Baby Sugar Melon - ei sittenkään niin huono tulos

 

Melkein tavoitepainossa.

Somessa alkuvaiheen melonikuviin joku kirjoitti, että ei nämä nyt niin pieniksi jää, tulee niistä 1 - 1,5 kiloisia. Mielessäni ajattelin, että kylläpäs ne sitten ovatkin isoja. No, nyt kun olen ottanut oman sadon talteen niin huomaan oman mielikuvani olleen aivan virheellinen. Tuo pieni meloni painaa kuvan mukaisesti 1,3 kiloa, eli noiden tavoitepainojen välistä, eli ihan hyvä tulos. Varsinkin, kun taimet saivat pakkasta alussa ja kasvuun lähtö oli todella kivuliasta alussa. Sovimme apupuutarhurin kanssa, että näitä laitetaan ensi vuonna uudestaan ja varjellaan pakkaselta kaikin voimin.

Tomaateista testisäilyke

Tein pienestä määrästä tomaatteja testiversion. Paahdoin puolikkaita ensin uunissa, minkä jälkeen haudutin kattilassa  yrttien ja valkosipulin kanssa. Lopuksi soseutin sauvasekoittimella. En ole vielä maistanut, sillä ajattelin antaa makujen vähän tasaantua ensin. Purkki on jääkaappisäilytettävä, koska en umpioinut sitä painekattilassa, eikä ole säilöntäaineitakaan. Annoin olla soseutuksen jälkeen kyllä jonkin aikaa uunissa vielä hautumassa, ja suljin purkin kuumana umpioon. Kerron sitten myöhemmin, miltä maistui.

Kattilassa hautumassa.

Varas jäi verekseltään kiinni - saalis kateissa

 

Tässä pitäisi olla runsaasti maa-artisokkamukuloita ympärillä, mutta kun ei niin ei. Olin jo ehtinyt laittaa asuinalueen Fb-ryhmään, että kuka haluaa sato. Halukkaita löytyi ja menimme apupuutarhurin kanssa nostamaan herkkuja maasta. Pettymys oli aikamoinen, kun ensimmäisellä talikolla tuloksena oli pulska ripeäkinttuinen myyrä. Ei ehditty kissaa sanoa saati ottaa kuvaa, kun oli jo vipeltänyt piiloon. Nuorempi koiristamme on kyllä ollut hajun perässä jo tovin, sillä melkoisia kaivuita on ilmestynyt kasvimaan aitauksen viereen. Nyt on kräpsät  ladatttu, jotta jäisi kiikkiin. Kyllä, laitan kräpsät, sillä en halua puutarhaani myyrätuhoja ensi talvena.

Myyrä siirteli viime talvena valkosipulin kynsiä ympäri pihaa, eli satoa tuli monesta paikasta. Odotamme mielenkiinnolla, missä meillä kasvaa maa-artisokkaa ensi vuonna. 

Nyt jouduin sitten laittaamaan viestit, että mitään jaettavaa ei olekaan. Yksi kuitenkin kysyi, pystyisikö itsekin niitä kasvattamaan. Noista juuritapeista saa kyllä pilkottua istutusta varten paloja, eli vein niitä kyselijälle. Ensi vuonna hänellä on sitten omaa satoa pihassaan.

Valkosipulit valmiina talvehtimaan

Nämä jätettiin talven ruokailuun.

Tänä kesänä valkosipulit kasvoivat niin hurjasti että näin hyvää satoa ei ole tullut koskaan. Muistan vielä yhden epäonnisimmista istutuksista, kun kynsiä oli melkein  300, eikä juuri yhtään kasvanut. Viime syksynä perustin penkin oikein huolella. Kannatti, sillä lähes jokainen kynsi tuotti sadon. Nyt on talveksi enemmän valkosipuleita kuin ikinä.

Itusipuleita

Valkosipulit kukkivat joskus ja niihin muodostuu keippejä. Jotkut käyttävät niitä ruuanlaitossa nuppuvaiheessa. Minä leikkaan joskus keipit pois ja joskus annan olla. En ole huomannut mitään vaikutusta satoon. Keippiin muodostuu kukinnan jälkeen ituja, joista voi alkaa kasvattaa valkosipuleita. Ensimmäisenä vuonna kasvaa sellainen pikkiriikkinen paisunnos juuriosaan ja maanpinnalla on ruohosipulin vartta muistuttava varsi. Jos tällaisen jättää maahan kasvamaan seuraavana vuonna siitä kasvaa yksikyntinen sipuli. Kaupassa on sellaisia välillä myynnissäkin. Ne eivät ole siis mikään erillinen lajike, vaan toisen vuoden valkosipuli. Jos tämän jälleen jättää maahan kasvamaan, kolmantena vuonna kasvaa kynsiin jakautunut sipuli. 

Itusipuleita kylvettäväksi keväällä.

Kynsiä

Jos haluaa saada yhdessä vuodessa satoa, pitää kasvatus aloittaa kynsistä. Nykyään kylvöön tarkoitetut valkosipulit ovat aika hintavia, joten suurta satoa havitteleva joutuu raottamaan kukkaronnyörejä aika paljon. Itse olen nykyään valkosipuleista omavarainen kokonaan. Kasvatan sekä itusipuleista, että kynsistä, eli koko ajan on tulossa valtavat määrät satoa, jota voi hyödyntää seuraavan vuoden kasvatuksessa. Suosittelen tätä tapaa. Itusipuleiden kasvatus on helppoa. Laitan niitä hajakylvönä milloin mihinkin penkkiin, kitken vähän rikkaruohoja kesän aikana ja syksyllä otan talikolla massana ylös jatkokasvatusta varten. Niitä ei haittaa, vaikka olisivatkin olleet melko tiheässä.

Ravinteikas ja kosteutta pidättävä maa

Valkosipulit tarvitsevat ravinteikkaan maan ja kosteutta pitää olla tasaisesti koko ajan. Tässä omat ohjenuorani valkosipulipenkkiä varten. Viime vuonna otin ladatun biohiilen käyttöön ja aion jatkaa sitä kyllä. Nyt on puutarhani maat biohiiletettyjä melko voimakkaalla kädellä ja siksi en lisännyt tällä kerralla sitä maahan. Teen aina kunnon kylvöuran, jota parannan. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa kasvatetut minimaissit olivat hirmuinen pettymys. En tiedä, oliko syynä lajike vai sääolosuhteet, mutta maissit olivat todella mauttomia. Sokeria ei ollut kertynyt juuri lainkaan. Eli koko maissipenkki pääsi suoraan hakettimeen yhdessä risujen kanssa. Haketustuotos pääsi kylvöuran pohjalle ja mukaan vähän ruohonleikkurilla silputtua perkuujätettä. Puun ja vihreän massan  yhdistelmä maatuu hyvin ja lieroilla riittää purtavaa. Hakemörskän päälle tyhjensin kompostia reilun kerroksen. Kompostin päälle tuli multaa, jota lannoitin kanankakkarakeilla ja vielä lisää multaa, johon kynnet, yksikyntiset ja ensimmäisen vuoden itusipulitaimet istutetiin. Kaikkia kolmea kasvuvaihetta siis mukana. 

Kunnon kylvö- tai siis istutusura.

Yllätyksiä tulee joskus vastaan. Viimetalven myyrän ruokavarasto.

Maaperän apureita oli paljon ja ne oli kookkaita. Kaikki pääsivät hakemörskän kimppuun.

Pohjalle maissin ja risun haketusseosta.

Komposti- ja multakerroksesta ei tullut kuvia. Tässä valmis penkki, jossa on vielä päälläkin maissihaketta.

Perkuujätteet, joita oli 1000 l säkki täynnä, silputtiin keräävällä ruohonleikkurilla ja levitettiin kasvimaan pintaan talvikatteeksi ja lierojen ruuaksi.

Heti tuli pakkasyö. Lieroilla on lämmin peitto päällään aja alla lämpöä tuottava maissihake, eli mukavasti tarkenee vielä pitkään.

Kasvimaan pinnalla leikkurimörskää.

Nyppii mut ei nappaa

 

Pori Kokemäenjoki Hevosluoto

Kalastaminen on kivaa, vaikka aina ei tule saalista. Apupuutarhuri harrastaa vapakalastusta ja minä mato-ongintaa. Menneellä viikolla kävimme useana iltana kalassa, eri paikoissa. Yllä oleva kuva on Kokemäenjoelta Hevosluodosta. Kokemäenjoessa on ihan keskustan tuntumassa sivuhaaroja, jotka ovat suosittuja kalastuspaikkoja. Rannat ovat ruovikkoiset, eli kaloilla on runsaasti kutu- ja piilopaikkoja.

Kohon tuijottelu on rentouttavaa

Toki saalista on kiva saada, mutta voin seistä ja katsella laineilla keikkuvaa kohoa helposti parikin tuntia, vaikka en saisi mitään saalista. Onkimisen jälkeen vielä iltatee ja kyllä uni maittaa. Onneksi useimmiten tulee kuitenkin jotakin paistettavaa. Nyt on jääkaapissa fileoitu hauki odottamassa pihveiksi jauhamista. Moni ei arvosta haukea lainkaan sen ruotoisuuden takia, mutta jauhettuna siitä saa todella maukkaita pihvejä. Kaikki ruoka vaatii aina mausteet, eihän kukaan jauhelihaakaan syö maustamatta. Siksi en ymmärrä, että kaloista ajatellaan, että ne pitäisi syödä melkein sellaisenaan.

Hauen alla on pari ahventa.

Hauessa oli mätiä, väärään aikaan vuodesta. Hauki kutee keväällä.

Fileoidut ahvenet paistettiin voin kanssa pannulla.

Apupuutarhuri lähti äsken taas kalaan, ehkä saamme lisää ahvenia pannulla vielä illaksi.

Tuntuu haikealta

Maarajan alapuoleinen osa oli eristetty routalevyllä.

Tätä ei voinut enää viivästyttää. Vuonna 2017 apupuutarhurin kanssa tehty pieni kasvihuone oli tullut käyttöikänsä päähän. Surullista asiassa on se, että muuten kasvihuone olisi ollut vielä aivan kunnossa, mutta parina talvena naapurin suuresta kuusesta tippui valtavat jääkappaleet sen päälle ja ne rikkoivat muovia ja rakennetta. Yritin kovasti tekohengittää sitä, mutta rakenne alkoi olla jo niin vino, että haittasi toimintaa. Ovi ei enää sulkeutunut jne. Onneksi viime syksynä tuli valmiiksi uusi kasvihuoneeni, eli täysin kasvihuoneettomaksi en jäänyt. Näillä kasvihuoneilla oli kuitenkin omat käyttötarkoituksensa. Pienen sain lämmitettyä hevonpaskalla, eli hevoskalla, isoa en saa. Tosin olen jo päättänyt, että ensi keväänä lämmitän halvalla yösähköllä kyllä taimetusta, sillä viime kevään taimimenetyksiä en halua kokea enää uudelleen. Harrastuksethan aina maksavat jonkin verran, joten menköön sillä tämä selitys.

Rakenne oli hyvin kevyt. Käytetty, mitä löytyi rakennushetkellä varastoista.

Pohjakuoppa täytettiin, Vielä en tiedä, mitä tulee tilalle.

Aika hyvältä näyttää jo pohja.

Täyttömaa kaivettiin pari vuotta palvelleesta kohopenkistä.

Toivun juuri kaularangan leikkausesta, eli en voi tehdä itse juurikaan mitään, mutta onneksi apupuutarhuri on suureksi avuksi. Toimin lähinnä hanslankarina ja pidin ruuvikippoa, kun hän purki rakenteita. Kaatopaikkakuormaan lähtee samalla muutakin rojua.

Aina kun pihassa kaivetaan, paikalle saapuu Mustanaamiotakin nopeammin kuoppamestarimme. Leveät ja vahvat etutassut on luotu kaivamista varten. Jokaisen glenninomistajan on vain totuttava siihen, että jos pihassa on tassunmentävää maata, niin siihen syntyy kuoppa jos toinenkin. Jos ne näkevät vielä erityisestä kuopankaivuuta, eli valmisteltua kaivuupohjaa, niin se on kuin avoin kutsu juosta paikalle. Lyhytjalkaisina multahommien teko tarkoittaa varmaa pääsy pesulle pihaleikkien jälkeen.

Kuoppamestarimme Daisy, glenn of imaal.

Jos haluat palata kasvihuoneen rakennelmakuviin, se onnistuu  tästä.

Aika juoksee ja minä rämmin rinnalla

 

Minimaissit näyttävät ehtivän tuleentua sittenkin.

Kesää odoteltiin, kesä juoksi ohi ja syksy hiipii paikalle

Näin on tämän vuoden kasvukausi edennyt. Kevään kylvöksistä eivät pavut itäneet, piti tehdä uusinta kylvö. Kevään taimetukset saivat pakkasta, kun pitkän lämpimän kauden jälkeen tuli äkkiyöpakkanen. Uusintakylvöt itivät paremmin, mutta sitkeä kylmä jakso juroutti taimia, mikään ei edennyt. Heinäkuun helteet juoksuttivat sadontuotantotehot äärimmilleen, kasvit unohtivat tuottaa makeutta ja aromeita. 

Salkopapu piilottaa pavut niin, että luulin niiden puuttuvan kokonaan.

Papua, papua, enemmän papua

Viime vuonna oli oikea papukokeiluvuosi. Muistatko, kun ostin umpiointitarvikkeet? Olen ollut äärimmäisen tyytyväinen valmistamiini esivalmisteisiin. On niin helppo ottaa annoskokoihin säilöttyjä erilaisia papuja, yhdistellä ja tehdä monenmoisia ruokia. Kokemus on osoittanut, että sopivilla mausteilla ruoka ei ole joko sekaruokaa tai kasvisruokaa. Jopa härkäpavut ovat osoittautuneet monikäyttöisiksi ja apukokin suuhun sopiviksi. Jauhoisuus on kadonnut umpiointivalmistuksessa. Monessa kasviruuassa on kukkakaali ja kesäkurpitsa osoittautuneet oivallisiksi runkoaineiksi.

Maustamisessa on tärkeää, että laittaa rohkeasti vahvoja makuja, sillä monet kasvikset eivät itsessään ole kovin voimakasaromisia. Siitä varmaankin juontaa monella kasvisinho. Ei ole uskallettu maustaa riittävästi. Umpioiduista esivalmisteista ruoka myös valmistuu nopeasti, sillä esivalmiste on jo sinänsä kypsää.

Paljon on jo kerätty satoa, mutta vielä on tulossa uusia palkoja.

Tälle vuodelle lopulta tulee ihan hyvä papusato. Lajikkeita ei ole niin monta kuin viime vuonna, mutta ensi vuonna sitten taas enemmän pohdintaa siemenvalikoimassa. Viime kevät oli haastava tammi-helmikuisen niskan välilevypullistumasairaskauden takia ja rajoittunutta elämää ja väsymystä kesti kauan. Niska leikataan nyt syykuussa, joten ensi keväänä olen toivottavasti ns. täydessä terässä. Uusi kasvihuone on ollut ensimmäistä kautta käytössä, maapohja on valmis jne, eli taimetusta voi tehdä ihan eri tavalla kuin aiemmin. Olen päättänyt, että laitan lämmittimen sinne estämään yöpakkasia.

Härkäpapu on takuuvarma. Se onnistuu ihan aina.

Soijaa tulossa

Ihan totta!! Vihdoinkin onnistuin. Tämä on nyt kolmas vuosi. Ensimmäisenä vuonna ei siemenet itäneet oikeastaan lainkaan. Pari pientä yritelmää oli ja nekin kuoli. Viime vuonna sain idätyksen onnistumaan paremmin. Satoakin näytti tulevan, mutta syksyllä juuri, kun olin menossa sadon korjaukseen, oli jokin pieni jyrsijä tehnyt tunnelin soijapenkkiin ja syönyt kaikki taimet maata myöden. Saivat varmaankin ravinnerikkaan talvivaraston. Tänä vuonna soijat ovat kasvihuoneessa ja sato on turvassa, toivottavasti. Eilen otin pari palkoa kuvattavaksi.

Soijapavussa näkyy olevan aina täsmälleen kaksi siementä. Palkojen pinnassa on nukkaa.

En tiedä vielä, miten niitä pitää käsitellä ruuanlaittoa varten, mutta ehtiihän tässä vielä selvitellä asiaa.

Uusi linkki blogissa

En kehtaa laittaa asiasta omaa postausta, mutta sinä, joka olet jaksanut lukea tähän asti, olet ehkä kiinnostunut kuuntelemaan testiäänityksiäni. Olen aloittamassa podcasteja. Sairastaessani keväällä, tutustuin podcasteihin ja ihastuin. Huomasin, että tykkään kuunnella, kun puutarhaihmiset jutustelevat vapaamuotoisesti omasta puutarhastaan, yksin tai jonkun kanssa. Tein pari testiäänitystä. Käytössäni ei ollut mikrofonipidintä, vaan se kulki kädessäni, heiluu siis välillä lähempänä ja välillä kauempana. Siitä puuttuu ns. kuollut kissa, eli se pörrö, joka estää tuulen äänet. Luulin puhuneeni hitaasti, sillä puhuin todella h  i  t  a  a  s   t  i      verrattuna normaaliin puheeseeni, ja silti vain vielä kommentit, että puhut niin nopeasti, että kuuntelija luulee, että sulla on kova kiire. Huh, nyt  ymmärrän, miksi joskus muiden on vaikea oppia uutta asiaa töissä, kun selitän.... puhun liina nopeasti. Yritän opetella hitautta. En ole myöskään editoinut nauhoituksia, eli toiset on lyhyitä, toiset pitkiä. Oikeaa podcastiin pitää tietenkin saada nämä kaikki asiat ensin kuntoon. Kunhan nyt testailin. Käy kuuntelemassa ja laita vaikka viestiä, mitä mieltä olet ajatuksesta.

Linkki löytyy blogin oikeasta reunasta, fb- ja insta-linkkien alapuolelta.  

Minimaissit eivät olekaan ihan minejä. Makeutta on jo, mutta ei aromeja. Pitää vielä odottaa tuleentumista.   

Apua, hukkasin kuningattaren

 Eikä ole mikään vitsi

Mehiläiset "juttelevat" eli siirtävät mettä toisilleen, kunnes se on sopivaa laitettavaksi kennoihin ja kertovat kukkien sijainnista.

Mehiläishoidon peruskurssi

Mehiläishoitokurssini Lepaalla jatkui taas viime lauantaina. Aamun teoriaosuuden jälkeen menimme jälleen pesille toteuttamaan oppimaamme. Päivän tärkein oppi oli, miten vähentää parveiluhalukkuutta ja muutenkin taas opettelimme tunnistamaan pesän rakenteista ja mehiläisten touhuja.

Pesän tutkiskeluun kuuluu aina tarkistaa, että onko "poikastuotantoa" eli sikiöintiä. Avosikiöt ovat uusia ja peittosikiöt pidemmälle kehittyneitä. Jos on sikiöintiä, voi olla varma, että kuningatar on pesässä. Silti kuningatar on syytä löytää, ettei epähuomiossa kehiä nostellessa tule kadottaneeksi sitä. Opettelimme pyydystämään kuningattaren sellaiseen pieneen klipsijuttuun. Kurssikaveri yritti ottaa kuvaa ja siinä sitten kääntelin ja vääntelin klipsiä, jolloin tulin puristaneeni leuat auki ja kuningatarpoloinen tippui. Todellakin tippui, sillä tässä vaiheessa ne ovat liian pulskia lentämään. Jos parvi lähtee parveilemaan eli uuden pesän hakuun, ne laihduttavat kuningatarta sen verran, että se jaksaa lentää. Vähän hassun kuuloista, eikö totta?

Vangittu kuningatar, jonka pudotin. Onneksi löytyi. Ylemmässä kuvassa näkyy vihreä värimerkintä.

Siitepölyn väri vaihtelee

Siitepölyä jalkavasuissa. 

Joillakin mehiläisillä, ei osunut kuvaan, oli kirkkaan keltaista siitepölyä. Opettaja kertoi, että se on voikukan siitepölyä ja että hunaja maistuu silloin villasukalta. Meillä oli edellisellä kerralla hunajamaistiaiset ja siinä huomasi, että ihmiset tykkäävät ihan eri asioista. Ne hunajat, jotka olivat monen mielestä tunkkaisia villasukan makuisia, oli minun mielestäni parhaita. Ehkä pidän siis villasukan mausta, mene ja tiedä. En ole sukkia kyllä koskaan maistanut, eli en tiedä, miltä ne maistuvat.

Kuningatarkennoja, ihan vain varmuuden vuoksi

Pesässä rakennetaan aina myös hätäkuningatarkennoja, eli jos kuningatar menehtyy, on aina kennot valmiina uuden kuningattaren kasvattamiseen. Kuhnurikennot ovat isoreikäisiä, pulleita rakennelmia ja kuningatarkennot jollain tapaa suippoja pitkänomaisia rakennelmia.

Kuningatarkenno

Avosikiö, peittosikiö, kuhnuerikenno

Rikkoutunut kuhnurikenno.

Kennorakennelmaa.

Paljon puuhaa ja monta työntekijää.

Avosikiö, eli tuo valkoinen kennossa ja vieressä peittosikiö, eli keltaisella kannella oleva.

Hurmaavia ahkeroitsijoita.

Tärkeitä uutisia kerrottavana.

Paljon kavereita kyydissä

Jostain syystä mehiläisiä kertyy aina minuun kaikkein eniten. Olenko makea tyyppi? :)

Pesän tutkiskelua.

Kehiä nostellaan ja kaavitaan kuhnurikennorakenteet pois.

Tarkkana pitää olla koko ajan.

Itse en pysty ottamaan puhelimellani kuvia, kun hanskat eivät toimi kosketusnäytössä. Kaikki nyt julkaistut kuvat ovat kurssikaverini Teemun.  Parveiluhalukkuuden estämisessä on ydin siinä, että mehiläisten pitää tuntea olevansa riittävän väljästi. Tänä vuonna on ollut kai vähän enemmän haasteita, koska leudon talven jäljiltä oli paljon selvinnyttä populaatiota, mutta kylmä kevät on estänyt normaalit lentotoimet ja pesässä alkaa olla tunkua.

Milloinkahan saan oman pesän?

Muutamalla kurssilaisella on jo omat pesät, yksi tilasi kurssipäivän aikana omansa. Meillä ei pesiä ole vielä, pitää opetella ensin vähän enemmän, ennen kuin rohkaistun. Toisaalta, kotipihaan taajamassa ei edes voisi pesää laittaa ja yksi puutarha, josta kysyin pesäpaikkaa, oli jo ostanut pölytyspalvelua toiselta tarhaajalta.

Kuhnurit turhakkeitako?

Kuhnureilla ei ole muuta tehtävää, kuin parittelulento. Ne ovat selkeästi suurempia kuin muut mehiläiset. Kuningattaren peräpää taasen on pidempi ja suipompi kuin muilla. Kuningatar tosin kyllä merkitään värillä, jotta sen löytää helpommin. Joka vuodella on oma värinsä, joten värikoodin perusteella tietää, miten monta vuotta vanha se on.

Kuhnurit kasvavat myös erimuotoisissa kennoissa. Niitä yritetään kasvattaa ihan tarkoituksella, vaikka kuhnureilla ei tavallaan ole tehtävää. Ne ovat nimittäin varroapunkin suosiossa. Varroapunkki on mehiläispesän haittaeläin ja kun kasvattaa kuhnureita, punkit menevät niiden kennoihin. Kennot leikataan pois ja punkit poistuvat samalla. Kätevää, eikö totta?

Kuhnurit ovat nykyään hittiruokaa, kun ovat punasilmävaiheessa. Paistetaan kuulemma paistinpannulla. Ilmeisesti melkoisen työn takana, koska toukat pitää jotenkin noukkia kennoista yksitellen.

Kyl on harjaa piikkeihin katsominen

 Itse tehty harja haaveissa?

Juuresharja bambuharjaksella. Tulee heti käyttöön.

Olen monesti miettinyt, että miten harjat mahdetaan ihan oikeasti tehdä. Somessa tuli vastaan taitokeskuksen harjakurssi ja ilmoitin itseni ja poikani mukaan. Saimme valita monesta eri mallista haluamamme harjamallin. Kuten melkein aina, meillä on ihan eri ajatukset, mitä teemme. Minä tein pari pientä harjaa ja poikani kaksi lakaisuharjaa  ulkokäyttöön. Välitöinä teimme parit pienet sudit.

Kurssi oli kolmen kerran kurssi, eli kaksi harjaa ehti tehdä hyvin. Nyt jäi semmoinen kipinä päälle, että aiomme tilata netistä lisää harja-aineita tehdä puuosat itse. 

Katuharjat bambuharjaksella, menevät säilytykseen vielä.

Naudankarvaa ja keinokuitua, harjan käyttötarkoitus vielä avoin.

Välityönä minisudit. 

Välityönä eri kokoisia suteja.

Sidonnassa oli eri työvaiheita. Piti suunnitella harjasten paikat, sidontajärjestys, porata kahdet reijät, sitoa harjakset. Reikien poraamisen jälkeen hiottiin santapaperilla röpöt pois ja käsiteltiin haluamillamme aineilla. 

Sotkuista touhua, kun niput eivät pysyneet kasassa.

Lakaisuharjan piikkien esivalmistelua, jotta saman paksuisia nippuja kaikki.

Juuresharjaan tuli värillinen saunavaha.

Saunavaha.

Parafiiniöljy tummensi kivasti puun.

Pintakäsittelyä vailla.

Lakaisuharjassa erilaiset reijitykset.

Röpöt hiotaan pois santapaperilla.

Ensimmäiset reijät porattu.

Juuresharjan sidontasuunnitelma, jota en noudattanutkaan.

Reikien suunnittelumalli ja poratut reijät.