9.8.2024

Pihlajanmarjahyytelöä

 hyväksi todetulla ohjeella




Hyytelöä pihlajanmarjoista ja omenista

Pihlajanmarjojen maku vaihtelee tosi paljon eri puissa. Joskus on niin, että mitä punaisempi väri, sitä makeampi, mutta aina tämä sääntö ei pidä paikkansa. Jotta saa hyvää hyytelöä, maistamme aina ensin marjoja ja valikoimme tarkasti makeasta puusta kerättäväksi. Hyytelöä on käytetty niin kalan kuin lihankin kanssa. Kun sen säilöö huolellisesti hygienisoituihin purkkeihin, eikä käytä liian suurta purkkikokoa, hyytelö säilyy kauan. Pieni purkkikoko auttaa siihen, että kerrallaan käytössä oleva hyytelö ei ole kauan avattuna. Tulin vasta nyt miettineeksi, että olemme aina keränneet hyytelöön marjat meren rannasta. Onkohan marjoissa erilainen aromi meren vuoksi? Pitäisi kyllä tehdä oikeastaan makuvertailu meren, järven ja kuivan maan marjoista.

Hyvä ohje

Tällä ohjeella meillä on tehty valtavan paljon hyytelöä ja siitä ovat tykänneet niin lapset kuin aikuisetkin. Suosittelen lämpimästi ja rohkaisen kokeilemaan.

4 L pihlajanmarjoja
2 L vettä
=> näitä keitetään hiljalleen 2 tuntia, ja kaadetaan kangasharsoon/sihtiin.
2 kg omenia lohkottuna kuorineen ja siemenineen
0,5 L vettä
=> näitä keitetään hiljaisella tulella, kunnes omena on pehmennyt ja seos kaadetaan pihlajanmarjamössän päälle valumaan.
1,5 kg sokeria 2 mehulitraa kohden sulatetaan edm. valutuksella saatuun nesteeseen hitaasti ja keitetään hiljaisella tulella 8-10 minuuttia. Vaahto kuoritaan pois.

Purkitetaan puhtaisiin lasipurkkeihin.


Nyt ei ole tähän laittaa vielä purkkia, koska ei ole yhtään uutta hyytelöä vielä tehtynä.













30.7.2024

Kasvihuoneen maan parannusta

 Naapureilta lahjoituksia

Ruohonleikkuusilppua ja pensasaidan lyhennysoksia.


Uusi kasvihuone on niin iso, etten pysty hakemaan yhdellä kerralla riittävän paljon hevoskaa. Kuopan kaivamisesta jäi myös ylen määrin kivennäismaata ja sillekin pitää keksi käyttöä. Kasvatan kaiken maapohjalla kasvihuoneissani, joten nyt pitää saada rakennettua ravinteikas multava maa. Olen päättänyt laittaa hurjat määrät nurmikonleikkuusilppua, haketta, aidanleikkuuoksasilppua sekä biohiiltä pohjalle Sekoitan ne ensin keskenään ja sen jälkeen sekoitan siihen kaivamaani savipitoista kivennäismaata. Ehkä saan haettua jonkin verran hevoskaa, jonka sekoitan vielä mukaan ennen talvea. 



Kaivettua savipitoista kivennäismaata säkeissä.


Jotta biohiili tulee kunnolla ladatuksi talven aikana, tyhjään tästä lähtien kaikki valmiit kompostit suoraan uuteen kasvihuoneeseen. Sen ei tarvitse olla edes valmista, kun on tähän käyttöön juuri sopivaa. Maatuminen pitää olla vain siinä vaiheessa, ettei se houkuttele haittaeläimiä enää.

Lierot alkoivat heti touhuun, kun 

Jotta lieroilla on jotain purtavaa, kerrytetään orgaanista ainesta savisen kivennäismaan paranteeksi hurjia määriä.

Pensasaidan leikkuusilppua.


Biohiiltä.


Kompostia.


Savista kivennäismaata, joka on tallautunut todella tiukkaan työn aikana.



28.7.2024

Satoiloa

 Mustikkaa, vadelmaa, papua, kyssäkaalia jne.

Kyssäkaali

Ostin vai enkö ostanut?

Nyt en oikein edes muista oikeasti, että olin ostanut kyssäkaalin taimen. En ainakaan sitä ole siemenestä idättänyt. 

Kaikki kaalit kasvoivat kaaliverkon ja harson suojassa, mutta silti molemmissa tunneleissa on kaalikoivaurioita. Jossain ollut kolo, josta ovat päässeet. Kun nostin verkon ylös, sieltä pölähti monta siivekästä ilmaan.

Sain kuitenkin satoakin kerättyä taas. Meillä ei ole satanut pitkään aikaan. Pidin sääntönä, että verkko nostetaan vain sateella, mutta nyt oli pakko luopua säännöstä, sillä näin kaalikoita ja toisaalta myös ylikasvaneita parsakaaleja. Aion kyllä syödä, vaikka on vähän kukkiakin. Tuskin ovat vaarallisia.


Papuja tulossa

Kiertelin aamulla puutarhassa ja tutkailin papuja. Kyllä, papua on tulossa. Ja kyllä, ostan umpiointisäilöntään tarkoitetun painekattilan. Olen päättänyt ostaa elektronisen, niin ei tarvitse varata hellaa aina pitkäksi aikaa. Keraamisella tasolla liian iso kattilan pohja aiheuttaa myös vikatilanteen, jos metallireuna pääsee kuumenemaan. Elektronisella voi säilöä ja tehdä muuta ruokaa samaan aikaan.

Soijapapu, palko on karvainen ja siksi näyttää epätarkalta.


Muista pavuista en tunnista enää lajikkeita. Olen laittanut ainakin leikko-, keitto- ja vaha-, härkä-, ruusu-, pensaspapua.




Harsotunnelissa parsakaaleja on napostellut joku, ja mustuttanut osan kukinnoista. Samassa tunnelissa ei ole kelvannut lehtikaalit.


Ruukkutomaateista ensimmäiset itselle kypsyneet. Aiemmin linnut käyneet varkaissa.

Sokerijuurikkaita näyttää tulevan sen verran, että lähiruokapäivään saadaan ruokaa.


Keräkaali ei ole koskaan onnistunut näin hyvin.


Latva-artisokkia tulee paljon. Yhdessä taimessa on 12 nuppua.



26.7.2024

Aikaista on

 kasvit eivät käytä kalenteria eivätkä lue puutarhakirjoja

Maissin tähkä.

Maissi on lyhyen päivän kasvi, eli sen varsinainen kasvu alkaa vasta sitten, kun päivät lyhenevät. Yleensä elokuussa tulee pyrähdys ja tähkätkin paisuvat. Tänä vuonna kaikki on toisin. Maissit ovat paisuneet jo nyt ja nuo mitkälievihneet päässä alkavat ruskettua, mikä on merkki tähkän kypsymisestä. Ei nyt ihan vielä kuuluisi.


Latva-artisokkiin tulee monta nuppua.

Latva-artisokille "kuuluu" tulla ensimmäisenä vuonna vain yksi nuppu, korkeintaan kaksi. Tänä vuonna tämäkin on toisin. Olen ottanut jo latvanupun tästä ja silti nyt on tulossa vielä kolme lisää. Näitä usean nupun kasveja ja muitakin.

Sokerijuurikas.

Taidetaan saada Lähiruokapäivänä lupaamaani sokerijuurikassosekeittoa. Satoa näyttäisi tulevan kohtuullisesti. Toki en yhtään tiedä, minkälainen väestönryntäys meille tulee. Olen tietenkin kaikille "tutuille ja tuntemattomille" mainostanut tapahtumaa.


Härkäpapu.

Meillä kasvaa tänä vuonna kaikkialla härkäpapua, eli jos jostain löytyi vielä yhdelle taimelle paikka, niin siihen pääsi härkäpapu. En pysty nimittäin heittämään pois esikasvattamiani taimia. Tämä papu on istutettu, kun siiklit oli nostettu rivistä.


Vadelmia tulee paljon ja ovat isoja.

Meillä on 18 vuotta vanhat vadelman taimet. Viime vuonna teimme peruskorjauksen, saatoit ehkä lukeakin blogistani silloin. Biohiiletin kasvualustat ja järjestimme taimet uudelleen siisteihin riveihin. Viime vuonna ei tullut liikaa satoa, kun taimet kokivat melko kovia siirtelyssä. Tänä vuonna satoa tulee ihan hirveästi. Marjat ovat valtavan kokoisia. Matoja ei ole lainkaan tänäkään vuonna. Olemme jotenkin säästyneet vadelmatuholaisilta. Päätykepit antoivat myöden, kun juuret olivat liian lahonneet. Tällä hetkellä taimet ovat aivan läjässä marjataakan takia. Ostin jo uudet tolppamateriaalit, että saamme korjattua tilanteen. Ei niitä enää tässä vaiheessa kovin hyvin saa nostettua, mutta ainakin sitten ensi vuodeksi tulee kunnon kestävät tuet.