Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvukausi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvukausi. Näytä kaikki tekstit

7.2.2020

Millaiset asiat puskuroivat eli tasoittavat muutoksia?

Millaiset asiat puskuroivat eli tasoittavat muutoksia?


Kotipuutarhassa ei tarvitse mitata ja annostella ravinteita ja kasteluvettä kasvin tarkan kasvuvaiheen mukaan. Siis miksi ei? Juuri näiden puskuritekijöiden vuoksi. Olen aiemmin kirjoittanut maan multavuudesta ja savipitoisuudesta, samoin rakenteesta. Näistä on tälläkin kertaa kysymys.


Kompostia ja viherkatetta



Multavuus eli runsas orgaanisen (eloperäisen) aineksen määrä muodostaa maahan erittäin suuren puskurin moneen asiaa. Kun eloperäinen aines on riittävän kauan saanut maatua, siitä tulee melko pysyvässä olomuodossa olevaa ja se on kullanarvoista maassa. Se kykenee tallentamaan erilaisilla menetelmillä antamiasi ravinteita, mikäli niitä on ylen määrin kasvien sen hetkiseen tarpeeseen. Se kykenee estämään maan happamoitumista, vaikka et olisikaan aina muistanut huolehtia kalkitsemisesta. Se kykenee pitämään maan ilmavana, jotta vesi ei jää lammikoiksi ja toisaalta varastoi hurjan määrän maahan imeytyvää vettä kasvien käytettäväksi seuraavina sateettomina päivinä. Se kykenee ylläpitämään maan lierojen ja mikrobien elinvoimaisuutta.

Hienojakoista maa-ainesta


Savipitoisuus on monessa mielessä samanlaista kuin eloperäinen, pitkälle maatunut aines vaikka, kyse ei olekaan eloperäisestä, vaan kiviperäisestä aineesta. Ei siitä lieroille ruokaa tule, mutta sillä on myös valtava kyky säilöä vettä ja ravinteita. Saveksesta täytyy pitää eri tavalla huolta kuin eloperäisestä aineksesta. Kun maa on kovin märkää, saveen ei kannata mennä kävelemään ja tiivistämään sitä. Tuloksena saisit vain kivikovaa, vettä huonosti läpäisevää kasvualustaa, johon ne porkkanatkaan ja muut kasvit eivät kykene poraamaan juuriaan. Ei se puskuroi ihan samalla tavalla maan happamuutta, mutta silläkin on kyllä keinonsa happamuuden muutosten hidastamiseen. 


Ilmaa juurille ja eliöille



Maan rakenne, eli se, millaisia muruja maassa on ja millaisia välejä näiden murujen välissä on, on hurjan tärkeä juttu. Mitä muruille tapahtuu, kun sataa kaatamalla? Tiedätkö tämän puutarhastasi? Suosittelen, ensi kasvukautena testaamaan, jos et ole aiemmin havainnoinut asiaa. Ota vaikka pieni ruohotupras maasta multineen ja laita se vesikippaan. Älä sekoita tai huljuta vettä, vaan annat asioiden tapahtua itsestään tuntien aikana ja vaikka parin päivän aikana. Jos murut ovat hyviä ja kestäviä, vesi pysyy kohtalaisen kirkkaana, mutta jos murut eivät ole kestäviä. vedestä tulee sameaa suttua, etkä erota muruja enää myöhemmin. Kuoppaa kaivamalla huomaat, onko maassa paljon reikiä, lierojen tai juurten aikaansaamia? Jos ei ole, niin siellä ei ole myöskään kasvien juurilla ilmaa hengitettävänä, eikä vedelle putkistoa kulkeutua alaspäin maassa.




Miten saan näitä puskureita puutarhaani?

Siitä kerron ensi kerralla.


5.1.2020

Omavarainen puutarhan maan parantaminen, miten se onnistuu?

Aurinko sen kertoi viikonloppuna, kevättä kohden olemme menossa


Seuraavan kasvukauden valmistelujen touhu täytti perheen päivän


Mikäpä sen tärkeämpää voisi olla kasvukautta ajatellen, kuin maan parantaminen. Se on muutenkin lähellä sydäntäni, ja tänä vuonna aihe on punaisena lankana tiiviimmin kuin aiemmin blogissani. Käyn hyvän maan ominaisuuksia pikku hiljaa läpi ja kerron, miten sitä voit omassa puutarhassasi huomioida. Yritän välttää liian raskaita kertapläjäyksiä, ettei tule ihan ähkyä lukiessa. Jonkin verran tulee tietenkin kertausta, jos olet seurannut blogiani jo aiemmin, mutta nyt kun asioita käydään läpi vähän rauhallisemmin, niin uskon kaikille tulevan jotain uutta ja helpotuksia omaan puutarhaan.


Kompostin hoitaminen ja seosaineen tynnyreihin täyttäminen


Syksyllä saimme onneksemme taas ihanilta naapureilta paljon oksia ja risuja haketusta varten. Hakettahan käytän todella monessa paikassa puutarhassani. Suurin jatkuva kulutus on kuitenkin kompostorin seosaineena, sillä teen itse kaiken tarvitsemani seosaineet. Harmiksemme vuosia palvellut suurin hakettimemme meni rikki, ja työt jäivät vähän kesken. Jäi myös osa tehty hake vielä säkkeihin odottamaan tynnyreihin siirtämistä, sillä tynnyreissä se pysyy kuivana ja on myös kätevää säilyttää aina yhtä käyttötynnyriä kompostorin vieressä. Tänään vihdoin tyhjensimme loput suursäkit, ja nyt on tynnyrit täynnänsä haketta.

Kompostoreja on käytössäni kaksi, kuten olen kertonutkin. Tänään tyhjensin muhimassa olevan suursäkkiin odottamaan kesän käyttöä ja täyttökompostorin käänsin muhimiskompostoriin. Ihan samanlaisia kompostoreita molemmat ovat, mutta tällainen kääntö tekee hyvää massalle ja auttaa tasalaatuisen kompostimullan valmistamisessa. Vaivatonta, sillä muuta kääntämistä kompostorit eivät tarvitse, kunhan on huolehtinut riittävästi seosaineesta säännöllisesti ja on levittänyt biojätepussien sisällöt kerroksittain. Kompostimassa kannattaa säilyttää säkeissä suojassa sateelta ja kevään lentäviltä rikkaruohonsiemeniltä. Myöskään ravinteet eivät pääse huuhtoutumaan, kun sade ei piiskaa massaa.


Miksi tämä työ kannattaa tehdä?


On valtavan mielenkiintoista nähdä, miten paljon multaa syntyy lapsiperheen ja lähipiirin biojätteistä vuosittain. Tällä hetkellä minulla on 800 litran suursäkki täynnä viime kasvukauden jälkeen kompostissa syntynyttä uutta massaa. Siis ns. talvikauden aikana! Aika paljon siis. Kompostiin eivät riitä täytteeksi oman perheemme biojätteet, vaan saamme "avustusta" lähipiiristämme. Mietipä, mitä maksaisi sen ostaminen. Pitäisi ostaa paljon enemmän kaupan multaa, jotta saisi saman määrän orgaanista ainesta, sillä tässä ei ole lainkaan hiekkaa sekoitettuna. Myöskään ei-uusiutuvaksi määriteltyä turvetta ei tällöin tule käytetyksi mullan täyteaineena. Kompostimassa on myös ravinteikasta, sillä keittiöjätteen mukana niitä tulee melko paljon. Ravinteiden määrän olen todennut suurista sadoista, sillä vuosikausia kompostimulta oli ainoa ravinnelähde puutarhassani. Olen kyllä miettinyt massan ravinnearvojen mittauttamista joskus.





Nyt viljelykset ovat laajentuneet niin paljon, että multa ei riitä enää yksinomaan lannoitteeksi ja joudun käyttämään jonkin verran ostettua orgaanista luomulannoitetta, merileväkanankakkarakeita. Enää en nimittäin pysty vahvistamaan riittävästi kasvualustoja uudella kompostimullalla vuosittain, että se riittäisi ravinteiden antajaksi täysimääräisesti kaikkiin alueisiin. Vadelmat ja marjapensaat ovat nykyään joutuneet tottumaan ostolannoitteeseen.

Rahaa säästyy, kun ei tarvitse ostaa multaa. Maan pieneliöt rakastavat tällaista ainesta ja maa pysyy elävänä, mikä tarkoittaa tehokasta ravinteiden kiertoa. Maassa olevista muistakin aineksista kuin annetusta kompostista, vapautuu tällöin ravinteita. Lierojen määrä lisääntyy ja niiden kaivamat reiät pitävät maan happitilannetta kunnossa, ne kakkaavat ravinteikkaita papanoita ja muodostavat kestäviä maanmuruja, jotka eivät liejuunnu kovallakaan sateella.

Kerron näistä tutuista aiheista vähän tarkemmin vuoden kuluessa. Jos sinulla on jokin tietty asia, joka askarruttaa, niin laita kommenttikenttään kysymys tai lähetä se yksityisviestillä. Käyn kysymyksien aiheita sitten läpi.



Ja ruoka kasvaa sydämellä!


Tämä on osa yhteiskirjoitussarjaa ja alla kirjoitukset kasvuvyöhykkeittäin jaoteltuina.
Kasvuvyöhyke 1 

Kasvuvyöhyke 2

Kasvuvyöhyke 3

Kasvuvyöhyke 4

Kasvuvyöhyke 5

5.6.2019

Miten kauan herneen kukan kehittyminen paloksi kestää?

En ole aiemmin miettinyt, mutta nyt kiinnostaa



sillä ensimmäiset herneet kukkivat jo nyt. Penkissä katteena uusi katekokeilu poistovilla lampurilta.




25.10.2018

Pressun alle piiloon olkia ja lehtiä

Kasvukauden ulkopuolinen aika on oikeastaan hirmuisen pitkä Suomessa. Jos mullan päällä ei ole mitään eloperäistä ainetta, on se todella alttiina sään vaihteluille eikä lieroille ole paljoa ruokaa tarjolla. Mullan sisään ei jää kovin runsaasti kasvin osia, varsinkaan jos on kasvattanut perunaa tai muita juureksia. Rikkaruohot ovat kärkkäinä valtaamassa aina kaiken alan, jolla ei ole jotain muuta kasvamassa tai suojaamassa pintaa siementen itämiseltä.

Kuvan oikeassa reunassa näkyy vähän pressua. Kannattaa kiinnittää huomiota UV-kestävyyteen, jottei pressu haperru heti auringon valon vaikutuksesta. Tähän olkien päälle tulee vielä yksi 5*10 m peite talven ajaksi.