5.10.2024

Omenat sadonkorjuussa

 Mehua, hilloa, siivua ja suttua


Pestyt ja kairatut omenat odottamassa.


Meillä on perheomenapuu, joka on noin 20 vuotta vanha Kasvuolosuhteet olivat alkuaikoina melko rankat, sillä aurinko porotti täydeltä taivaalta ja maa taisi olla useammin rutikuivaa kuin jotain muuta. Leikkaamisesta ei ollut tietoakaan ja satokin lähinnä vihjailevaa, eli ei mitään syötävää moneen vuoteen. Ötökät porasivat reikiä, raakileet putosivat maahan tai jotain muuta oli vikana, eikä syötävää syntynyt. Puu oli lähinnä hyönteisten ilona keväästä syksyyn ja kai siinä talvehtimistakin on tapahtunut pienissä koloissa.

Keväisin on ollut tavattoman hienoa seurata, kun linnut hakevat koloista ruokaa. Orava käy popsimassa kukintoja. En tiedä, syökö jotain kirvoja tms. kukkanuppujen kanssa, vai onko keväällä kenties muu ravinnontarve suuri talven jäljiltä.

Ehkä muistat, että olen panostanut pihamme monimuotoisuuteen jo monta vuotta, linnunpönttöjä on pienellä tontillamme aivan valtavasti ja hyönteishotelleja nököttää siellä sun täällä. Ehkä nämä toimet ovat vihdoin alkaneet tuottamaan tulosta, sillä kahtena vuotena on tullut hyvä sato. Ensimmäisellä kerralla en ehtinyt satoa korjaamaan muista syistä, joten tämä toinen vuosi on nyt ensimmäinen, kun sato oikeasti säilöttiin kunnolla.

Meillä ei juoda sokerimehuja, joten mehumaijalle ei ole käyttöä. Puumme on iästään huolimatta melko pieni, joten meille iso sato on kuitenkin mehupuristamolle aivan liian pieni erä. En siis voi viedä omenoitamme tuoremehuasemalle. Omenahilloa kuluu jonkin verran viilin, rahkan ja puuron kanssa. Omenapiirakkaa ei juurikaan tule yhtä kertaa enempää syötyä. Näillä rajoituksilla siis tein säilöntäurakkani.



Omenamurskaa odottamassa puristamista.


Omenamurska puristimessa.


Puristaminen alkamassa.


Puristamisen jälkeen massa kuivuriin.



Mehun säilöntä pastöroimalla.

Hedelmien murskaaminen käsikäyttöisellä murskaimella.


Pastöroitu mehu pullotettuna lasipulloihin.

Loput omenat kuivurissa siivuina.


Puristettu mehu valuu pastörointikattilaan suoraan.





21.9.2024

Juureksia matkalla kellariin

 talvivarastointia varten


Sokerijuurikas.

Vaikka Lähiruokapäivään tehtiinkin sokerijuurikassosekeittoa, on satoa vielä yllin yllin maassa. Varastoin sen maakellariin, sillä keitto sai suuren suosion perheessä. Ihmettelen, ettei sitä oikeasti kasvateta kotitarpeiksi. Helppohoitoinen, suurisatoinen. Mikäs sen mukavampaa?


Palsternakat ovat jättiläisiä.

Olen parina vuotena aiemmin yrittänyt kasvattaa palsternakkaa, onnistumatta mitenkään. Tänä vuonna onnistuinkin ilmeisesti aiempien vuosienkin osalta. Satoa tuli paljon. En kyllä oikein tiedä vielä, mihin kaiken tämän määrän käytän talven aikana. Ehkä se selviää aikanaan.


Keltajuurikas, tämän vuoden ensikertalainen.

Keltajuurikkaista en edes tiedä, miltä ne maistuvat. En oikein edes muista, miten sain idean kasvattaa niitä. Nyt luin somesta, että niitä voi säilöä samalla tavalla kuin etikkapunajuuria. Taidan kuitenkin itse säilöä kaiken kellariin ja käyttää juureksena joko sosekeitossa tai perunan tapaan. Hauska kokeilu.


Lisää palsternakkaa.

Maakellariin tehdyt mittatilauslaatikot.



20.9.2024

Nyt ollaan kalkkiviivoilla

 maakellarin kanssa


Kalkkimaalilla tulee iso muutos pintaan.

Muistatko, kun kerroin maakellarin pesusta? Annoin ovien olla auki pitkään, jotta kosteus laskisi. Syksyn yökasteen voimistuttua, suljin ovet, enkä ollut sen koommin ehtinyt vielä käydä katsomassa tilannetta. Haaveilin alusta asti seinien kalkitsemisesta. Olin luullut aiemmin, että kellarien seinät on aina kalkittuja, mutta sittemmin opin, että on myös olemassa ihan Kellarimaali-tuote erikseen. Kellari maalilla tämä minunkin kellarini on maalattu 1987, eli melko tovi sitten.


Kalkki tekee todellakin ihmeitä.


Seinistä maalia ei ollut irronnut, mutta katosta se oli irtoilemassa. Harjasin kuivuneesta katosta kaiken irtonaisen maalin pois pesun yhteydessä ja nyt ennen kalkitsemista vielä uudelleen. Niin, siis vaikka olisi ollut kellarimaali-tuote, halusin nimenomaan kalkituksen. Kalkissahan ns. mikään ei elä, eli se on samalla putsausta. 

Nyt on kellari kalkittu ja juurekset pääsevät säilöön loppuviikosta. Kokeilen ensin pienellä määrällä, että miten homma hoituu. Jos kaikki sujuu hyvin, uskallan kasvattaa taas ensi kesänä varastoitavaa perunaa myös ja muutenkin panostaa kellarivarastoitaviin tuotteisiin enemmän. Tänä vuonnahan päivän sana on umpiointi. Mietipä, miten paljon saan säilöttyä, jos pystyn yhdistämään umpioinnin, pakastamisen, kuivattamiset, hapattamisen ja kellarin. Aika upeaa.


Hei hetkeksi, kellari.



18.9.2024

Maissia yllin kyllin

 Sato onnistui loistavasti


Säilykemaissia omasta maasta.

Tykkään maissista ihan hirveästi. Olen jo monena vuonna kasvattanut omaa maissia. Aiemmin olen vain pakastanut maissit kokonaisina tähkinä ja lähinnä herkutellut talvella. Pakkasesta voi ottaa jäisen tähkän, laittaa uuniin sulamaan ja kypsymään ja voin kanssa herkutella. Juuri poimittuja maisseja ei tarvitse kypsentää lainkaan, vaan ne voi syödä sellaisenaan.


Maissit laitoin pieniin pussukoihin pakkaseen.


Tänä vuonna pakkanen on tullut täyteen jo ajat sitten, eli maissia ei mahtunut kuin ihan vähäsen, eikä sekään kokonaisina tähkinä. Olen siis riipinyt jyvät valmiiksi tänä vuonna sekä pakkaseen että umpiointiin. En ole koskaan ennen punninnut ja katsonut, paljonko yhdessä tähkässä on ruokaa. Otin yhden pienen tähkän, sen lähtöpaino oli 136 grammaa ja satoa siitä sai 102 grammaa. Tosi hyvä hyötysuhde siis.

Umpioinnissa laitoin osan suolaveteen, osaan ripauksen sokeria ja osaan myös voita. Säilönnän aikanahan hajoaa aina tuotteen omia sokereita, jolloin lisätty sokeri ei sinänsä tee sitä makeammaksi, vaan pitää makeuden lähtötilanteen tasalla. Se edesauttaa myös säilyvyyttä ja tehostaa aromeja. En ole vielä maistanut yhtään, kerron sitten, miten nämä eri vaihtoehdot erosivat ja mistä tykkäsin eniten, eli mikä pääsee niin sanotusti jatkoon.