Apua, hukkasin kuningattaren

 Eikä ole mikään vitsi

Mehiläiset "juttelevat" eli siirtävät mettä toisilleen, kunnes se on sopivaa laitettavaksi kennoihin ja kertovat kukkien sijainnista.

Mehiläishoidon peruskurssi

Mehiläishoitokurssini Lepaalla jatkui taas viime lauantaina. Aamun teoriaosuuden jälkeen menimme jälleen pesille toteuttamaan oppimaamme. Päivän tärkein oppi oli, miten vähentää parveiluhalukkuutta ja muutenkin taas opettelimme tunnistamaan pesän rakenteista ja mehiläisten touhuja.

Pesän tutkiskeluun kuuluu aina tarkistaa, että onko "poikastuotantoa" eli sikiöintiä. Avosikiöt ovat uusia ja peittosikiöt pidemmälle kehittyneitä. Jos on sikiöintiä, voi olla varma, että kuningatar on pesässä. Silti kuningatar on syytä löytää, ettei epähuomiossa kehiä nostellessa tule kadottaneeksi sitä. Opettelimme pyydystämään kuningattaren sellaiseen pieneen klipsijuttuun. Kurssikaveri yritti ottaa kuvaa ja siinä sitten kääntelin ja vääntelin klipsiä, jolloin tulin puristaneeni leuat auki ja kuningatarpoloinen tippui. Todellakin tippui, sillä tässä vaiheessa ne ovat liian pulskia lentämään. Jos parvi lähtee parveilemaan eli uuden pesän hakuun, ne laihduttavat kuningatarta sen verran, että se jaksaa lentää. Vähän hassun kuuloista, eikö totta?

Vangittu kuningatar, jonka pudotin. Onneksi löytyi. Ylemmässä kuvassa näkyy vihreä värimerkintä.

Siitepölyn väri vaihtelee

Siitepölyä jalkavasuissa. 

Joillakin mehiläisillä, ei osunut kuvaan, oli kirkkaan keltaista siitepölyä. Opettaja kertoi, että se on voikukan siitepölyä ja että hunaja maistuu silloin villasukalta. Meillä oli edellisellä kerralla hunajamaistiaiset ja siinä huomasi, että ihmiset tykkäävät ihan eri asioista. Ne hunajat, jotka olivat monen mielestä tunkkaisia villasukan makuisia, oli minun mielestäni parhaita. Ehkä pidän siis villasukan mausta, mene ja tiedä. En ole sukkia kyllä koskaan maistanut, eli en tiedä, miltä ne maistuvat.

Kuningatarkennoja, ihan vain varmuuden vuoksi

Pesässä rakennetaan aina myös hätäkuningatarkennoja, eli jos kuningatar menehtyy, on aina kennot valmiina uuden kuningattaren kasvattamiseen. Kuhnurikennot ovat isoreikäisiä, pulleita rakennelmia ja kuningatarkennot jollain tapaa suippoja pitkänomaisia rakennelmia.

Kuningatarkenno

Avosikiö, peittosikiö, kuhnuerikenno

Rikkoutunut kuhnurikenno.

Kennorakennelmaa.

Paljon puuhaa ja monta työntekijää.

Avosikiö, eli tuo valkoinen kennossa ja vieressä peittosikiö, eli keltaisella kannella oleva.

Hurmaavia ahkeroitsijoita.

Tärkeitä uutisia kerrottavana.

Paljon kavereita kyydissä

Jostain syystä mehiläisiä kertyy aina minuun kaikkein eniten. Olenko makea tyyppi? :)

Pesän tutkiskelua.

Kehiä nostellaan ja kaavitaan kuhnurikennorakenteet pois.

Tarkkana pitää olla koko ajan.

Itse en pysty ottamaan puhelimellani kuvia, kun hanskat eivät toimi kosketusnäytössä. Kaikki nyt julkaistut kuvat ovat kurssikaverini Teemun.  Parveiluhalukkuuden estämisessä on ydin siinä, että mehiläisten pitää tuntea olevansa riittävän väljästi. Tänä vuonna on ollut kai vähän enemmän haasteita, koska leudon talven jäljiltä oli paljon selvinnyttä populaatiota, mutta kylmä kevät on estänyt normaalit lentotoimet ja pesässä alkaa olla tunkua.

Milloinkahan saan oman pesän?

Muutamalla kurssilaisella on jo omat pesät, yksi tilasi kurssipäivän aikana omansa. Meillä ei pesiä ole vielä, pitää opetella ensin vähän enemmän, ennen kuin rohkaistun. Toisaalta, kotipihaan taajamassa ei edes voisi pesää laittaa ja yksi puutarha, josta kysyin pesäpaikkaa, oli jo ostanut pölytyspalvelua toiselta tarhaajalta.

Kuhnurit turhakkeitako?

Kuhnureilla ei ole muuta tehtävää, kuin parittelulento. Ne ovat selkeästi suurempia kuin muut mehiläiset. Kuningattaren peräpää taasen on pidempi ja suipompi kuin muilla. Kuningatar tosin kyllä merkitään värillä, jotta sen löytää helpommin. Joka vuodella on oma värinsä, joten värikoodin perusteella tietää, miten monta vuotta vanha se on.

Kuhnurit kasvavat myös erimuotoisissa kennoissa. Niitä yritetään kasvattaa ihan tarkoituksella, vaikka kuhnureilla ei tavallaan ole tehtävää. Ne ovat nimittäin varroapunkin suosiossa. Varroapunkki on mehiläispesän haittaeläin ja kun kasvattaa kuhnureita, punkit menevät niiden kennoihin. Kennot leikataan pois ja punkit poistuvat samalla. Kätevää, eikö totta?

Kuhnurit ovat nykyään hittiruokaa, kun ovat punasilmävaiheessa. Paistetaan kuulemma paistinpannulla. Ilmeisesti melkoisen työn takana, koska toukat pitää jotenkin noukkia kennoista yksitellen.

Kyl on harjaa piikkeihin katsominen

 Itse tehty harja haaveissa?

Juuresharja bambuharjaksella. Tulee heti käyttöön.

Olen monesti miettinyt, että miten harjat mahdetaan ihan oikeasti tehdä. Somessa tuli vastaan taitokeskuksen harjakurssi ja ilmoitin itseni ja poikani mukaan. Saimme valita monesta eri mallista haluamamme harjamallin. Kuten melkein aina, meillä on ihan eri ajatukset, mitä teemme. Minä tein pari pientä harjaa ja poikani kaksi lakaisuharjaa  ulkokäyttöön. Välitöinä teimme parit pienet sudit.

Kurssi oli kolmen kerran kurssi, eli kaksi harjaa ehti tehdä hyvin. Nyt jäi semmoinen kipinä päälle, että aiomme tilata netistä lisää harja-aineita tehdä puuosat itse. 

Katuharjat bambuharjaksella, menevät säilytykseen vielä.

Naudankarvaa ja keinokuitua, harjan käyttötarkoitus vielä avoin.

Välityönä minisudit. 

Välityönä eri kokoisia suteja.

Sidonnassa oli eri työvaiheita. Piti suunnitella harjasten paikat, sidontajärjestys, porata kahdet reijät, sitoa harjakset. Reikien poraamisen jälkeen hiottiin santapaperilla röpöt pois ja käsiteltiin haluamillamme aineilla. 

Sotkuista touhua, kun niput eivät pysyneet kasassa.

Lakaisuharjan piikkien esivalmistelua, jotta saman paksuisia nippuja kaikki.

Juuresharjaan tuli värillinen saunavaha.

Saunavaha.

Parafiiniöljy tummensi kivasti puun.

Pintakäsittelyä vailla.

Lakaisuharjassa erilaiset reijitykset.

Röpöt hiotaan pois santapaperilla.

Ensimmäiset reijät porattu.

Juuresharjan sidontasuunnitelma, jota en noudattanutkaan.

Reikien suunnittelumalli ja poratut reijät.

Kevätmarkkinoilla

 Aamulla satoi vettä, rakeita ja räntää

Kovan tuuli ei suosinut katoksen laittamista.

Ei tuntunut ihan ykkösvaihtoehdolta sään puolesta, että ihmiset lähtisivät innokkaina markkinoille. Itse mietin, että mitä oikein laittaa päällensä, että tarkenee seistä monta tuntia näin koleassa säässä.

Kevätmarkkinat olivat Noormarkussa Taatan Tuvalla. Se on pieni pihapiiri, 1904 rakennetun työväentalon miljöö. Nykyään talo on yksityisomistuksessa ja vuokrataan juhliin ja  yksityistapahtumiin. 

Meillä tuli lähdössä kiire ja tietenkin osa tavaroista jäi kotiin, kuinkas muutenkaan. Tämä oli pitkästä aikaa ensimmäinen tapahtumalähtö ja ei ollut taas ihan rutiinina muistissa. Nyt on täydennetty muistettavien asioiden listaus, jotta ensi kerralla onnistuisi paremmin. Pitää myös teettää kunnon kyltit, sillä muutoin ihmisten on ilmeisesti vähän epämukavaa pysähtyä, kun ei tiedä, mihin pysähtyy.

Myynnissä piti olla soijaa, maissia, okraa, sitruuna- ja pesusienikurkkua, mutta tänä vuonna menetin taimeni pakkaselle. Niskavamman vuoksi ei ole pieni kasvihuone hevoskalämmityksessä ja lämpimien päivien en ollut ajan tasalla ja huomannut ennustetta yöpakkasesta.

Loppujen lopuksi markkinoilla kävi ihan kivasti väkeä, vaikka järjestäjätaho kyllä sanoi, että normaalisti on portilla koko ajan tulossa ja menossa väkeä ja sisätiloissa ei mahdu oikein kulkemaan, mutta nyt oli hyvin tilaa. Maa-artisokan mukulat tekivät hyvin kauppansa, joten ensi syksynä on taas useassa uudessa paikassa myöhään kukkivia maa-artisokkia pörriäisten iloksi.

Ihmisten kanssa on aina kiva keskustella, varsinkin jos aiheena on kompostointi, biojäte ja maan kasvukunto. Mukavia kohtaamisia ja toivottavasti uusia lukijoitakin blogiin.

Hyvin kasvaa sateen jälkeen

 Hyvä itävyys

Valkosipulit talvehtivat hyvin ja kasvu kiihtyi sateella.

Rivit ovat lähes täydelliset. Pientä siirtymää joissain kohdissa nelijalkaisten apupuutarhureiden toimesta.

Retiisit ovat valmiita. Viileä ilma takaavat maistuvan sadon. Kesän kuumuus aiheuttaa polttavuutta, jota näihin ei muodostu.

Pestyt retiisit valmiina naposteltavaksi.

Napakat naatit ja rapeat retiisit.

Vielä ehtii laittaa uuden sadon tulemaan näitä herkkuja.

Voi pientä

 Rankkaa olla kimalainen keväällä 

Lämpötila sahaa pakkasen ja lämpimän välillä. Kimalaiset ovat heränneet ja pitäisi löytää pesäpaikka. Iltaisin auringon laskettua mailleen muuttuu päivän lämpö hyytäväksi kylmyydeksi. Ruuanhakureissu katkeaa ja kimalainen vaipuu horrokseen odottelemaan uusia auringon säteitä.

Onneksi on krookuksia ja sinivuokkoja, jos edes jotain palan painiketta löytyisi.

Kimalainen krookuksessa ilman viiletessä.

Sinivuokot viihtyvät myös puutarhassa.

Onneksi edes krookuksia kukkii.

Pajut ovat tärkeitä pölyttäjille keväällä. Kohta kukkii.

Ilta-auringossa vielä muutaman kukka auki.

Senkin myyrä!

 Melkoisia tuhoja tältä talvelta

Talvi oli leuto ja vähäluminen, ilmeisesti otolliset olot myyrille. Perheessämme on kaksi myyrän metsästäjää, mutta eivät vaan ole löytäneet näitä vipeltäjiä. Tarvinnee pitää pieni nuhtelu. Syksyllä, kun nostimme keltajuurikkaita, oli yhteen riviin kerätty hienosti talvivarastoa. Naureskelin, että ähäkutti, eipä jäänyt meiltä huomaamatta. Taisi myyrä kuulla ja nauraa takaisin viiksiinsä myhäillen, "luuletpa vaan, luuletpa vaan".

Nyt keväällä purimme lavakauluspinoja, joissa oli viime vuodelta puutarharompetta multaantumassa. Vastaan tuli myyrän yllätys.

Ruokavarasto lavatornin alimmassa kerroksessa.

Toisen lavatornin pohjalta löytyi yläpuolella olevassa kuvassa näkyvä juurikätkö, sekä pesätarvikkeita. Nurmikolla on pitkiä tunneleita ja mikä pahinta, mustikoiden juuret ovat ilmeisesti myös maistuneet. Käytävä lähti lavakauluksesta ja jokaisen pensaan juurella oli suuri monttu, jatkuakseen taas seuraavaan pensaaseen. Harmittaa ihan hirveästi, jos menetämme nuo vanhimmat mustikkapensaat. Onneksi varvut juurtuvat melko helposti, joten levitimme lavatornista uutta multaa pensaiden juurilla hyvän kerroksen.

Pesässä ollut ilmeisesti mukavan pehmeää, lämmintä ja kuivaa.

Toisen alanurkassa asustivat mehiläiset viime kesänä. Kaivoimme hyvin varovasti multaa, mutta ei löytynyt mitään merkkejä pesästä. Emme toki kaivaneet maan alle, koska oli tarkoitus vain poistaa muodostunut multa. Olisi ollut tosi hauskaa löytää mehiläisvahakennoja, tai edes jotain merkkiä pesästä. Olisikohan talven myyrät syöneet kaiken nälkäänsä? Koska pohjimmaisena oli monenmoista risua ja keppiä, löytyi ihan valtavasti siiroja. Kuvaan ei saanut kaikki näkymään, olisi pitänyt kuvata niin kaukaa, että siirat eivät olisi näkyneet. Alakuvassa kuitenkin joitakin ja vasemmassa reunassa näkyvä valkoinen mahapuoli, oli suurin siira, mitä olen koskaan nähnyt.

Siirat ovat tehokkaita hajottajia puutarhassa.

Tälläkin siiralla oli kunnolla kokoa ja näköä.

To be a Bee?

 Terveisiä Lepaalta

Mehiläisellä on täydellinen muodonmuutos.

 

Olen kauan pohtinut mehiläispesän hankkimista. Aika monella tutulla nimittäin on joko ollut tai on parasta aikaa pesiä ja olen saanut maistaa ihan tuoretta hunajaa. Voi kun se on hyvää. Meidän perhe on kaiken lisäksi hunajan suurkuluttaja. Puolen kilon purnukka menee ihan hujauksessa.

Fb:ssa tuli vastaan Mehiläishoidon peruskurssi, viisi lauantaita 9-15. En kauan pohtinut, kun jo olin ilmoittautunut. Toki ehdin monta kertaa jo katuakin ilmoittautumista, sillä ajomatka on lähes 2,5 tuntia, eli pitää nousta lauantai-aamuna kukonlaulun aikaan. Yleensä työviikon jälkeen ei ole ihan kovin pirteänä noin aikaisin.

Tänään 5.4. oli ensimmäinen kerta. Aluksi käytiin teoriaa pesän rakenteesta ja yleisiä asioita. Lounaan jälkeen siirryttiin tositoimiin, kokoamaan kehiä pesiä varten. Aamun teoriaosuudessa en ymmärtänyt pesän toimintaa, mutta kun pesän näki oikeasti, niin hahmottui ihan eri tavalla. Ritilä, joka kuvassa näkyy alaosaston päällä, estää kuningattaren siirtymisen muihin osiin. Eli ritilän alapuolella on asumisosio ja yläpuolella ruokavarasto, yksinkertaistetusti selittäen. Ihan pohjalla on tuuletusritilä.

Pesän pohja ja tuuletusritilä.

Pesän alakerros ja kuningatar-este.

Aamun teoriaosuuden jälkeen tehtiin kehiä, eli niitä, joihin sitten joko kuningatar munii tai varastoidaan hunajaa. Puuosat oli valmiiksi sahattuja, me yhdistimme osat ja naulasimme ne kiinni.

Kehän osat ovat valmiiksi sahattuja.

Osat kiinnitetään pienillä nauloilla toisiinsa.

Päätyjen reikiin laitettiin suojus, jotta metallilanka ei pureudu puuhun.

Puuosiin pingotettiin metallilanka, johon kiinnitettiin mehiläisvahapohjuke sähkön avulla. Metallilangat kuumennettiin oikosululla pikaisesti.

Langotus.

Oikosululla vahan sulatus lankoihin.

Lanka näkyy tummana, kun se on vahan sisällä.

Valmista tuli.

Vielä en tehnyt päätöstä, että hankinko kurssilta oman pesän, vai vasta myöhemmin. Kaiken kaikkiaan pesä- ja hoitotarvikkeiden yhteissumma nousee melkein tuhanteen euroon, eli ei mikään halpa investointi. Pesiä voi ottaa vain yhdenkin, mutta opettaja suositteli kahta, jolloin talven jälkeen kasvaa todennäköisyys, että pystyy jatkamaan mehiläistarhausta omilla mehiläishoitoa.

Pohjakerroksen yläpuolella on hunajavarastot. Kuningatareste voi olla vasta toisen kerroksen yläpuolellakin.

Tiesitkö, että pensasmustikan pölytys on 100 %:sti riippuvainen hyönteispölytyksestä ja tämä hyönteispölytys 100 %:sti riippuvainen mehiläisistä. Aika hurja juttu, vai mitä? Omenalla vastaavat luvut ovat 90 % ja 60 %.