuihin

Leveälehtiset basilikat olivat jo aivan näännyksissä pienissä kylvölaatikoissa. Yhdessä ruudussa oli kolme taimea, ja nyt jokainen ruukku sai kuusi. Latvominen tekee hyvää — haaroja tulee lisää ja satoa pitäisi riittää myös pakkaseen.